Viiltäjä-Jackia tutkinut suomalainen toppuuttelee tuloksiaan

Tutkija Jari Louhelainen työskentelee liverpoolilaisessa yliopistossa molekyylibiologian parissa. Kuva: AFP
Tutkija Jari Louhelainen työskentelee liverpoolilaisessa yliopistossa molekyylibiologian parissa. Kuva: AFP

Tutkija Jari Louhelainen kertoo yllättyneensä mediakohusta, jonka keskelle hän joutui selvittäessään Viiltäjä-Jackin tapausta.

Tiistaina julkaistiin brittiliikemies Russell Edwardsin kirja, jossa Jackin henkilöllisyyden kerrottiin paljastuneen yli sata vuotta vanhan shaalin avulla. Kirjan mukaan Louhelaisen shaalista keräämien dna-näytteiden avulla Jackiksi olisi paljastunut puolalaisparturi Aaron Kosminski.

Tämän jälkeen media rummutti Louhelaisen ratkaisseen yli 100 vuotta vanhan murhamysteerin, mutta hän itse toppuuttelee asiaa.

– Minulle tuli yllätyksenä, miten kirjoittaja, kustantaja ja pr-toimistot ottivat tästä kaiken irti. Näin jo kirjan takakannesta, että he haluavat käyttää minua keppihevosena, että tämä on nyt tieteellisesti ja lopullisesti selvitetty, sanoo liverpoolilaisessa yliopistossa molekyylibiologian parissa työskentelevä Louhelainen.

– Olen haastatteluissa sanonut, että tämä ei ole niin varmaa todistusaineistoa, että Viiltäjä-Jack saataisiin oikeuteen.

Louhelaisten tutkimuksista selviääkin lähinnä, että shaalissa oli uhrin ja Kosminskin dna:ta. Rikoksen lopulliseen selvittämiseen se ei riitä, tai tarkentamaan shaalin alkuperää.

– Ihmiset unohtavat, että olen keskittynyt dna:han. Shaalin alkuperästä minulla ei ole käsitystä.

Louhelainen ei ole vielä päättänyt, aikooko hän viedä tutkimuksensa vertaisarvioitavaksi esimerkiksi tieteelliseen julkaisuun. Julkisuusmylläkästä huolimatta tutkija kertoo saaneensa pääosin myönteistä palautetta. Esimerkiksi shaalin alkuperää on kyseenalaistettu metodeja enemmän.

– Kritiikki on suuntautunut enemmän kirjan kirjoittajia kuin minua kohtaan.

Louhelainen sanoo yllättyneensä, miten paljon Viiltäjä-Jack ihmisiä yhä kiinnostaa.

– Jackin ympärillä on teollisuus ja ihmisiä, jotka päivittäin seuraavat tällaista yli 100 vuotta vanhaa tapausta. Edwards itse pystyi hädin tuskin nukkumaan dna-tuloksia odottaessaan.

Vaikka Kosminski osoittautuisi syylliseksi, oikeuteen hän ei enää päädy. Mitä tutkimuksesta siis jää käteen?

– Tässä on ollut pari menetelmää, jotka voivat olla hyvin käyttökelpoisia rikostutkimukselle. Ainakin tämä on varmaan tarkin dna-työ, mikä tapauksesta on tehty.

TS–STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.