Sukupuolielin näkyvissä lapsia jututtanut selvisi tuomiotta

Yksi tytöistä luuli näkemäänsä napanuoraksi. Lasten kertomukset eivät riittäneet tuomioon.

Tomi Hirvinen
Arkistokuva käräjäoikeudesta.
Arkistokuva käräjäoikeudesta.

Rebekka Härkönen

Kolme pikkutyttöä oli koiranpennun kanssa kävelyllä, kun he näkivät tuntemattoman miehen. Miehen housujen vetoketju oli auki ja housuista sojotti ulos sukupuolielin.

Kun mies kysyi pentua taluttaneen tytön asuinpaikkaa, lapset säntäsivät säikähtäneinä karkuun.

"Äkkiä ovi lukkoon, mies seuraa", lapset huusivat sisään rynnätessään. Näin kertoi nuorimman tytön äiti. Kaverukset kuvailivat nähneensä miehen "pippelin".

Tytöt olivat tapahtumahetkellä vasta 5-, 7- ja 8-vuotiaita, ja heidän selostuksensa tapahtumasta olivat iänmukaiset.

Viisivuotias kertoi luulleensa näkemäänsä ensin "napanuoraksi". Viisivuotiaan mukaan miehen elin oli ollut "jotenkin pystyssä ja suorana".

Heti tapahtuman jälkeen nuorimman tytön äiti yritti metsästää miehen käsiinsä. Tämä oli kuitenkin kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Poliisi löysi miehen, jota pikkutytöt säikähtivät. Juttu eteni oikeuteen ja syyttäjä vaati miehelle rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mies kiisti rikoksen. Hän sanoi käyneensä virtsalla, jossa tilanteessa pikkutytöt olivat ilmeisesti nähneet hänet.

Mies kertoi oleskelleensa Suomessa vasta reilut puoli vuotta ja kieltä harjoittaakseen puhutelleensa lapsia.

Oikeus kuuli myös todistajaa, joka kertoi nähneensä miehen tapahtumapaikalla. Miehen ja tyttöjen kohtaamista todistaja ei nähnyt.

Oikeus piti lasten kertomuksia uskottavina, mutta suhtautui niihin jutun ainoana näyttönä tyttöjen nuoren iän takia varauksella. Lisäksi tyttöjen selostuksista ei ilmennyt, että mies olisi varsinaisesti esitellyt elintään.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus ei pitänyt mahdottomana, että miehen sukupuolielin olisi jäänyt hänen kertomallaan tavalla virtsaamisen jälkeen jostakin syystä housujen ulkopuolelle.

Käräjäoikeuden mukaan näyttö ei riittänyt miehen tuomitsemiseksi. Tapaus sattui Kaarinassa elokuussa 2015.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (26)

Vastaa
Lapseton
Syytä tutkia tutkijat
Mietin mitä tähän kirjoittaisin etten loukkaisi - ainakaan miehisiä miehiä.
Ensinnäkin lasten kertoma.Kuka heitä kuulusteli? Millä pätevyydellä? Kuinka monella miehellä pippeli on jäänyt housujen ulkopuolelle pissauksessa/sen jälkeen? Jos ei ehtinyt pissaamaan loppuun, miksi edes alkaa yrittämään sitä kun (ilmeisesti) lähietäisyydellä on lapsia?

Tottakai lapsilla on vilkas mielikuvitus joka teettää tepposia silloin tällöin, mutta kuka keksi sen että epäilty oli kysynyt lapsen kotiosoitetta? Jopa ymmärrän sen että napanuora oli köysivyö tai sellaisen vyön pää roikkui.
Mutta en sitä kysymystä.

Tapaus saattaa jättää lapselle elinikäiset henkiset vauriot, tutkikaa hiemantarkempaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ihme touhua
Uskomatonta
Jos minä tekisin noin niin häkki heiluisi mutta kun sotaa paossa oleva tekee niin eihän siitä mitään tuomiota tule.On tämä vaan nykyään niin ihme maa tämä Suomi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ei kaikkea pidä suvaita
Just joo.
Eikö mies muka huomaa jos heijari jää puskapissan jälkeen ulos heilumaan? Hoh-hoijakkaa tätä suomen oikeuslaitosta kun tuollaisia satuja uskoo. Tämä tuomiotta jättäminen kertoo aika karua kieltä siitä kuinka vakavasti lasten ahdisteluihin suhtaudutaan...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kalle
Pervomamun suojelua
Kantasuomalainen olisi saanut tuomion ilman muuta.

Mikä tuomareita vaivaa?
Taas kerran oikeuslaitos loistaa
"Mies kertoi oleskelleensa Suomessa vasta reilut puoli vuotta ja kieltä harjoittaakseen puhutelleensa lapsia." -sepalus auki? Niinkö on tapana hänen kotimaassaan 'kieltä harjoittaa'?
"Lisäksi tyttöjen selostuksista ei ilmennyt, että mies olisi varsinaisesti esitellyt elintään." Eikö se jo ole esittelyä, että menee kalusto esillä lasten - tai kenen tahansa - eteen?
Ja meidän oikeuslaitokseemme uppoaa tuollainen selitys!!!! Kun tuomiota ei tule, tekijä todennäköisesti jatkaa kielenharjoittamista - oikeuslaitoksemme luvalla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jahtimakkara
Vast: Taas kerran oikeuslaitos loistaa
Heidän kotimaassaan on nimenomaan tapana toimia näin, jos nainen tai lapsi on yksin. Seksuaalinen hätätila ei lue lakia. Tämmöinen selitys oli yhdellä joka tuomittiin Itävallassa pikkupojan raiskaamisesta. Perin merkillistä jengiä ovat kyllä. Lindströmin mukaan nämä voivat olla voimavara. Moiset siemenlingot pitäisi välittömästi palauttaa lähtömaahan ilman valitusoikeutta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.