Olmert vakuutti syyttömyyttään oikeudessa

Oikeudenkäynti entistä pääministeriä Ehud Olmertia vastaan alkoi Israelissa tänään. Korruptiosta ja muista talousrikoksista syytetty Olmert vakuutti syyttömyyttään ennen istunnon alkua.

– Saavuin tänne syyttömänä, ja uskon lähteväni täältä syyttömänä, Olmert sanoi.

Olmert nimitti häntä vastaan kohdistuvien syytteiden paljoutta "liki epäinhimilliseksi".

Korruptiosyytteet koskevat vuosia 1993–2006, jolloin Olmert toimi Jerusalemin kaupunginjohtajana ja Israelin teollisuus- ja kauppaministerinä. Hän nousi pääministeriksi vuonna 2006.

Olmertin syytetään vastaanottaneen satojatuhansia euroja lahjuksina yhdysvaltalaiselta liikemieheltä sekä suosineen entisen yhtiökumppaninsa asiakkaita. Syytteiden mukaan Olmert oli myös laskuttanut virkamatkojensa kuluja moneen kertaan ja käyttänyt ylimääräiset rahat henkilökohtaisiin menoihinsa.

Korruptioepäilyt pakottivat Olmertin eroamaan pääministerin virasta viime syyskuussa.