Furuvikin kartano siirtyi kokeneisiin käsiin

Kartanon hintapyyntö putosi vuodessa viidellä miljoonalla.

TS/Ari-Matti Ruuska
Furuvikin kartano eilen perjantaina. Kartano on kuuluisa muun muassa upeasta ja hyvinhoidetusta puutarhastaan.

Jonna Lankinen

Paraisten Furuvikin kartano sai tällä viikolla uuden omistajan, kun teijolainen ruukkiyrittäjä Juha Bäckmand allekirjoitti kauppakirjat kohteesta. Myyjänä toimi kiinteistösijoitusyhtiö Geraton oy:n konkurssipesä.

Lopullista kauppahintaa ostaja ja myyjä eivät paljasta, mutta Bäckmand kuvailee alkuperäistä hintapyyntöä sanoilla ”epärealistinen, värikäs ja absurdi”.

– 6,8 miljoonan euron hintapyyntö putosi keväällä toisen kiinteistövälittäjän myötä 2,7 miljoonaan. Siitä se putosi kesän kynnyksellä vielä 1,75 miljoonaan.

– Tällainen vuoden sisällä tapahtunut hintapyyntökehitys on Suomessa aika poikkeava, kertoo 20 vuotta arvokiinteistöjen kauppoja ja omistajavaihdoksia seurannut Bäckmand.

Furuvikin 110-vuotias kartano on Paraisten kalkkiteollisuuden perintöä. 810-neliön kartano oli Paraisten Kalkkivuoren (sittemmin Partek) omistuksessa alusta saakka, kunnes kiinteistösijoitusyhtiö Geraton oy osti sen vuonna 2004.

– Minä olen vasta kolmas omistaja tälle kiinteistölle. Se on aika hyvin tämän ikäiselle kohteelle, Bäckmand sanoo.

Lue koko juttu Turun Sanomista tai näköislehdestä.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kartano ilman peltoja
Ihmettelen kartano sanan laajamittaista väärää käyttöä. Kartano on iso maatila, jossa päärakennus sijaitsee pienellä etäisyydellä pelloista ja talousrakennuksista. Entisenä paraislaisena yritän palauttaa mieleeni missä Furuvikin pellot ovat. mutta turhaan. Emil Sarlinin aikoihin Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiöön kuului kyllä myöskin maatalousosasto, mutta se on eri asia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Maja maahanmuuttajille
Loistava kohde maahanmuuttajien vastaanottokodiksi.
Valtio maksaa erinomaiset korvaukset. Tästä syntyy vielä
hyvä bisnes

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »