Äitiyspakkaus ja neuvola kiinnostavat Japanissa

 Arkistokuvassa äitiyspakkaus vuonna 2010. TS/Riitta Salmi
Arkistokuvassa äitiyspakkaus vuonna 2010. TS/Riitta Salmi

Japanissa ollaan erittäin kiinnostuneita suomalaisesta neuvolajärjestelmästä ja äitiyspakkauksesta, kerrotaan Suomen Tokion-suurlähetystöstä.

Suomen Japanin Instituutin tuottama äitiyspakkausnäyttely aloitti syyskuussa Tokiossa. Näyttely kiertää Japania ainakin vuosien 2014 ja 2015 ajan. Siihen pääsee tutustumaan muun muassa kirjastoissa, kongressikeskuksissa ja yritysten tilaisuuksissa. Näyttely perustuu designpääkaupunkivuonna Helsingin kaupungintalolla järjestettyyn äitiyspakkausnäyttelyyn.

Näyttelyn keskiössä ovat itse äitiyspakkaus ja sen sisällä olevat noin 50 esinettä. Pakkauksen historiaa ja sen taustalla olevaa arvomaailmaa avataan japaninkielisillä näyttelypaneeleilla. Näyttely kiertää Japania ainakin vuosien 2014 ja 2015 ajan. Siihen pääsee tutustumaan muun muassa kirjastoissa, kongressikeskuksissa ja yritysten tilaisuuksissa.

– Japanissa ollaan erittäin kiinnostuneita Suomen syntyvyyttä ja tasa-arvoa edistävästä yhteiskunnasta. Äitiyspakkauksen lisäksi olemme viime aikoina tehneet tunnetuksi tasa-arvoista perhemallia, sekä suomalaista neuvolajärjestelmää, kertoo Suomen suurlähettiläs Manu Virtamo.

Lähetystön mukaan suomalaisen neuvolan saumattomuus taas on herättänyt kiinnostusta usealla kymmenellä japanilaispaikkakunnalla. Neuvola-aihetta on käsitelty runsaasti japanilaismediassa syksystä 2013 lähtien. Viimeksi tiistaina 23. syyskuuta Japanin suurin lehti Yomiuri Shimbun julkaisi laajan jutun eri japanilaisalueiden kiinnostuksesta Suomen järjestelmää kohtaan.

– Kiinnostuksen taustalla on Japanin nopeasti ikääntyvä väestö sekä alhainen syntyvyys. Naisten uramahdollisuuksia yritetään parantaa ja syntyvien lasten määrää lisätä, Virtamo kertoo.

TS

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tuhannen taalan paikka...
Aika ajoin tämä aihe nousee otsikoihin ja sammuu sen jälkeen. Suomessa on monia esim. sosiaaliturvaan liittyviä, tai niillä main olevia sovelluksia, joita ei muualla maailmassa ole. Ajoittain ne nousevat otsikoihin maailmalla ja kuten jo totesin, asia hiipuu siihen otsikkovaiheeseen.

Virkamiehet patsastelevat usein parrasvaloissa näiten otsikoitten yhteydessä ja saavat haluamaansa julkisuutta, siinä kaikki.

Nyt on kuitenkin niin, että näissä kaikissa otsikkotapauksissa, lymyää oikea "bisness" ja siihen tulisi aina puuttua kiivaasti. Valmiin järjestelmän vieminen ja sovittaminen kohdemaan oloihin ei ole aina helppoa, mutta se on huomattavasti helpompaa, kuin kokonaan uuden hankkeen pystyyn nostaminen.

Virkamies haluaa tietysti päästä vähällä, eikä lämpene asialle, josta hän ei hyödy, vaan joutuu "raatamaan". Olisi kuitenkin viisasta, jos virkamies luopuisi vastahanka-asenteestaan ja alkaisi palvella. Eli, vastustuksen ja esteitten keksimisen sijaan, alkaisi silottaa tietä ja poistaa esteitä. Toimijoita "järjestelmien" vientiin ei ole vaikea löytää.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »