Ennätysmäärä hakijoita Valmet Automotiven rekrytoinnissa

Mikael Rydenfelt
Uudenkaupungin autotehdas.
Uudenkaupungin autotehdas.

Valmet Automotiven marras-joulukuussa toteuttama 250 autonrakentajan rekrytointikampanja tuotti ennätysmäärän hakemuksia. Kaikkiaan hakuaikana 16.11. -18.12. jätettiin 2597 hakemusta. Valintaprosessi jatkuu tammikuun loppuun.

Eilen päättynyt rekrytointikampanja oli ensimmäinen, jolla Valmet Automotive hakee kaikkiaan yli 1000 tuotantohenkilöä Mercedes-Benzin GLC-katumaasturin tuotantoon. Rekrytointikampanjat GLC-mallin valmistukseen jatkuvat vuoden 2017 aikana.

Valitut hakijat koulutetaan tehtäviinsä autotehtaalla tammi- ja helmikuun aikana. Kaikille hakemuksen jättäneille tullaan ilmoittamaan valinnan tuloksesta. Autonrakentajat työllistyvät Uudenkaupungin autotehtaalla hitsaamon, maalaamon ja kokoonpanon sekä sisäisen logistiikan tehtäviin.

- Saimme kaikkiaan 2597 hakemusta, enemmän kuin mihinkään aiempaan kampanjaamme. Runsas medianäkyvyytemme auttoi tällä kertaa hienon tuloksen saavuttamisessa, mutta olemme käynnistämässä uusia toimenpiteitä rekrytointiemme tueksi, sillä tarvitsemme runsaasti hakemuksia myös tuleviin kampanjoihimme, kertoo Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salo.

Koko Suomen kattanut kampanjointi näkyy tuloksissa. Eniten hakemuksia on tullut suunnilta Vaasa-Oulu, Tampere-Jyväskylä, Itä-Suomi sekä Länsirannikko. Hakijoiden ikäjakauma on 18 – 55, ja hakijoista noin 25 prosenttia on naisia.

Mercedes-Benz GLC-katumaasturin valmistus alkaa Uudenkaupungin autotehtaalla alkuvuonna 2017.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
työtön
nyt
voidaa lopettaa se valitus, ettei työttömille työt kelpaa
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
yksi hylätyistä
Vast: nyt
No kyllähän tuostakin jotenkin saadaan työttömän oma vika...huono hakemus, kun ei tullut valituksi..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hyväksikäytetty
Piiskaa
500€/kk jonka koeajalta 3kk saa ei riitä edes matkoihin Piikkiöstä Ugiin. Jos nämä ovat pelimerkit vielä nykyisin, en edes haistattelisi tuonnepäin. Luokkahitsarina olisi pitänyt olla harjoittelussa ja perehdytettävänä tuo aika...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hintataso
Vuokrafirmat kiellettävä riistona.
Banaanivaltion orjapaikkoja täytettävänä vuokrafirmojen kautta. Ei tuolla "työpaikalla" tulevaisuutta rakenneta ja asuntolainoja oteta.

Tässä olikin perimmäinen syy kysymykseen ,että miksi talous ei nouse?

Ei talous nouse kun palkat ovat huonot ja työsuhteet ovat rikkinäisiä ja mitään jatkuvuutta ei ole nähtävissä.

Kyllä nuorten kannattaa lähteä vaikka Norjan kalatehtaalle töihin missä maksetaan paljon paremmin tuottavasta työstä kuin täällä banaanivaltiossa.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
autoilija
Vast: nyt
Näin on. Noin prosentti Suomen työttömistä innostui hakemaan. Tai haki ettei menettäisi tukiaan. Hienoa.

toinen työtön
Vast: nyt
Jep, kyllä työ kelpais mutta kun on muutama tuhat muutakin hakijaa.

Pennywise
Kyynikon arvaus
Nyt sitten vain odotellaan kommentteja, että "emme saaneet palkattua riittävästi kotimaista henkilökuntaa, koska hakijoiden osaaminen ja tarpeemme eivät valitettavasti kohdanneet."
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
pete
Työttömyys.
Ei tällä vielä poistu 400000 työtöntä.Mutta hyvä alku.Vastikkeettomat korvaukset kaikki ois.Esim.asumis tuethan sataa kaikki vuokran antajien laariin.Risusavottaa , marjametsiä ja lumitöitä riittää 8t sitä ja sit korvauksia.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »