Paikalliset

Kaarinan vetämä Ihan pihalla! -hanke tekee oppilaista ympäristöntutkijoita

Petri Jauhiainen

Opetushallituksen tämän hetken mittavimmassa digikärkihankkeessa Ihan pihalla! koululaiset pääsevät tekemään tutkimustyötä maastossa, kirjaimellisesti ihan pihalla. Opetus toteutetaan erilaisia välineitä ja digitaalisuutta sekä pelipedagogiikkaa hyödyntäen. Kymmenen osallistujakunnan koululaiset muun muassa keräävät näytteitä järvivedestä.

Hanketta vetää Kaarinan kaupunki. Mukana ovat Suomen ympäristökeskus ja pelillisen seppo-opetusalustan hankkeen käyttöön tarjoava Lentävä Liitutaulu Oy sekä kymmenen erikokoista kuntaa ja kaupunkia: Hyvinkää, Jyväskylä, Kaarina, Kuopio, Lappeenranta, Lohja, Merikarvia, Pori, Pyhäranta ja Rauma. Arvioivana tahona toimii Helsingin Yliopisto.

Ihan pihalla! -hankkeessa pääosassa ovat oppilaat ja opettajat. Tarkoitus on, että oppivat vaikuttamaan globaaleihin ilmiöihin lähiympäristön tutkimisen ja omien toimien kautta.

– Opetuksessa hyödynnetään digitaalisuutta ja pelillisyyttä. Suomen ympäristökeskus on mukana hankkeessa ja oppilaiden mittaustulokset raportoidaan kansallisiin sekä kansainvälisiin tietokantoihin, ohjelmajohtaja Juhani Kettunen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.