Varsinais-Suomen työttömyys jatkaa laskuaan

Jonny Holmén

Varsinais-Suomessa oli toukokuun lopussa 24 200 työtöntä työnhakijaa. Toukokuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee, nyt vähennys oli 700 henkilöä. Viime vuoden toukokuusta määrä väheni 14 prosentilla (4 000 henkilöllä), kun koko maassa työttömien määrä väheni hieman hitaammin eli 12 prosentilla.

Työttömien osuus työvoimasta oli toukokuun lopussa Varsinais-Suomessa 10,7 prosenttia eli 1,7 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Näin Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa (11,1 %) ja samalla osuus on maan Ely-keskusalueista neljänneksi pienin.

Työttömien määrä väheni vuoden takaisesta kaikkien Ely-keskusten alueilla. Vuotta aiemmasta työttömyys väheni Varsinais-Suomessa kaikissa seutukunnissa. Näin tapahtui myös nuorten työttömyyden osalta. Ripeimmin työttömien määrä väheni Vakka-Suomen seudulla (-17 %) , kun Turunmaan saaristoissa alenemistahti jäi selvästi hitaammaksi (-1 %). Työttömyys vähenee kaikissa ikäluokissa ja se alenee koulutustaustasta riippumatta. Nyt pitkäaikaistyöttömyyskin vähenee kaikissa alueen seutukunnissa. Pitkäaikaistyöttömyys vähenee jo 20 kunnassa, kuten esimerkiksi Salossa, Turussa, Raisiossa ja Naantalissa.

Kesäkuun aikana työttömien määrä yleensä kasvaa ja niin tapahtuu Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa.

Lue myös:

Työttömyysaste lähes ennallaan viime vuoden toukokuusta

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

tilasto
tilasto saadaan näyttämään hyviltä erilaisilla järjestelyillä ::työ kokeilu(orja työ) karenssit ,vapa ehtoinen pakko opiskelu harjoitus ajat ammatti miehille ali palkalla ja niin edellee
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
nousee ja laskee
tasainen on rytmi,työttömyys nousee ja laskee sen mukaan mikä on hallituksen mukaan tarkoituksen mukaista.jos näyttää työttömyys nousevan laitetaan väkeä ilmaisharjoitteluun niin hyvältä tuo taas näyttää.