Pandemia

Englannin kolmas pandemiasulku ei näytä juuri heikentäneen covid-19-taudin leviämistä

Lääkäri piikitti Pfizer-Biontech-koronarokotetta seniorikansalaiseen Salisburyn katedraalissa Englannissa keskiviikkona. Britanniassa yli neljä miljoonaa ihmistä on saanut jo ensimmäisen annoksen covid-19-rokotetta.

Englannissa jo 10 päivää voimassa ollut kolmas pandemiasulku näyttää vaikuttaneen vain vähän taudin leviämiseen, varoittivat tutkijat torstaina. Covid-19-taudin esiintyvyys Englannissa oli edelleen "hyvin korkea", eikä tautimäärissä näytä olevan vähenemisen merkkejä.

Imperial Collegen React-1-tutkimuksen mukaan terveyspalvelut "säilyvät äärimmäisen kuormitettuina" ja kuolemien määrä jatkaa nopeaa kasvua, ellei tautitapauksia saada laskemaan.

– Covid-19-potilaiden määrä (sairaaloissa) on erittäin korkea tällä hetkellä, emme voi odottaa määrän laskemista ellei taudin esiintymistä saada alemmaksi, sanoi Steven Riley, tutkimusta johtanut infektiotautien dynamiikan professori Reutersin mukaan.

Pääministeri Boris Johnson asetti Englantiin kolmannen kansallisen koronasulun 5. tammikuuta, mikä johti baarien, ravintoloiden ja useimpien koulujen sulkemiseen. Vain välttämättömät kaupat saivat jäädä auki.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ministerit ovat kehottaneet ihmisiä pysymään kotona mahdollisimman paljon, jotta sairaalat eivät ylikuormittuisi ja viranomaisille jäisi aikaa jakaa koronarokotteita vanhuksille ja suurimmassa riskissä oleville.

Riley sanoi tuoreimpien tilastojen osoittavan, että koronaviruksen esiintyvyys oli 6.–15. tammikuuta 1,58 prosenttia, mikä on korkein luku React-1-tutkimuksissa sitten niiden aloittamisen toukokuussa 2020. Tässä on 50 prosentin lisäys joulukuun puolivälin lukuihin.

Britannian sairaaloissa on parhaillaan koronaviruksen vuoksi hoidossa yli 39 000 ihmistä, mikä on 80 prosenttia enemmän kuin pandemian ensimmäisen huipun aikoihin viime huhtikuussa. Maassa on kuollut koronaan yli 93 000 ihmistä, mikä on korkein määrä Euroopassa ja viidenneksi suurin koko maailmassa.

Dubai lopetti live-esiintymiset hotelleissa ja ravintoloissa

Ennen koronapandemian puhkeamista Persianlahden rannalla sijaitseva Dubai oli turistien suuressa suosiossa. Nyt covid-19-taudin jyllätessä sielläkin Dubai on perunut kaikki paitsi elintärkeät leikkaukset kuukaudeksi samoin kuin live-esiintymiset hotelleissa ja ravintoloissa.

Dubai kuuluu Arabiemiraatteihin, missä keskiviikkona päivittäisten koronavirustartuntojen määrä ylitti 3 500. Kyseessä on korkein tartuntojen määrä Persianlahden alueella, jonka viidessä muussa valtiossa päivittäisten tartuntojen määrä on jäänyt alle 500:n.

Arabiemiraateissa kehotetaan asukkaita käyttämään kasvomaskia ja turvaetäisyyksiä.

Saksa pohtii rajojen sulkemista

Saksa saattaa joutua sulkemaan rajansa naapurimaihin, mikäli nämä maat eivät onnistu rajoittamaan koronavirustartuntojensa kasvua, sanoi liittokansleri Angela Merkelin kansliapäällikkö torstaina.

– Vaarana on, että kun tartunnat maassa nousevat, tästä mutaatiosta tulee näennäisesti enemmistömuunnos, ja silloin tartuntoja ei pystytä enää kontrolloimaan, Helge Braun sanoi Reutersin mukaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä johtaisi siihen, että rajoilla jouduttaisiin rajoittamaan tiukemmin maahan pääsyä.

Koronavirustartuntojen määrä Saksassa nousi torstaina runsaalla 20 000:lla, kaikkiaan tartuntoja maassa on ollut yli kaksi miljoonaa. Covid-19:ään on kuollut maassa liki 50 000 ihmistä.

Keskiviikkona Merkel ja Saksan 16 osavaltion johtajat päättivät jatkaa koronasulkua ainakin helmikuun puoliväliin saakka. Rajoituksia tiukennettiin niin, että ihmisillä pitää olla tehokkaammat FFP2- tason kasvomaskit kaupoissa asioidessaan ja julkisessa liikenteessä kulkiessaan.

FFP2-tason maskit eivät ainoastaan estä viruksen leviämistä kantajastaan toisiin ihmisiin, ne myös suojaavat kantajaansa tartunnoilta toisin kuin heikommat maskit.

Kiina huolestunut lomakauden alkamisesta

Kiina aikoo asettaa tiukempia covid-testimääräyksiä alkamassa olevan kiinalaisen uudenvuoden lomakauden ajaksi. Tuolloin kymmenien miljoonien ihmisten odotetaan matkustavan maassa samaan aikaan kun siellä on vallalla vakavin koronavirusaalto sitten viime vuoden maaliskuun.

Kaupallinen keskus Shanghai kertoi torstaina ensimmäisistä paikallisesti levinneistä covid-tartunnoista kahteen kuukauteen. Tämä merkitsee sitä, että virus voi helposti levitä muuallekin.

Viime viikkojen aikana koronasulkuun on asetettu miljoonia ihmisiä Pekingiä ympäröivässä Hebein maakunnassa sekä koillisissa Jilinin ja Heilongjiangin maakunnissa.

Viranomaiset kehottavat ihmisiä pysymään kotona helmikuun lomakauden aikana, jotta viruksen uudelta laajalta leviämiseltä vältyttäisiin.

Keskiviikkona Kiinassa kerrottiin 144 uudesta tartunnasta, mikä on korkein määrä päivittäisiä tartuntoja sitten viime maaliskuun alun. Tämä on kuitenkin vain hyvin pieni luku verrattuna siihen, kuinka paljon tartuntoja oli viime vuoden tammi-helmikuussa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jylppy
jepjep
FFP2 ja 3 ovat molemmat edelleen vain näennäinen suoja viruksia vastaan. Roiskesuojia jotka suojaa myös pölyltä.

Ovatko kaikki jo unohtaneet kaikenlaiset virus leffat? Porukka menee kokovartalo kondomit päällä ja vaikka mitä isoja suodatuslaitteita ja silti aina vaan se virus luikertelee läpi. Onko tulevissa virus leffoissa kaikilla maaginen taikapaperi kasvoilla?

Toi covid jyllää aikansa kunnes hiipuu pois, ehkä rokotteet hiukan nopeuttaa. Rajoitukset taas hidastaa poistumista. Suurin osa maapallon väestöstä on jo sairastanut sen lievänä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: jepjep
Kyllä FFP2 ja erityisesti FFP3 ja sitäkin parempi P3 suojaa virukselta mikäli kyse on hengitysteistä ja reunavuodot on saatu eliminoitua.Suojavaatteet tarvitaan siihen ettei virusta kanneta vaatteiden mukana joka tartuttaisi myöhemmin.Tämä wuhanilaisvirus on kohtuullisen suurikokoinen,kuten koronavirukset yleensäkin joten jo FFP2 suojain pyydystää sen suurella todennäköisyydellä.Nuo yleisesti käytössä olevat kasvmaskit eivät suojaa juurikin reunavuotojen ansiosta jos on aerosoleja ilmassa.Mutta vähentää kantajan mahnollisuutta levittää virusta ilmaan huomattavasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jaguar_XJ8
FFP2 ja FF3
”Riskiryhmäläisten olisi hyödyllistä käyttää FFP2-maskia, sanoo tutkija. Baijerin osavaltio Saksassa määräsi FFP2-maskit pakollisiksi kaupoissa ja joukkoliikenteessä”.

FFP2 maskit on melko kalliita kun puhutaan 10 € ja siitä kalliimmista maskeista / FF3 maskit on vielä FFP2 maskeja kalliimpia joten kalliiksi tulee siirtyminen kankaisista pestävistä kasvomaskeista ja tai kertakäyttöisistä kirurgisista suu-ja nenäsuojista FFP2 maskeihin tai FF3 maskeihin.

Näyttää siltä että muuntautunen viruksen takia tästä vuodesta tulee vielä pahempi vuosi kuin vuosi 2020 oli joten rokotteesta ei käytännössä tule olemasn kovin paljoa hyötyä kun rokote vain lieventää viruksen oireita kun rokotteesta huolimatta saa viruksen ja tartuttaa virusta muihin ihmisiin.

Sanotaan että kun käyttää kankaista kasvomaskia ja kertakäyttöistä kirurgista suu- ja nenäsuojaa yhtä aikaa eli päällekkäin niin pystyy melko hyvin suojautumaan suojan reunoista tulevalta virukselta sillä kertakäyttöinen kirurginen suu- ja nenäsuoja ei suojaa suojan reunoilta tulevaa virusta.

Virus muuntautuu koko ajan joten millaiseksi virus muuntautuu muuntautunen brittimuunnoksen jälkeen joten vaikeaksi näyttää menevän tämä vuosi viruksen suhteen joten pitää vaan välttää menemistä paikkoihin joissa liikkuu ihmisiä kuten ruokakaupat mutta onneksi ruuan voi tilata suoraan kotiin toimitettavaksi. Meille se tulee maksamaan 20 € per kotiitoimitus mutta niillä jotka asuvat keskustassa se on 10 € per kotiitoimitus tai sitten hakee ruokakassit ruokakaupan takaovelra kun on ne ensin tilannut netin kautta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ratamo
Mihin verrataan
Väärin sanoa että ”ei ole vaikuttanut”, koska on se nyt liki väistämättä vähentänyt tarttuvuutta verrattuna siihen mikä se olisi ilman sulkua. Ei vaan ilmeisesti nyt niin paljoa, että tartuttavuus olisi saatu selkeästi alle yhteen. On tietysti odotettavaa, että samat toimet eivät saa aikaan niin suurta tehoa äkäisemmin leviävään koronaan kuin alkuperäiseen, mutta ei tämä silti yksinään tarkoita sitä, ettei tehoa olisi tai edes että se olisi heikko.