Kiina kielsi ulkomaalaisia matkustamasta Tiibetiin

Kiina on kieltänyt ulkomaalaisilta matkailijoita pääsyn Tiibetiin Kiinan kansantasavallan perustamisen 60-vuotispäivän alla, kertovat maan matkailuviranomaiset.

Kielto tulee virallisesti voimaan torstaina ja kestää 8. lokakuuta asti. Matkatoimistojen mukaan kieltoa ryhdyttiin kuitenkin toteuttamaan jo eilen. 60-vuotispäivää vietetään 1. lokakuuta.

Tiibetin matkailuviranomaiset eivät maininneet matkustuskiellon syytä.

Keväällä ulkomaisia matkailijoita ei päästetty Tiibetiin, sillä tuolloin tuli kuluneeksi 50 vuotta tiibetiläisten kansannoususta.

Kiinan hallitus on tehostanut turvatoimia Pekingissä kansallispäivän edellä. Kaduilla on tuhansia ylimääräisiä poliiseja.