Tutkija: Nopean toiminnan joukot tärkeä periaatepäätös

Vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista arvioi, että sotilasliitto Naton päätös nopean toiminnan joukoista on enintä, mitä Newportin huippukokouksessa voitiin päättää.

Salonius-Pasternakin mielestä joukon koko saattaa tuntua pieneltä, mutta nykyaikaisessa sodankäynnissä joukko on aika iso. Baltian maille ja Puolalle tärkeämpää kuin joukon koko on kuitenkin periaatepäätös siitä, että aina joku on valmiina ja joukkoja kierrätetään.

– Pois lukien jotkin palopuheet, ei kai nyt kukaan oleta, että seuraavan parin viikon tai kuukauden aikana Venäjä olisi suuntaamassa katsettaan Baltian maihin tai Puolaan, Salonius-Pasternak sanoo.

Britannian pääministerin David Cameronin toive, että Nato-maat käyttäisivät puolustukseen kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan, saattaa Salonius-Pasternakin mielestä monilta jäädä täyttämättä.

– Yksi kysymys on, miten tehokkaasti rahat käytetään ja ennen kaikkea millaista suorituskykyä sillä saadaan. Kiinnostavaa nähdä, miten tämä keskustelu lähtee liikkeelle.

Suomen kannalta Naton huippukokouksen päätökset osoittavat, että sotilasliitto kuitenkin arvostaa kumppanuusmaitaan, vaikka Ukrainan tilanne kertoi selkeästi eron Naton jäsenten ja muiden maiden välillä.

– Nato-harjoitusten kautta Suomi on voinut kehittää omia Puolustusvoimiaan ja mahdollisuus sen jatkamiseen on kansallisen puolustuksen kannalta tärkeää, Salonius-Pasternak sanoo.

TS–STT