Bisnestausta siivittää Trumpin suosiota

Miljardööri Donald Trump käyttää presidentinvaaleja yrityksensä brändin kirkastamiseen, väittää yhdysvaltalainen markkinoinnin professori. Afp/ Scott Olson
Miljardööri Donald Trump käyttää presidentinvaaleja yrityksensä brändin kirkastamiseen, väittää yhdysvaltalainen markkinoinnin professori. Afp/ Scott Olson

Miljardööri Donald Trumpin suosiota selittää ensisijaisesti se, että hän tulee poliittisen järjestelmän ulkopuolelta. Näin arvioi Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja Benita Heiskanen.

– Kaikki hänen lausuntonsa perustuvat bisnesnokkeluuteen.

Heiskasen mukaan Trumpin tilanteen määrittelee ensisijaisesti torstain vaaliväittely, joka käynnistää toden teolla republikaanien kisan presidenttiehdokkudesta. Väittelyn asiasisältö ratkaisee paljon, sillä Trumpin kampanja rakentuu vahvasti iskulauseiden ympärille.

Trump vetoaa Heiskasen mukaan äänestäjiin, joille koti, uskonto, isänmaa ja armeija ovat tärkeitä. Trump ei kuitenkaan vielä ole esittänyt käytännön esimerkkejä siitä, mikä hänen toimintaohjelmansa presidenttinä voisi olla.

– Näitä tähdenlentoja on ollut ennenkin. Kilpa voi tyssätä yhteen suusta päässeeseen sammakkoon, Heiskanen toteaa.

Trumpilla ei ole minkäänlaista kokemusta ulkopolitiikasta tai politiikasta ylipäätänsä. Hän on itse sanonut, ettei ole väittelijä.

– Poliitikot puhuvat, eivät tee. He väittelevät kaiken aikaa. Minä en väittele. Minä rakennan, Trump sanoi ABC:n haastattelussa sunnuntaina.

Trumpin kampanja erottuu myös siitä syystä, ettei hän ole riippuvainen ulkopuolisesta rahoituksesta.

Erilaisissa mielipidemittauksissa republikaanien kandidaateista ovat Trumpin lisäksi pärjänneet Jeb Bush ja Scott Walker.

– Jeb Bush on voinut taka-alalla valmistella omaa kampanjaansa ja hankkia lisää rahoittajia, sillä Trump saa nyt niin paljon mediahuomiota, Heiskanen sanoo.

Asetelma muuttuu, jos Trump lähtee vaaleihin itsenäisenä ehdokkaana.

– Jos Trumpin suosio sitoutumattomana säilyisi, republikaanien peli olisi todennäköisesti menetetty.

Heiskasen mukaan Trump voisi viedä vanhoillisen teekutsuliikkeen jäsenten äänet republikaanien varsinaiselta presidenttiehdokkaalta.

Irtiotto perinteisestä politiikasta

Kahtiajako republikaanien ja demokraattien välillä on ollut valtava koko presidentti Obaman valtakauden ajan. Poliittinen pattitilanne heijastuu myös käytännön päätöksentekoon.

– Jotta Washingtonissa saa mitään läpi, täytyy tehdä valtavasti kompromisseja, Heiskanen sanoo.

Äänestäjät ovat kyllästyneet siihen, että luvataan yhtä ja tehdään toista.

– Trumpin suosio perustuu populismiin ja sokeeraavin lausuntoihin.

Maahanmuuttovastaisten kommenttien lisäksi Trump on myös mollannut vastaehdokkaitaan avoimesti. Trump kyseenalaisti tv-lähetyksessä puolueen entisen presidenttiehdokkaan John McCainin aseman sotasankarina.

Heiskanen pitää mielenkiintoisena sitä, että radikaalit kommentit eivät ole suuremmin vaikuttaneet kannatuslukuihin puolueessa.

Kriitikoiden mukaan republikaanien kannattajien keskuudessa yllättäen suosikiksi yltänyt Trump ei edes halua voittaa presidentinvaaleja. Yhdysvaltalaisen Pace-yliopiston markkinoinnin professori Larry Chiagouris arvioi uutistoimisto AFP:n haastattelussa, että Donald Trump käyttää presidentinvaaleja yrityksensä brändin kirkastamiseen.

Professorin mukaan Trump tähtää ehdokkuudellaan vaa’ankielen asemaan, jolloin hänen tukensa voi vaikuttaa vaalien lopputulokseen.

Donald Trumpin lentävät lauseet

– Hän ei ole sotasankari. Häntä pidetään sotasankarina, koska hänet otettiin vangiksi. Minä pidän ihmisistä, jotka eivät jäänet vangiksi, ok? (Puolueen entisen presidenttiehdokkaan John McCainin asemasta sotasankarina.)

– Kun Meksiko lähettää ihmisiä, maa ei lähetä parhaimpiaan. He tuovat huumeita. He tuovat rikollisuutta. He ovat raiskaajia. Ja osa, olettaisin, on hyviä ihmisiä. (Trump meksikolaisista maahanmuuttajista.)

– Minä työllistän tuhansia ja tuhansia latinalaisamerikkalaisia. Rakastan heitä, he ovat hyviä työntekijöitä. He ovat upeita ihmisiä, jotka haluavat laillisen maahanmuuton. (Trump Meksikon rajalla kohua herättäneen maahanmuuttokommentin jälkeen.)

– Luulin, että hän tekisi upeaa työtä tämän maan afroamerikkalaisten kansalaisten hyväksi. Hän ei ole tehnyt mitään. Heidän tilanteensa on huonompi kuin koskaan. (Presidentti Obamasta.)

– Jos republikaaninen puolue kohtelee minua hyvin, minulla ei ole mitään syytä tehdä niin. (Lähtemisestä mukaan presidentinvaaleihin itsenäisenä ehdokkaana.)

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
t.a.
???
Höpöhöpö...Ihan toveajattelu,polulismi(eli se mitä kuvitellaan että pit'' vastata ja olla mieltä...) ja täydellinen tietämättömyys polikista selittää paremmin! Suomessa erittäin hyvä vaihtoehto vihervasemmiston suvaitsevaisille jos löytyy samalainen...Gallupeissakin osattais vatata aina oikei eikä enään menis takapuoli hikeen?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »