Yhdysvallat

Valta vaihtuu tänään Yhdysvalloissa – tämä on ensimmäinen määräys, jonka Joe Biden toteuttaa Valkoisessa talossa

Joe Biden osallistui yhdessä vaimonsa Jill Bidenin kanssa tiistaina koronapandemian uhrien muistotilaisuuteen. Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yli 400 000 amerikkalaista.
Joe Biden osallistui yhdessä vaimonsa Jill Bidenin kanssa tiistaina koronapandemian uhrien muistotilaisuuteen. Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yli 400 000 amerikkalaista.

Yhdysvalloissa vaihtuu tänään valta seitsemältä illalla Suomen aikaa. Joe Biden nousee presidentiksi ja Kamala Harris varapresidentiksi.

Odotettavissa seuraavalle neljälle vuodelle on täyskäännös väistyvän presidentti Donald Trumpin velivuotisesta presidenttikaudesta. Bidenin odotetaan allekirjoittavan jo ensimmäisen virkapäivänsä aikana kymmenkunta toimenpidettä ja asetusta, jotka kumoavat Trumpin tekemiä päätöksiä.

Tuleva presidentti aikoo keskittyä erityisesti koronapandemian vastaiseen taisteluun, siirtolaiskysymyksiin ja ympäristönsuojeluun.

Aivan ensimmäiseksi Biden aikoo antaa presidentin asetuksen kasvomaskipakosta liittovaltion tiloissa. Asiasta kertoo CNN.

Asetuksella halutaan korostaa sitä, että koronapandemia on Bidenin presidenttikauden ensimmäinen prioriteetti. Symbolinen viesti on täyskäännös edellisen hallinnon politiikasta – Biden lupaa nojautua tieteelliseen tietoon pandemian hoidossa sekä näyttää itse toimillaan esimerkkiä kansalaisille, CNN kirjoittaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Tämä ei ole poliittinen kannanotto. Tässä on kyse perheidemme terveydestä ja maamme taloudellisesta elpymisestä, Bidenin neuvonantaja ja koronatoimien koordinaattori Jeff Zients sanoi CNN:n mukaan.

Trump esiintyi kasvomaski päällä vain harvoin koko pandemian aikana. Useat tartuntaketjut ovat johtaneet Trumpin hallinnon järjestämiin massatapahtumiin, kuten esimerkiksi korkeimman oikeuden tuomari Amy Coney Barrettin nimitystilaisuuteen.

Trump itse joutui koronatartunnan vuoksi sairaalaan lokakuussa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.