Raitsikalla suosiota Turun uudessa valtuustossa

Turun uudesta valtuustosta löytyy ainakin 30 raitiotien kannattajaa. Pikkupuolueiden edustajat ovat kiivaimmin vastaan.

Turun raitiotien yleissuunnitelma
Kauppiaskatu näyttää tällaiselta, jos Turku palauttaa kiskoliikenteen keskustaansa.

Jari Heino
Leena Korja-Kaskimäki

Turku päättää alkavalla valtuustokaudella, seuraako se Tampereen esimerkkiä ja rakentaa raitiotien. Raitsikasta on olemassa jo vuosina 2013–2015 laadittu yleissuunnitelma, ja nyt meneillään on sen tarkistustyö. Kiskoliikenteen vaihtoehtona pidetään niin sanottuja superbusseja, joilla olisi Turun katuliikenteessä raitsikan valtuudet.

Näillä näkymin valtuusto saa raitsikka-asian eteensä keväällä 2018.

Turun Sanomat kysyi huhtikuun kuntavaaleissa valituilta valtuutetuilta, kannattavatko he raitiotien rakentamista Turkuun. 30 kannattaa, 20 vastustaa. 12 ei vielä tässä vaiheessa osaa sanoa. Viisi valtuutettua jätti vastaamatta sähköpostitse tehtyyn kyselyyn.

Uusi valtuusto on varsin raitsikkahenkinen, vaikka yksiselitteistä enemmistöä ei vielä löydykään. Innokkaimmin kiskoja ovat vetämässä vihreiden ja Vasemmistoliiton valtuutetut. Tukijoita löytyy myös kokoomuksen ja Sdp:n suunnista. Pikkuryhmien edustajista raitsikkapuolueeseen ilmoittautuu vain Ida Schauman (r).

Kokoomuksen sisällä on sukupolviero. Nuoren polven edustajat ovat paljon suopeampia kuin kokeneen kaartin kellokkaat. Monelta kannattajaltakin löytyy ehto, jonka mukaan kiskot eivät saisi päättyä Turun rajalle.

– Tämä vaatisi kumppaneista ainakin Naantalin, Kaarinan ja Raision osallistumista, Ville Valkonen kirjoittaa.

Sdp on yhtä hajallaan kuin kokoomus.

– Raitiotie nostaisi maan arvoa ja houkuttelisi asuntorakentamiseen ja kaupungin kasvuun ja kehittymiseen, Mari-Elina Koivusalo kehuu.

Vihreät ovat liki yksituumaisesti raitsikan takana.

– Raitiotie on kaupunkikehityshanke, jota Turku tarvitsee noustakseen isojen kaupunkien joukkoon, Elina Rantanen kirjoittaa.

Lue myös: Toriparkkia vastustetaan Turun uudessa valtuustossa

Lue koko juttu Turun Sanomista tai näköislehdestä.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (95)

Vastaa
J.O.K.
Vanhat tietävät
Vanhat autoilijat tietävät millainen "giljotiini" eli raitsikka on liikenteessä. Raitsikan uutta tulemista kannattavat pääasiassa niin nuoret, että eivät ole ajaneet autolla yht'aikaa kiskoliikenteen kanssa samoilla kaduilla. Raitioliikenne lopetettiin vuonna 1972 eli 45 vuotta sitten ajokortti-ikä, 18 vuotta siihen, niin ne jotka ovat liikkuneet yhdessä ovat nyt vähintään yli 63 vuotiaita.MOT.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa Pasa
Vast: Vanhat tietävät
Mutta nuoret ovat matkustelleet kaupungeissa, joissa on moderni raitiotie. Sellainen, jolla on omat väylät.

Ikään vetoaminen tässä on typerää. Vanhuus ei tarjoita viisautta. Tässä tapauksessa vanhuus tarkoittaa perehtymättömyyttä, näkemyksemättömyyttä ja ylimielisyyttä. Ei tänne kaavailla 1940-luvun ratikkaa. Sen aika oli jo. Kuten oli myös sen muistavien. Maailma on nuorten, maailma tehdään nuorille. Raitiotie tehdään tuleville sukupolville, ei teille menneille polville. Vanhusten on jo aika mennä kalaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vanhat tietävät
Masa Pasa: "Ei tänne kaavailla 1940-luvun ratikkaa. Sen aika oli jo. Kuten oli myös sen muistavien. Maailma on nuorten, maailma tehdään nuorille. Raitiotie tehdään tuleville sukupolville, ei teille menneille polville. Vanhusten on jo aika mennä kalaan."

Paljon puhutaan ikärasismista. Usein epäillään, mutta ei oikein ole kunnon näyttöä.
Masa Pasa nyt sitten 'korjasi' tilanteen, nyt näemme kirkkaasti mitä ikärasismi, vanhempien halveksunta on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa Pasa
Vast: Vanhat tietävät
En halveksi vanhuksia. Halveksin huonoja argumentteja.

Tässä nyt vaan perustelu kääntyy kirjoittajaa vastaan. Et voi perustella kantaasi, sillä että muistat vanhan raitiotien. Se on tyystin eri asia, kuin nykyinen hanke. Ei kannata vedota korkeaan ikään, jos perustelee kestämättömän argumentin. Silloin korkea ikä nähdään syyksi ajattelemattomuuteen.

Muistat varmasti lättähatut. Vastustitko myös Pendolinoa? Minun lapsuudessani oli kiekkopuhelimia, en kuitenkaan vastusta kosketusnäyttöpuhelimia. Eihän siinä olisi mitään järkeä.

Maailma on muuttunut, sen mukana raitiotiet. Ja puhelimet. On tässä nuoremmillakin tai keski-ikäistyvilläkin vaikeuksia pysyä kehityksen mukana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vanhat tietävät
Masa Pasa: "En halveksi vanhuksia. Halveksin huonoja argumentteja."

Nimimerkki J.O.K. kirjoitti mitä kirjoitti. Mutta kun sinä Masa Pasa vastaat yleistäen kaikille ikäihmisille:
"Ei tänne kaavailla 1940-luvun ratikkaa. Sen aika oli jo. Kuten oli myös sen muistavien. Maailma on nuorten, maailma tehdään nuorille. Raitiotie tehdään tuleville sukupolville, ei teille menneille polville. Vanhusten on jo aika mennä kalaan.",
niin tuo on ilmiselvää ikärasismia, vanhusten halveksuntaa.

Masa Pasa sitten vielä kysyy: "Muistat varmasti lättähatut. Vastustitko myös Pendolinoa?"
Ennen vastaamista olisi hyvä kuulla miksi Masa Pasa kysyy minulta tuollaista. Jotenkin tuntuu että Masa Pasalla on jokin ennakko-oletus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ihan jees muuten
Nyt saa asukkaat vastata kyselyyn. Paikka ilmaista näkökantansa.
Tosin tähän kyselyyn voi vastata miten monta kertaa tahansa ja sehän tiedetään mikä porukkaa on aktiivisin nettipropagandisti! Joten varauksella pitää suhtautua jos ratikkasuunnitelma voittaisi.
Miksei heti tehty aitoa äänestystä tunnistukseen?

Toisaalta, netissä mielipidettään ei ilmaise (pieni määrä ehkä!) 65-90 v eli henkilöt, jotka kouluikäisten rinnalla suurin ryhmä joukkoliikenteen käyttäjistä! Miten heidät saisi kertomaan näkemyksensä? Ovat vielä pitkään (toivon mukaan) veronmaksajia ja joukkoliikenteen käyttäjiä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ksv
Ratikka meni jo
Raitiovaunu aika meni ohi kun vanhat linjat lopetettiin.Olisi ollut järkevämpää silloin uusia kalustoa kuin nyt.Parikymmentä vuotta 3linjan vieressä asuneena ,voin sanoa en kaipaa enää ratikoita.Hybridi bussit olisivat käytännöllisempiä ,koska niillä voi kiertää onnettomuus paikat, rikkoutuneen raitiovaunun tai muusta syystä sattuneet esteet tai sähkö katkot.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ÄrMu
Raitsikka
Raitiotie ja toriparkki ovat molemmat täysin tarpeettomia tällaisessa pikkukaupungissa kuin Turku

Jullikka
Raitsikka absolut!
Tampereellakin menee pikaratikan ansiosta hienosti. Kannattaa ottaa ratikka. Tampereella kaikki ovat erityisen innostuneita siihen. Koululaiset osallistuvat olemalla päiväkausia ilman omaa opettajaa. Opettajat ottavat innolla säästövapaita, ettei pomon tarvitse pakottaa siihen. Koulutukseen opettajien ei tarvitse enää vuosiin haaveilla, paitsi ehkä säästökoulutuksiin.

Muuallakin Tampesterissa säästetään, ettei Hervannasta enää tarvitse lähteä keskustaan jollain tyhmällä saastuttamattomalla hybridi- tai sähköbussilla tms. Kaikki ovat innoissaan, kun saadaan uusinta tekniikkaa ja kaupungin vetovoimakin vaan kasvaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ihmettelijä
Maksajat muualla
En voi kannattaa hanketta jonka keskeinen argumentti on Varissuon asuntojen arvonnousu. Ihan oikeasti, miksi se tuodaan esille kun maksajat ovat Hirvensalossa, Vasaramäessä ja Uittamolla?
Varissuolta tulee kohtuullisen toimiva bussiliikenne keskustaan, sitä voisi kehittää edelleen. Poikittaisliikenne on Turun suuri ongelma, raitiovaunu ei sitä ratkaise.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tulevaisuus
Suuret vaunut historiaan
Ihmettelen miksi joukkoliikennesuunnittelussa ollaan vielä 50-luvun teeseissä; henkilöautot ja joukkoliikenne taistelevat muka elintilasta.
Tuottavuuden nimissä tulavaisuudessa kuljemme pienemmillä sähkötakseilla jotka ottavat kyytiin optimoidun reitin ja matkustajamäärän. Se että sadan hengen ratikka kulkee jostain missä en asu, jonnekin minne en halua, on auttamattomasti historiaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pentti Kuokkanen
Sähköbussit Turkuun
Ratikka on vanhentunut juttu. Se tarvii kiskot ja on sidottu niihin. Rakentamiskustannukset ovat suuret ja kaupunki sekaisin pitkän aikaa rakennusvaiheen aikana. Sähköbussit ovat tulevaisuutta. Ne pystyvät kulkemaan tarvittaessa missä tahansa. Kustannukset ovat matalammat, joten Turun olisi tehtävä järkiratkaisu= sähköbussit.