Turkulaisvalmisteinen laiva jumissa Antarktiksella jo päiviä

Antartiksella jo päiviä jumissa olleen venäläislaivan pelastustyöt takkuavat. Pelastustöihin lähetetty kiinalainen jäänmurtaja ei ole onnistunut läpäisemään alusta ympäröivää jäätä, joten pelastusoperaatio on keskeytetty.

Paikalle yritetään lähettää toinen pelastuslaiva, jonka pitäisi saapua huomenna. Ei ole kuitenkaan varmaa, pystyykö sekään läpäisemään alusta ympäröiviä jäitä.

Vuonna 1982 Turussa Oy Laivateollisuus Ab:n telakalla suunniteltu ja rakennettu Akademik Shokalskiy-laiva on 71,6 metriä pitkä ja 12,8 leveä. Laiva rakennettiin alunperin napa-alueiden ja merten tutkimiseen. Laiva on jäävahvistettu ja sitä on muutettu vuonna 2008 soveltumaan entistä paremmin Etelämantereen ja arktisten alueiden tutkimiseen.

Laivaa kuvataan pieneksi ja ketteräksi, joten sillä pääsee tutkimaan Etelämantereen sellaisiakin kolkkia, joihin ei isoimmilla tutkimusaluksilla ole asiaa. Laivaan mahtuu 54 matkustajaa ja 30 henkilökunna jäsentä. Tällä hetkellä laiva liikennöi Australian Antartic Expedition -yrityksen tutkimusretkillä.

74 henkilöä kuljettanut laiva juuttui jäihin tiistaina.

TS

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mille karille?
Tutkimusmatkan tehtävänähän on seurata sata vuotta vanhaa reittiä jota pitkin tutkija Douglas Mawson matkasi etelämantereelle.

Ei se mihinkään karille ole juuttunut vaan jäähän, jota on yli metrin paksuisesti. 1 metri on Snow Dragonin luokitus, eikä se pääse tämän laivan luokse nyt.
Olisiko vaan todettava että olosuhteet ovat kylmemmät ja jäisemmät kuin 100 vuotta sitten?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Karilla?
Milloin alus karille on ajanut? Ymmärtääkseni se on vain jäissä kiinni.

Akademik Šokalski on turkulainen
Neuvostoliittolainen merentutkimusalus Akademik Šokalski on turkulaisvalmisteinen. Sen rakensin Oy Laivateollisuus Ab 1982 Pansiossa.

Lisätietoja löyhyy helposti hakusanoilla ja Wikipediasta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hätiä mitiä
Nordenskiöld Vega laivoineen oli koko talven jäiden saartamana Koillisväylällä reilut sata vuotta sitten. Eikä ollut satelliittipaikantimia eikä radiopuhelimia eikä helikoptereita eikä...

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »