Paikalliset

Lounais-Suomen jätehuolto vetäytyy jätteiden hyödyntämiskilpailutuksesta

Timo Jerkku
Lounais-Suomessa kuljetetaan joka arkipäivä 350 000 roskapussia alueen kotitalouksien polttokelpoista jätettä jätekeskuksiin.

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) on päättänyt omalta osaltaan keskeyttää Lounaisen Suomen hankintarenkaan jätteiden hyödyntämiskilpailutuksen. Hankinnan ratkaisussa Fortum olisi rakentanut jätevoimalan Salon Korvenmäkeen.

Hankinta keskeytetään, koska Fortum on kieltäytynyt tekemästä sopimusta antamansa tarjouksen ja hankintarenkaan jätelaitosten tekemien hankintapäätösten mukaisesti.

Jätelaitosten mukaan hankinta olisi pitänyt toteuttaa hankintapäätösten ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti. Hankintarengas valmistelee asian viemistä oikeuteen sopimuksentekorikkomuksena.

Tilanteesta johtuen hankintarenkaan jätelaitokset ovat alkaneet pohtia vaihtoehtoisia alueellisia kiertotalousratkaisuja. LSJH on selvittänyt useita vaihtoehtoja, joista yhtenä potentiaalisena on yhteisomisteisen ekovoimalaitoksen rakentaminen Saloon. Hankinnan uudelleenkilpailuttaminen on vasta viimeinen ratkaisu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Lounais-Suomessa on pitkät perinteet kierrätyskelpoisten materiaalien lajittelussa niiden syntypaikoilla eli kotitalouksissa. Siitä huolimatta LSJH:n jätekeskuksiin kuljetetaan joka arkipäivä 350 000 roskapussia kotien polttokelpoisten jätteiden jäteastioista. Lounaiseen Suomeen tarvitaan kustannustehokas hyödyntämisratkaisu näille jätteille, kertoo Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilä tiedotteessa

LSJH kilpailutti yhdessä muiden Lounaisen Suomen Hankintarenkaan jätelaitosten kanssa vuonna 2014 syntypaikkalajitellun yhdyskuntajätteen hyödyntämispalvelun 25 vuodeksi vuosille 2018–2042. Hankintakilpailutuksen voitti Ekokem Oyj (nykyinen Fortum Waste Solutions Oy). Ekokemin ratkaisuna oli rakentaa 110 000 tonnia polttokelpoista jätettä hyödyntävä jätevoimalaitos Saloon Korvenmäen jätekeskukseen sekä toimittaa 30 000 tonnia yhdyskuntajätettä hyödynnettäväksi Riihimäelle.

Hankinnasta tehtiin valitus, jonka korkein hallinto-oikeus lopulta hylkäsi yli kahden vuoden käsittelyn jälkeen ja palautti hankintapäätökset voimaan maaliskuun lopussa. Oikeuskäsittely on viivästyttänyt ratkaisun löytymistä lounaisen Suomen jätteen hyödyntämisongelmaan.

Hankintarengas on joutunut kilpailuttamaan väliaikaisia jätteen hyödyntämisratkaisuja, joiden seurauksena LSJH:n polttokelpoisista jätteistä jo noin puolet toimitetaan ensi vuonna ulkomaille eli Ruotsiin ja Viroon. Yhtiön tiedotteessa mainitaan, että lounaisen Suomen asukkaat maksavat alueellisen ratkaisun puuttumisen vuoksi maan korkeimpiin lukeutuvia jätemaksuja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jj
Ei järkeä
Nyt kun polttolaitos saatiin pois niin onko siihen jo kaavoitettu asuntoja?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
valta on kansalla muistakaa
onko maassa johtoa
Tässä on ensiesittely yksityistämisen kustannuksista. Kun yksityiset eivät halua rakentaa edes tarjouksena annettuun hintaan on valtiovallan se tehtävä. Ja rekrytoitava työntekijät ja hankittava kalusto. Kun lopetetaan yksityistämis farssi ja pannaan verotus kohdilleen ja rangaistaan rikollisia vaikka olisivat kuinka hyvia kavereita niin talous paranee ja kun työllisyys paranee sekä palkoilla taas tulee toimeen voidaan päästä jälleen hyvinvointiin jonka epäpätevät ja ahneet luottamushenkilöt ovat tuhonneet. Samalla voitaneen palauttaa itsenäisyytemme ja omien asioidemme hoito takaisin Suomeen. Ellei kansa ole jo liian laitostunut ja hyväksyy ryöstönsä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
cccp
kaikkiko pitäisi valtiollistaa?
Miksi kaikkiin epäonnistumisiin aina yritetään sotkea valtio verorahoineen mukaan? Jos kaikki valtiollistetaan syntyy uusi neuvostoliitto. Pitää muistaa, että partaa ajellessa tai meikatessa näkyy kuvastimesta valtio.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Läheltä nähnyt.
Roskapussi.
Tämä kasa kun syttyy niin palaa kunnolla ja TUOKSUU!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tammisiltalainen
Kenen syy?
Kenenkähän syy on että "asukkaat maksavat alueellisen ratkaisun puuttumisen vuoksi maan korkeimpiin lukeutuvia jätemaksuja."? Turun poliitikot viivyttelivät vuosikausia uuden polttolaitoksen hankitaa Orikedon tilalle kun kuvittelivat että poliittisella painostuksella se saa jatkaa toimintaansa. Siltikään ei ajateltu pidemmälle, Orikedon laitoksen teknisen käyttöiän taakse, puhumattakaan että olisi ajateltu koko alueen pidemmän tähtäyksen jätepolitiikkaa. Näissä kaikissa ratkaisuissa Turun poliitikot olivat avainasemassa.

Lisää