Murhaajalle sakkoja toisen murhaajan lyömisestä

Raiskaajamurhaaja joutuu maksamaan 300 euroa kipukorvauksia vankilatappelusta.

TS/Marttiina Sairanen

Rebekka Härkönen

Oikeus on tuominnut raiskaajamurhaajan toisen raiskaajamurhaajan pahoinpitelystä sakkoihin. Tuomittu joutuu maksamaan uhrilleen 300 euroa kärsimyskorvausta.

Rikos tapahtui viime helmikuussa Turun vankilassa kuntosalilla. Tuolloin elinkautista istunut Abdiqadir Osman Hussein, 42, kävi toisen elinkautisvangin, Ramin Azimin, 25, kimppuun.

Vankilan valvontakamerat tallensivat murhamiesten välienselvittelyn. Vankilanjohtaja teki rikosilmoituksen tallenteen perusteella.

Oikeudenistuntoon tappelupukareista saapui ainoastaan uhriksi joutunut Azimi. Hän kertoi oikeudelle, että Hussein syytti häntä selän takana puhumisesta ennen kuin kävi nyrkeillä lyömällä kimppuun.

Tapahtumassa Azimi sai ruhjeita ja haavoja kasvoihinsa. Hän kertoi myös kuulokojeensa rikkoutuneen rytäkässä.

Oikeus katsoi kuitenkin, ettei kuulokojeen rikkoutumisesta ollut riittävää näyttöä ja hylkäsi siksi sitä koskevat korvausvaatimukset.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Husseinin 50 päiväsakkoon, josta tälle kertyy maksettavaa minimituloilla 300 euroa.

Somalialaistaustainen Hussein pääsi syyskuun alussa ehdonalaiseen vapauteen istuttuaan 19 vuotta vankilassa murhasta. Hänet otettiin kuitenkin välittömästi säilöön odottamaan vuonna 2001 annetun karkotuspäätöksen täytäntöönpanoa.

Hussein on tuomittu 13-vuotiaan tytön raiskauksesta, 15-vuotiaan tytön murhasta ja vankilaloman aikana tehdystä nelivuotiaan tytön törkeästä hyväksikäytöstä.

Afganistanilaistaustainen Azimi puolestaan istuu elinkautista porilaisen lenkkeilijätytön törkeästä raiskauksesta ja murhasta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Sakot ja korvaukset
Ja arvatkaapa kukaan nämä rahat lopulta maksaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sakot ja korvaukset
No mehän se maksamme kuten kaiken muunkin. Siksipä ne syyttäjät sun tuomarit niin hanakasti pyörittää tuota oikeussalifarssirumbaansa. Ei tuosta tule kuin kulunkia - mitään yhteiskuntakelpoisuutta ei vankilajärjestelmäkään pysty tuottamaan ainakaan näissä vähän jyrkemmin asennoituneissa. Tulee paljon pulmia kun nuo tuosta vapautuvat kaduillemme.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rasismia?
Kulttuurillisesti jännittävä uutinen, josta saa lukea moniarvoisessa Suomessa 2016. Mutta onko tämäkin rasismia Eva Biaudetin mielestä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hei, me tienataan tällä!
"Oikeus on tuominnut raiskaajamurhaajan toisen raiskaajamurhaajan pahoinpitelystä sakkoihin."
Jumankiuta, mehän (Suomen valtio) rikastutaan tällä! Kuka vielä väittää, ettei maahanmuutosta ole (taloudellista) hyötyä!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »