Mein Schiff 5 lähti Turun telakalta kohti Saksaa

TS/Tatu Lertola
Telakan laiturista lähtenyt Mein Schiff 5 ohittamassa Ruissalon Saaroniemen.
Telakan laiturista lähtenyt Mein Schiff 5 ohittamassa Ruissalon Saaroniemen.

Turussa TUI Cruisesille rakennettu Mein Schiff 5 -alus lähti telakan laiturista iltakuuden aikaan kohti Saksaa.

TS/Tatu Lertola

Laiva matkaa noin tuhannen miehistön jäsenen kera kolmessa päivässä Kieliin.

TS/Tatu Lertola

Alus luovutettiin tilaajalleen maanantaina kymmenen vuorokautta etuajassa.

TUI Cruisesin toimitusjohtajan Wybcke Meierin mukaan varustamon laivojen käyttöaste on 95 prosenttia ja Mein Schiff 5:en matkoista on myyty jo 85 prosenttia (TS 21.6.).

– Joistain hyttiluokista on niin paljon varauksia, että niihin on kahden vuoden jono, kertoo Meier.

Hänen mukaansa tilaajalle laivan valmistuminen etuajassa on erittäin merkittävää.

– Me pystymme esittelemään laivaa intressiryhmillemme ja testaamaan erilaisia toimintoja. Näin varmistamme, että heti ensimmäisille asiakkaillemme risteilykokemus on täysin onnistunut. Sillä on suuri vaikutus myös siihen, miten risteilyt jatkossa koetaan.

Video luovutustilaisuudesta:

Katso kuvagalleria maanantaina luovutetusta Mein Schiff 5 -aluksesta!

TAUSTA

Itämerellä, Välimerellä, Kanarialla ja Karibialla

Alus liikennöi kesäkaudella sekä Itämerellä että Välimerellä.

Talvella se muuttaa reittiä ja purjehtii muun muassa Kanariansaarille. Myös Karibianristeilyjä tehdään.

Mein Schiff 4:n ja 5:n välillä on muutoksia niin värimaailmassa kuin ravintoloiden sijoittelussa.

Suosittuja ravintoloita, kuten japanilaista kahden Michelin tähden kokki Tim Rauen japanilaisravintola Hanamia on laajennettu. Uima-allaskannen päällä ei ole enää katosta.

Kallein hyttiluokka on Sky Suite, joka on kahdessa tasossa. Nämä hytit ovat kaikkein suosituimpia ja niitä on laivassa vain 12 kappaletta. Jonotusaika hyttiluokkaan on kaksi vuotta.

Sky Suite -hyttiluokka maksaa noin 5 000 euroa viikolta henkilöä kohden.

Aluksessa on pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmä, jossa on rikinpoistoyksikkö ja katalysaattorit.

Järjestelmän ansiosta rikkipäästöt vähenevät 99 prosenttia ja typpioksidipäästöt noin 75 prosenttia.

Laivan energiankulutus on neljä prosenttia alempi kuin sisarlaiva Mein Schiff 3: en.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.