Uutiset

Thaimaalle pikavauhtia uusi pääministeri

Niwattumrong on toiminut ennen pääministeriyttään kauppaministerinä. Kuva Lehtikuva/Adek Berry
Niwattumrong on toiminut ennen pääministeriyttään kauppaministerinä. Kuva Lehtikuva/Adek Berry

Thaimaa sai keskiviikkona uuden virkaatekevän pääministerin, kun perustuslakituomioistuin erotti pääministeri Yingluck Shinawatran virastaan.

Tuomioistuin katsoi pääministerin käyttäneen väärin asemaansa, kun hän siirsi vuonna 2011 kansallisen turvallisuusneuvoston johtajan toisiin tehtäviin.

Heti oikeuden päätöksen jälkeen ei ollut selvää, voiko Yingluck valittaa siitä.

Myös useat muut hallituksen nykyisistä ministereistä saivat lähtöpassit. Yingluckin puolueella on kuitenkin edelleen enemmistö ministeripaikoista.

Uudeksi pääministeriksi nimitettiin apulaispääministeri Niwattumrong Boonsongpaisan, joka on toiminut myös kauppaministerinä.

Oikeuden päätös ei helpota maata riivaavaa poliittista kriisiä, sillä hallinnon vastustajat ovat luvanneet jatkaa mielenosoituksiaan niin kauan kunnes heidän vaatimiinsa uudistuksiin suostutaan.

TS–STT