Pohjoismaiden demarit: Oikeisto tuhoaa hyvinvointia

Suomi ei loistanut kansainvälisessä vanhusten hyvinvointia mittaavassa tutkimuksessa.  TS/Jonny Holmén

Lännen Media

Oikeistolainen politiikka on tuhoamassa pohjoismaisen hyvinvoinnin, esittää Pohjoismaiden sosiaalidemokraattien yhteistyöjärjestö Samak kannanotossaan.

– Jos annamme periksi houkutukselle matalammista palkoista, määräaikaisten töiden lisääntymiselle ja hyvinvoinnin laskulle, tulee Pohjola muuttumaan alueeksi, jossa elintaso laskee voimakkaasti, muutamilla harvoilla on paljon ja monet jumittuvat matalapalkkatöihihn, järjestö näkee.

– Aivan kuten globalisaation käynnistyessä vauhdilla 25 vuotta sitten, on oikeisto taas sitä mieltä, ettei enää ole mahdollista pitää yllä korkeaa hyvinvointia ja että meidän pitää sen sijaan hyväksyä matalapalkkaiset, yksinkertaiset työt.

Samak korostaa kannattavansa pohjoismaisen mallin peruspilareita: ”vastuullista talouspolitiikkaa, kattavia turvaverkkoja sekä hyvin organisoitua ja ihmisarvoista työelämää”.

Järjestö luonnehtii Pohjoismaiden hyvinvoinnin nykyistä tasoa ”pohjoismaisen työväen- ja ammattiyhdistysliikkeen kovan työn tulokseksi”.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Sossuista
Noita "kattavia turvaverkkoja" pitäisi purkaa ja ihmiset töihin. Se on hyvinvointia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sossuista
Se "ihmisarvoinen työelämä" lisää työttömyyttä ja "vastuullinen talouspolitiikka" tarkoittaa tuhlausta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
SDP = Kokoomus
Sdp muuttui jo P Lipposen aikana Kokoomus puolueeksi, kaikki mikä mukamas on työväen etujas ajavaa on pelkkää markkinointikikkailua, SDP on Kokoomuksen linjalla ja istunut hallitujksissa jo lähes 30 v, tässä on tulos? Onko tämä nyt SDP:n politiikkaa? Ei vaan se on aitoa SDP:stä Kokoomus politiikkaa.

Kannattaa muistaa, että Kok, Sdp ja Kesk ovat yhdessä istuneet hallituksissa jo 35 v vuorotellen ja ajaneet Suomen hyvinvoinnin ja talouden alas oikeistolaisella politiikallaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Klopalisaatio
"Aivan kuten globalisaation käynnistyessä vauhdilla 25 vuotta sitten, on oikeisto taas sitä mieltä, ettei enää ole mahdollista pitää yllä korkeaa hyvinvointia"

Eikö globalisaation suurin puolestapuhuja olekin ollut SD Tarja Halonen?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Klopalisaatio
Perustelisitko vähän?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Näinköhän?
Eiköhän tilanne ole juuri päinvastoin.
Vihervasemmiston politiikka tulee ajamaan entiset hyvinvointivaltiot konkurssiin ja islamilaisiksi anarkistivaltioiksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Höpö-höpö kannanotto
”vastuullista talouspolitiikkaa, kattavia turvaverkkoja sekä hyvin organisoitua ja ihmisarvoista työelämää”. Tuo peruspilari ei kerro ainakaan minulle, kuka, miten ja paljonko se maksaa tällä menolla. Nyt jokainen vauva saa laitokselta lähtiessään mukaansa 100 000 euron velkakirjan. Millähän he sen mksavat 18 vuoden kuluttua?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »