Kortteliravintola tarjoaa kotoisan lounaan

Lounaspaikka: Kortteli­ravintola Kertussa voi ruokailun ohella myös saunoa, pestä pyykkiä ja pelata lautapelejä.

Mikael Rydenfelt
Kortteliravintola Kerttu on ruokkinut asiakkaita jo reilut kymmenen vuotta Läntisellä Pitkällä kadulla. –¿Asiakkaiden suosikkeja ovat muun muassa viikonlopun hampparibuffet, pasta-annokset Kuukauden 4. ja Opintotukea odotellessa sekä uudet kasvis- ja vegeruuat, kertoo ravintolapäällikkö 
Netta Vuorinen.
Kortteliravintola Kerttu on ruokkinut asiakkaita jo reilut kymmenen vuotta Läntisellä Pitkällä kadulla. –¿Asiakkaiden suosikkeja ovat muun muassa viikonlopun hampparibuffet, pasta-annokset Kuukauden 4. ja Opintotukea odotellessa sekä uudet kasvis- ja vegeruuat, kertoo ravintolapäällikkö Netta Vuorinen.

Vuonna 2004 perustettu kortteliravintola Kerttu on alusta asti ollut etenkin opiskelijoiden ja lähialueen työntekijöiden suosima rento ruoka- ja juomapaikka, jossa voi piipahtaa lounaalle tai viettää aikaa vaikkapa kavereiden kanssa lautapelejä pelaten.

Paikan erikoisuuksiin ja vetonauloihin kuuluvat myös alakerrassa oleva itsepalvelupesula ja tilaussauna.

– Pyykinpesu hoituu samalla, kun itse nauttii olutta tai kahvia, tapaa kavereita tai lukee päivän lehdet. Kesällä pesulapalvelua käyttävät etenkin matkalaiset. Muuten meillä käyvät pyykkiä pesemässä lähialueen asukkaat opiskelijoista perheenäiteihin, kertoo ravintolapäällikkö Netta Vuorinen.

Kerttu kuuluu perheyritys Ravantit Oy:n ravintolaperheeseen, jonka muut ravintolat ovat Rantakerttu ja sen alakerrassa toimiva satamakapakka Hunsvotti, Cup & Pint sekä Pippurimylly ja sen alakerrassa sijaitseva kortteliravintola Hugo.

Vuorinen on työskennellyt Kertun ravintolapäällikkönä vasta vähän aikaa. Hän on ollut ketjun ravintoloissa töissä seitsemän vuotta, ja työskentelee myös kulman takana sijaitsevan anniskeluravintola Cup & Pintin ravintolapäällikkönä.

– Kertun ravintolapäällikkö siirtyy uuteen ravintolaan, joka avautuu huhtikuussa Teinin tiloihin ja minä siirryin siksi uusiin tehtäviin Kerttuun.

Kertussa on arkisin tarjolla buffetlounas, joka koostuu päivän keitosta, salaattipöydästä ja lämpimistä ruokavaihtoehdoista sekä jälkiruuasta. Hintaan sisältyy lisäksi leipää, kahvi tai tee sekä ruokajuomana vesi, soodavesi tai kotikalja. Lounaaksi voi valita myös pelkän keiton tai salaatin tai niiden yhdistelmän.

– Ehdottomasti suosituin on koko buffet, ja erityisesti lohiruuat tekevät aina hyvin kauppansa. Jälkiruuista suosituimpia ovat rahkat ja pannukakku. Yhtenä päivänä eräs asiakas soitti ja kysyi, voinko jemmata hänelle palan pannukakkua, ettei se vain ole loppu, kun hän ehtii paikalle.

Vuorinen kertoo, että lämpimissä ruuissa on joka päivä tarjolla kaksi liha- tai kalaruokaa. Tarjolla on aina myös kasvisvaihtoehtoja.

Mikael Rydenfelt
Kortteliravintola Kertun lounaslistalta löytyy arkisin mutkatonta kotiruokaa, raikas salaattipöytä, päivän keitto ja jälkiruoka.
Kortteliravintola Kertun lounaslistalta löytyy arkisin mutkatonta kotiruokaa, raikas salaattipöytä, päivän keitto ja jälkiruoka.

Testipäivänä tarjolla oli minestronekeittoa, pinaattista uunilohta, broileri-pekonipastaa, kesäkurpitsavuokaa ja jälkiruoaksi omenapiirakkaa. Lisäksi tarjolla oli runsas salaattipöytä, josta löytyi kurkun, tomaatin ja salaatin lisäksi muun muassa ruokaisampia salaatteja, erilaisia raasteita, papuja, fetajuustoa, siemeniä ja leipäkuutioita.

Kertun verkkosivuilla todetaan, että keittiössä valmistetaan kohtuuhintaista, kotoisaa ja mutkatonta ruokaa. Se kuvaa hyvin myös testipäivän lounastarjontaa. Hyvin tehtyä, maukasta, kotoisan oloista ruokaa. Ei turhia kikkailuja vaan hyviä perusmakuja, paljon eri vaihtoehtoja ja tuoreita raaka-aineita.

Salaattipöytä on raikas ja vaihtoehtoja on tarjolla runsaasti. Lämpimistä ruuista lautaselle valikoituu pinaattista uunilohta ja perunaa. Pinaatti antaa lohelle kivasti makua peittämättä kalan makua. Lounaan kruunaa kanelilla ja kardemummalla maustettu omenapiirakka vaniljavaahdolla.

Lounasaika päättyy puoli kolmelta. Sen jälkeen ruokaa saa tilattua listalta, josta löytyy niin hiukopalaa, kimppakivaa, vihriää, hampparei kuin myös Kertun kotoisat ja klassikot. Listalla on hauskan nimisiä pasta-annoksia, kuten Kuukauden 4. ja Opintotukea odotellessa.

– Ne ovat tosi suosittuja annoksia, samoin kuin pekoni-juustoburger ja uudet kasvis- ja vegeruoat. Jallupullat kasvis- tai lihapullilla, perunamuusilla, jaloviina-pippurikermakastikkeella ja puolukkasurvoksella on paikan legendaarisin annos.

Viikonloppuisin tarjolla on suosittu hampparibuffet klo 12–18.

– Ensin tulevat lapsiperheet ja sitten myöhemmin heränneet, Vuorinen sanoo.

”Jälkiruuista suosituimpia ovat rahkat ja pannukakku. Yhtenä päivänä eräs asiakas soitti ja kysyi, voinko jemmata hänelle palan pannukakkua, ettei se vain ole loppu, kun hän ehtii paikalle.”

Kortteliravintola Kerttu

Läntinen Pitkäkatu 35

Lounas ma–pe klo 10.30–14.30, salaatti/keitto 7,70 €, salaatti ja keitto 9,10 €, koko buffet 10,30 €.

Yhteystiedot 02 250 6990, www.kerttu.fi