Paikalliset

Iso-Heikkilä ja Patterinhaka saivat oman kaupunginosaseuran

Jari Laurikko
Arkistokuvaa. Kuvassa oleva Siwa on nykyään K-market.

Turun Sanomat

Turku on saanut uuden kaupunginosaseuran. Iso-Heikkilä-Patterinnhaka ry:n toiminta-alueeseen kuuluu Iso-Heikkilän kaupunginosa kokonaisuudessaan.

Vastaperustetun seuran alueen sisällä toimii myös perinteikäs Iso-Heikkilän omakotiyhdistys ry, joka on perustettu jo vuonna 1942.

Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja valittiin niin ikään Iso-Heikkilä-Patterinnhaka ry:n puheenjohtajaksi.

Ensitöinään tuore yhdistys pyrkii estämään Patterinhaan apteekin lakkauttamisen. Apteekin toiminta on loppumassa alkuvuodesta eikä yhdistyksen tietojen mukaan lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ole myöntämässä kyseiseen apteekkiin enää apteekkioikeuksia.

Yhdistyksen jäsenten mukaan apteekin lakkauttaminen olisi alueen asukkaille suuri menetys, sillä yhdistyksen näkemyksen apteekin vaikutusalueella asuu yli 6 000 henkeä.

Nuori, mutta aktiivinen yhdistys on ehtinyt jo kerätä yli 1 000 nimeä apteekin säilymisen puolesta.

Iso-Heikkilä-Patterinhaka ry:n tarkoituksena on muutenkin toimia alueensa asukkaiden hyväksi.

Yhdistys toteaa perustamistiedotteessaan, että alueelle on odotettavissa runsaasti lisää asukkaita, sillä alueelle on kaavoitettu paljon uusia kerrostaloja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vastaa
pettynyt
Levotonta aluetta
Alueen kerrostalojen äänieristys täysin nollatasolla. Kaikki äänet kulkeutuvat asunnoista toiseen. Erittäin rauhaton alue.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Patterinhaan mumma
Vast: Levotonta aluetta
En tiedä missä asut, mutta meillä on erittäin hiljasta ja rapussakin rauhallista. Naapureista ei mitään kuulu. Ihanaa asumista, kun tunnetaan toisemme ja vaihdetaan aina tavatessa muutama sana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Adressi allekirjoitettu
Vast: Levotonta aluetta
Jep. Ei lainkaan sopiva alue sinulle. Toivottavasti tuo apteekki saadaan säilytettyä, sitä tarvitaan muuhunkin kuin korvatulppien ostamiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Äänieristys
Vast: Levotonta aluetta
Äänieristys ei ole sen parempi eikä huonompi kuin tuon ajan kerrostaloissa esim. Martissa tai keskustassa. Rakennustapa on sama. Rakennettu ennen elementtiaikaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Patterinhaan asukas
Mainettaan parempi
Mainettaan parempi asuinalue. Hyvän matkan päässä keskustasta, loistavien bussiyhteyksien päässä. Ja mun asunnossa ainakin uskomattoman hyvä äänieristys, mitään ei kuulu naapureista. Ja muutenkin saa olla rauhassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kertsi
Vast: Mainettaan parempi
Tässä yksi Iso-Heikkilässä asuva. Tykkään asua täällä, alue on rauhallista eikä liikenteen äänet sillä tavalla kuulu kun ikkunaa pitää auki. Keskustaan pääsee vielä hyvin, bussi kulkee ja pyörällä pääsee, kävellenkin. Joku sanoi Iso-Heikkilää rumaksi tehdasalueeksi, mikä ei mun mielestäni ole totta. Vaikka täällä onkin noita tehdasrakennuksia niin ei ne mua häiritse - onhan täällä vihreää ja vehreääkin etenkin kesäisin. Eikä tarvi pelätä, että jotain sattuu tai hämäriä tyyppejä kyttää puskissa. lltaisinkin uskaltaa hyvin kulkea. Suosittelen!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Onnellinen
Vast: Levotonta aluetta
Olen asunut täällä nyt kuusi vuotta ja täällä on niin rauhallista, että entisenä keskusta-asujana eniten häiritsi lintujen keväinen viserrys. Niitä kun ei keskustassa kuullut. Erittäin rauhallinen alue!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kansalainen
valittamaan
Sitten vaan valittamaan kaikesta Kuuvuoriyhdistyksen kanssa

Lisää