Väärällä polttoaineella huristelleita jäi kiinni Satakunnassa

Jori Liimatainen

Lauri Rautavuori

Neljästä ajoneuvon tankista löytyi väärää polttoainetta Harjavallan, Vampulan ja Huittisen alueella. Ajoneuvoissa käytettiin dieseliä kevyemmin verotettua polttoöljyä eli niin kutsuttua tupaöljyä, jonka erottaa punertavasta väristä.

– Poliisille ja tullille tulee vihjeitä polttoöljyn käytöstä. Erityisesti nuorten traktoreissa sitä käytetään, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Simo Pukkila.

– Rikoksena se olisi lievä veropetos, kertoo tulliylitarkastaja Jarkko Fagerström.

Väärällä polttoaineella ajamisen seuraukset ovat kuitenkin hallinnollisia. Polttoöljyllä ajelusta määrätään polttoainemaksu, joka on traktorille tai mopoautolle noin 2600 euroa.

Traktori on polttoainemaksusta vapaa, jos sitä käytetään joko työkoneeksi varusteltuna tai maa- tai metsätaloudessa. Muussa käytössä polttoainemaksulta voi välttyä Trafille maksettavalla viiden euron päivämaksulla.

– Suurimassa osassa ajoneuvoja, joissa käytettiin tupaöljyä, löytyi päivämaksu, Fagerström kertoo.

Väärän polttoaineen käytössä on usein kyse välinpitämättömyydestä.

– Tämän viikonlopun iskussa tapauksia oli enemmän kuin yleisesti ottaen, toteaa Pukkila.

Poliisi ja tulli tarkastivat viikonlopun aikana yhteensä lähes 70 ajoneuvoa Satakunnassa. Tarkastuksissa selvitettiin polttoaineen lisäksi kuljettajien ajo-oikeus ja ajokunto. Traktorien ja mopoautojen kuljettajat olivat selvin päin, yhdeltä puuttui ajo-oikeus. Kaksi henkilöautolla ratsiaan tullutta kuljettajaa oli juovuksissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (17)

Vastaa
Rekka-Pena
Hieno kuvituskuva
Onko toimittaja itse keksinyt noin hienon kuvituskuvan?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niilo
Vast: Hieno kuvituskuva
Varmaan käy auto hassusti jos noin tankkaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No toisaalta
Vast: Hieno kuvituskuva
Kyllä tiettyihin dieselmoottoreihin saa ihan valmistajan suostumuksella tankata jopa 50% bensaa, ja jopa suositellaan kovilla pakkasilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
heh
Vast: Hieno kuvituskuva
"No toisaalta", aivan varmasti autokauppiaat suosittelee vaikka mitä että saavat myytyä uuden auton rikkoutuneen tilalle. Ehkä joissain vanhoissa louskuissa menee pieni liru bensaa pakkasta estämään, mutta silti mieluummin käyttää ihan oikeita pakkasliemiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
niin
Vast: Hieno kuvituskuva
Vasta suoraruiskutuksen myötä hävisi tuo mahdollisuus käyttää kovilla pakkasilla hätäapuna bensaa dieselin seassa. Eli vielä 2000 luvun alun autoissa osassa pysty käyttämään.

Ei dieseliin myydä mitää "pakkaslisäaineita" kuin jotain alkoholia jonka tarkotus on liottaa vesi pois tankista ja suodattimesta.. Veikkaan että ei nekään kovin hyviä ole suuttimille vaikka pitoisuudet jäävätkin melko alhaisiksi.

Mietippä muuten mitä tapahtuisi jos vuoden -99 pakkasaalto toistuisi nyt kun melkein kaikki dieselautot on suoraruiskuja, eikä bensakikkaa voi käyttää.. Arctic dieseliä kun ei juuri Oulun alapuolelta saa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ideat haussa
Verot maksettu
Kuvassahan tankataan täysin verotettua tavaraa tankkiin. Ai niin, mutta tuo onkin kuvituskuva.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lunkentus
tankkaus
Jos kuvassa on dieselauto, on se tankkauksen jälkeen entinen, ainakin moottori.

jonne
Vast: tankkaus
Ei se moottori tai oikeammin ruiskutuslaitteisto siitä tuhoudu kun ei käynnistä.
Tankki tyhjäksi ja Diesel-öljyä tilalle sekä mojovasti laadukasta kaksitahtiöljyä sekaan joka takaa voitelun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Matti
Semmosta
Tämä on yhteiskunnan kannalta erittäin järkevää resurssien käyttöä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jonne
Vast: Semmosta
Nostetaan sitten muita veroja?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jorma
..
Taas Vampulalaiset säästötalkoissa?

Kovemmat tuomiot
Suuri prosenttiluku
70 ajoneuvoa joissa kaksi rattijuoppoa...

Yksi pilleri vastaan saunaolut
Vast: Suuri prosenttiluku
Entä sitten. Ei mitattu lääketokkuraisia. Niitä olisi löytynyt huomattavasti enemmän. Ikää 60+ ja kolmiolääkkeet.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pois juopot kuljettajat
Vast: Suuri prosenttiluku
Sitä sitten, että noinkin pienessä otannassa oli jo kaksi rattijuoppoa. Jos joukossa on vielä huumehörhöjäkin, ei se mitenkään vähennä rattijuoppojen vaarallisuutta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Voi jestas sentään,,,prinsessa.
Vast: Suuri prosenttiluku
Lakkaa ajamasta jos pelkäät noin kovin kolmiolääkkeitä nauttineita ratissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
pena
laki
Tuo on just sitä aluetta missä luullaan että saa tehdä mitä haluaa. Toivottavasti ei jää viimeiseksi "ratsiaksi".
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miten niin, laki.
Vast: laki
Miten niin toi alue. On niitä alueita kautta maan. Kaikki alueet rajojemme sisäpuolella sellasia helsinkiä myöden.
Venäjästä puhumattakaan...Totanoi, parempi ettei venäjästä puhutakkaan, varmuuden vuoksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »