Ydinvoima

Saksa maksaa maan ydinvoimaloiden sulkemisesta – Vattenfall saa 1,6 miljardin euron korvaukset

EPA
Japanin ydinturvallisuusviranomaiset tutkivat Fukushiman tuhoutuneen reaktorin suojarakenteita elokuussa 2013. Saksa päätti luopua ydinvoimasta Fukushiman onnettomuuden jälkeen.
Japanin ydinturvallisuusviranomaiset tutkivat Fukushiman tuhoutuneen reaktorin suojarakenteita elokuussa 2013. Saksa päätti luopua ydinvoimasta Fukushiman onnettomuuden jälkeen.

Saksan hallitus on hyväksynyt sovintoratkaisun korvauksista ydinvoimayhtiöille. Sopimuksen mukaan liittovaltio maksaa ydinvoimaloiden sulkemisesta ennen niiden käyttöiän täyttymistä korvauksia neljälle energiayhtiölle. Korvauksia saavat E.ON, EnBW, RWE ja ruotsalainen Vattenfall.

Saksa päätti vuonna 2011 tapahtuneen Japanin Fukushiman onnettomuuden jälkeen luopua ydinvoiman käyttämisestä. Fukushimassa merellä tapahtuneen maanjäristyksen aiheuttama tsunami tuhosi kaksi ydinvoimalareaktoria Japanissa ja aiheutti yhden kaikkien aikojen pahimmista ydinvoimalaonnettomuuksista.

Vattenfallin osuus korvauksista nyt sovituista korvauksista on 1,6 miljardia euroa. Ruotsalaisyhtiö saa suoria korvauksia ydinreaktoreiden sulkemisesta 1 425 miljoonaa euroa sekä myymättä jääneestä sähköstä 181 miljoonaa euroa.

Korvaussopimus täytyy vielä hyväksyttää lakina Saksan liittopäivillä. Myös EU:n komissio tarkastaa, että sopimus täyttää unionin kilpailulakien pykälät.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Saksassa oli ennen Fukushiman onnettomuutta toiminnassa 17 ydinreaktoria. Niistä seitsemän vanhinta sammutettiin heti Fukushiman turman jälkeen turvallisuustarkistuksia varten.

Myöhemmin maan hallitus päätti sulkea kuusi muuta reaktoria viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä ja kolme viimeistä moderneinta yksikköä vuoden 2022 lopussa. Saksa jättää jäljelle kuitenkin pari reaktoria, jotka se säilyttää valmiudessa odottamattomien sähköntarvepiikkien täyttämiseksi. Jäljelle jätettyjen reaktoreiden teho on yhteensä noin 2 000 megawattia.

Saksa sai aiemmin sähköstään 23 prosenttia ydinvoimasta. Maasta tulee ensimmäinen merkittävä teollisuusmaa, joka on luopunut kokonaan ydinvoimasta, jos kaikki reaktorit lopulta suljetaan. Myös Sveitsi on päättänyt luopua ydinvoimaloistaan. Alppimaassa ne pistetään tällä tietoa kiinni 2034 mennessä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Juha
Hulluja nuo saksalaiset
Sulkevat voimalaitoksia! Tuleeko saksalaisille sähkö siis töpselistä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
manterelainen
Vast: Hulluja nuo saksalaiset
Hiiltä' riittää ja Saksan vihreät tuntuu hyväksyvän hiilenkäytön
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
HANNU NIEMINEN
Vast: Hulluja nuo saksalaiset
5 miljoonaa tuulimyllyä lisää ja 100 km2 aurinkopaneelia, niin eiköhän se sillä hoidu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tarkkailija
Vast: Hulluja nuo saksalaiset
Tuntuvat olevan. Jättäytyvät käytännössä muiden maiden varaan. Ostavat ydinsähköä Ranskasta puhtoisella mielellä, kun omat ydinvoimalat on suljettu...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Hulluja nuo saksalaiset
Saksa korvaa kovaa vauhtia kivihiilen käytön uusiutuvalla energialla. Kannattaa katsoa tilastoja ennen kuin käy enempää uhoamaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Hulluja nuo saksalaiset
Kova halu polttaa ruskohiiltä ennen kuin pääsevät polttamaan Venäjän kaasua. Päästöttömästä energiasta siirtyminen toisenlaisiin päästöttömiin energioihin tehdään tupruttamalla ensin hiilidioksidia urakalla taivaalle. Ei kuulosta erityisen viisaalta toiminnalalta varsinkaan ilmastonmuutoksen kannalta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Hulluja nuo saksalaiset
Siltä se vaikuttaa.Saksa EU suurin talous luopuu ydinvoimastaan tilanteessa,jossa sähkön kulutus jatkaa kasvuaan.Mistään ei löydy niin paljon aurinko ja tuulivoimaa paikkaamaan kulutusta.Kovilla pakkasilla jolloin tarve on suurin,ei tuotantoa juurikaan ole.Sama muualla EU:ssa.Ranska aikoo puolittaa ydinvoimansa.Venäjältä tuodaan puolet kaasusta,40%kivihiilestä ja sähköstä,30%öljystä.EU on siis täysin riippuvainen Venäjän energiasta ja se tulee lisääntymään paljon.Mutta ei hätää.Kivihiiltä ja öljyä riittää ja on halpaa,kun EU yrittää niistä luopua.Kiina otti uuden kivihiilivoimalan käyttöön viime vuonna joka viikko.Ja ne ei ole mitään pieniä myllyjä.EU siis tuo entistä enemmän muualta fossiilisilla tuotettua energiaa ja antaa ymmärtää,että nyt kokonaispäästöt pienee ja kaikki on hyvin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Hulluja nuo saksalaiset
Eurostatin mukaan EU:ssa tuotettiin noin 70%energiasta fossiilisilla.Tuonnin osalta fossiilisilla on tuotettu noin 92% sähköstä.Saksa tuotti uusiutuvilla viimevuonna VÄHEMMÄN,kuin edellisvuonna ja kivihiilellä enemmän.Ydinvoima pysyi samana.Näin EU, Saksa mukaan lukien yrittää antaa sellaisen kuvan,että Pariisin ilmastosopimus täyttyy,siirtämällä päästöt muualle.Koska muuten se olisi mahdotonta.Näin meitä yritetään kusettaa ja Suomikin on siinä kaulaa myöten mukana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
.. Rajan takana vihreämpää...
1,6 mrd euroa ei Saksalle tunnu isolta pääomasijoituksen menetykseltä. Mutta kykeneekö maa korvaamaan ydinsähkön noin 10vuodessa, ja millä keinoin?
Sonera maksoi Saksalle 90-luvulla 25 mrd silloisen markan suuruisia korvauksia rakentamatta jäänneestä puhelinverkosta. Taisi Ruukkikin, suomalainen teräsyhtiö maksaa Saksaan 3,1 mrd kahdesta kuparisulattotehtaasta jotta saisi omilleen paremman markkinaosuuden. Että isoja rahoja meikäläisittäin, tuskin Saksan satojen miljaardien budjetin maalle. Ja että jälleen suomalainen yhtiö Fortum tuli ja meni Saksaan sijoittaen Uniperin hiilivoimalaan useita miljaardeja myytyään sähköverkkoamme ulkomaalaisbisnesomistukseen. Näin siis isot yhtiöt himoitsevat aina toistensa kenttiä!