YK-edustaja: Itä-Ukrainassa saatava tulitauko, jotta siviilit pääsevät pois

Debaltseve 30.1.2015. Kuva: Lehtikuva/ Chernyshev Aleksey
Debaltseve 30.1.2015. Kuva: Lehtikuva/ Chernyshev Aleksey

Itä-Ukrainassa on saatava välittömästi tulitauko, jotta taistelujen jalkoihin jääneet siviiilit pääsevät halutessaan alueelta pois, sanoo YK:n humanitäärinen koordinaattori Neil Walker järjestön kotisivuilla.

Walkerin mukaan tilanne on erityisen paha Debaltsevessa ja Horlivkassa.

Walkerin mukaan alueelle pitää saada tulitauko myös siksi, että avustustyöntekijät pääsevät tekemään työtään ja haavoittuneet siviilit voidaan evakuoida.

Maantie- ja rautatieliikenteen solmukohta Debaltseve on käytännössä miltei Itä-Ukrainan Venäjä-mielisten separatistien saartama. Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan Pentti Forsströmin mukaan kaupungin hallinta on Ukrainan armeijalle tärkeää, koska näin se pystyy pitämään Luhanskin ja Donetskin alueen separatistit erillään.

– Jos separatistit saavat saartorenkaan suljettua, se kääntää kyllä sodan kulkua separatistien eduksi. Se olisi Ukrainalle aikamoinen sotilaallinen ja arvovaltatappio, everstiluutnantti Forsström sanoi eilen STT:lle.

Eilen taisteluita käytiin Debaltseven lisäksi ainakin Donetskissa. Myös Mariupolin satamakaupungin liepeiltä raportoitiin tulituksesta. Taisteluissa kuoli uutistoimistojen mukaan ainakin 24 ihmistä, joista suurin osa siviilejä.

Forsströmin mukaan Debaltseven tilanteen ratkettua suuntaan tai toiseen katseet siirtyvät kohti Mariupolia.

Kaikkiaan Ukrainan viime huhtikuussa alkaneissa taisteluissa on YK:n mukaan kuollut jo yli 5 000 ihmistä.

Neuvottelut vaarassa

Itä-Ukrainan separatistit väittivät eilisiltana, että Minskiin Valko-Venäjälle kaavaillut rauhanneuvottelut olivat peruuntuneet. Kapinallisten mukaan Ukrainan edustajat eivät saapuneet neuvotteluihin lainkaan, minkä takia myös kapinallisten valtuuskunta aikoi lähteä kaupungista jo eilen.

Neuvotteluja isännöivän Valko-Venäjän ulkoministeriö ei heti vahvistanut kapinallisten väitteitä. Vahvistusta ei tullut myöskään Ukrainan ulkoministeriöstä.

Ukraina on vaatinut mahdollisuutta neuvotella suoraan kapinallisten kanssa siten, että mukana olisivat myös Venäjän ja Etyjin edustajat.

Yhdysvallat puolestaan väläytti eilen uusia Venäjä-pakotteita Ukrainan tilanteen takia. Ulkoministeriön edustaja ei kertonut, millaisista tai keihin kohdistuvista pakotteista olisi tällä kertaa kyse ja milloin ne tulisivat voimaan.

TS–STT

Lue myös

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Venäjän presidentin vaalit
Venäjän tukemat separatistit ovat ilmoittaneet, että eivät enää halua mitään tulitaukoja. Ilmeisesti Ukrainan liikekannallepano, noin 250000 miestä, on sellainen joukko, jota vastaan separatistit kammoksuvat asettua.

Saas kattoo, ryhtyykö toveri Putin avoimeen sotaan, vai antaako hän tämän Ukrainan ensimmäisen liikekannallepanojoukon asettaa separatistit siihen häviäjän ja hävitettävän pilttuuseen.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Venäjän presidentin vaalit
Mihinkäs sijoitat Itä-Ukrainan 8 miljoonaisen venäjänkielisen väestön, Venäjälle vai? Joka tapauksessa näitten väestönosien suhteet on järjestettävä jotenkin. Aika vaikea on saada ystävälliset suhteet näiden väestönosien välille, kävi sitten sodassa kuinka hyvänsä. Pakkorauha ja sanelu on se huonoin vaihtoehto. Järki on se, mikä näyttää tässä konfliktissa kokonaan kadonneen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »