Punainen hiekkamyrsky värjäsi Sydneyn

Australian suurin kaupunki Sydney pimeni tänään, kun punainen hiekkamyrsky värjäsi kadut, autot ja talot – ja jopa ulkona liikkuneet ihmiset oranssiksi.

Myrskytuulet piiskasivat mukanaan tuhansia tonneja punaista aavikon hiekkaa, ja muun muassa Sydneyn kuuluisa oopperatalo peittyi oranssiin huntuun.

Pahin myrsky vuosikymmeniin eteni päivän aikana Sydneystä ylös rannikkoa Queenslandiin. Asiantuntijoiden mukaan se saattaa yltää jopa 4 000 kilometrin päähän Uuteen-Seelantiin asti.

Hiekkamyrsky aiheutti liikenteelle suuria ongelmia. Saapuva lentoliikenne jouduttiin ohjaamaan Melbourneen ja Brisbaneen, ja kaupungin vilkas laivaliikenne keskeytettiin.

Australian ilmatieteen laitoksen mukaan Uuden Etelä-Walesin yläpuolella oleva kylmä säärintama aiheutti ukkosmyrskyjä ja kovia tuulia, jotka puolestaan nostattivat sisämaan aavikoiden hiekan ja levittivät sen ympäri Australian runsasväkisintä osavaltiota.

Sääennusteiden mukaan uusia kylmiä rintamia ja hiekkamyrskyjä on odotettavissa myöhemmin viikolla.