Kodittomien koirilla on kissanpäivät

Kadulla asuvien kodittomien koirilla ei näyttäisi olevan kohtalossaan suuremmin valittamista. Vapaaehtoisen tanskalaisen eläinlääkäriryhmän seurannassa kävi ilmi, että katujen hurtat elävät monesti laadukkaampaa koiranelämää kuin tavanomaiset kotikoirat.

Eläinlääkärit ovat hoitaneet jo kolmen vuoden ajan Kööpenhaminan kodittomien koiria. He yllättyivät siitä, miten suurella rakkaudella ja huolella omistajat lemmikkeihinsä suhtautuivat.

– Ja katukoirat, toisin kuin aivan tavallista koiranelämää viettävät koirat, pystyvät tyydyttämään paremmin luonnollisia tarpeitaan, kertoi eläinlääkäri Mette Aamand Sörensen sanomalehti Kristelig Dagbladille.

Niinpä näitä koiria ei jätetä päivisin tuntikausiksi yksin kotiin, vaan ne ovat omistajansa seurassa koko vuorokauden. Koirat saavat myös tarpeeksi liikuntaa, koska ulkoilu ei rajoitu pelkkään aamu- ja iltalenkkiin.

Lisäksi kodittomien koirat tapaavat jatkuvasti lajitovereitaan, mikä auttaa niitä sosiaalistumaan juuri niin kuin koiran pitäisikin.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.