Venäjä

EU:n Borrell: Pakotteet eivät ole ainoa keino vastata Navalnyin pidättämiseen

Aleksei Navalnyi puhui videolla moskovalaisella poliisilaitoksella, jossa oikeusistunto tämän vangitsemisen pidentämiseksi käytiin maanantaina.

EU:n korkea edustaja Josep Borrell sanoi tiistaina, että Venäjän-pakotteet eivät ole ainoa mahdollinen vastaus Novitshok-murhayrityksestä selvinneen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin pidättämiseen.

Useat EU-maat sekä EU:n johtohahmot ovat vaatineet Navalnyin välitöntä vapauttamista.

Ainakin Viro, Latvia ja Liettua ovat lisäksi vaatineet Venäjälle lisäpakotteita sen jälkeen, kun Navalnyi oli pidätetty moskovalaisella lentokentällä tämän palattua viimein Saksasta kotimaahansa. Paikallinen rikosseuraamuslaitos perusteli pidättämistä sillä, että Navalnyi olisi rikkonut ehdonalaisensa sääntöjä vuoden 2014 petosjutussa, jota muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pitää poliittisin perustein nostettuna.

Baltian maat vaativat, että pakotteista keskustellaan EU:n seuraavassa ulkoministerikokouksesta ensi viikolla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Pakotteita on jo ollut, pakotteita voi olla lisää. Mutta pakotteet itsessään eivät ole politiikkaa. Pakotteet ovat työkalu, Borrell sanoi korostaen diplomatian tärkeyttä.

Hän myös sanoi, että hänellä on avoin kutsu Moskovaan ulkoministeri Sergei Lavrovilta, ja että nykyiset olosuhteet ovat tehneet vierailusta "tärkeämmän kuin koskaan".

EU on jo asettanut Venäjän-vastaisia pakotteita energia-, finanssi- ja asesektoreille vuoden 2014 Krimin valtauksen jälkeen.

Lokakuussa Navalnyin myrkyttämisen seurauksena EU asetti lisäpakotteita presidentti Vladimir Putinia lähellä oleville henkilöille.

Navalnyi uskoo Putinin olevan tämän elokuisen myrkytyksen takana. Saksan armeijan suorittamat testit osoittivat, että kyseessä on nimenomaan Novitshok-hermomyrkky. Kreml on kiistänyt olevansa murhayrityksen takana ja sanonut, ettei se ole nähnyt todisteita myrkytyksestä.

Navalnyin pidätystä jatkettiin maanantaina oikeuden päätöksellä 30 vuorokaudella. Myöhemmin oikeudenkäynnissä selviää, muuttuuko ehdollinen tuomio 3,5 vuoden vankeusrangaistukseksi.

Kreml: Pidätys Venäjän sisäinen asia

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo, ettei Moskova aio ottaa EU:n vaatimuksia huomioon. Peskovin mukaan kyseessä on Venäjän sisäinen asia, jossa Venäjän kansalainen ei ole noudattanut Venäjän lakia.

– Tämä on täysin sisäinen asia, emmekä anna kenenkään puuttua siihen, Peskov sanoi.

Hän myös kutsui hölynpölyksi väitteitä, joiden mukaan Putin pelkäisi Navalnyia.

Navalnyi on lähiaikoina sanonut Putinin pelkäävän useampaan otteeseen.

– Olen nähnyt paljon oikeusjärjestelmän hupiversioita, mutta yksinkertaisesti, ilmeisesti, se sama setä (Putin) bunkkerissaan pelkää kaikkea siinä määrin, että täällä on yksinkertaisesti revitty ja heitetty roskikseen rikoslaki prosesseineen. On mahdotonta se, mitä täällä tapahtuu. Tämä on yksinkertaisesti korkein laittomuuden aste, Navalnyi sanoi maanantaina oikeuden istunnosta julkaistulla videolla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tiistaina Navalnyi julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa sanoi, ettei kadu Venäjälle palaamista ja ettei suostu "sietämään maansa viranomaisten laittomuuksia". Hän myös kertoo nukkuvansa rautasängyssä, mutta sanoo, että toisin kuin sairaalassa, vankilassa häneen ei työnnetä johtoja tai letkuja "ainakaan vielä".

– Ja he puhuvat myös äidinkieltäni. Suuri etu.

Navalnyi on kehottanut ihmisiä Venäjällä osoittamaan mieltään lauantaina.

Peskov luonnehti Navalnyin kehotusta hälyttäväksi, mutta sanoi, ettei Kreml pelkää massamielenosoituksia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kai Schleutker
EU:lta odotetaan nyt vahvaa ulkopolitiikkaa
Tässäpä EU:lla taas yksi paikka mitata yhtenäisyyttä ja harjoittaa nykyistvä vaikuttavampaa ulkopolitiikkaa. 'Diplomatia' kuuluu itsestään selvästi mukaan kuvaan mutta muutakin tarvitaan.

Elokuisen myrkytystapauksen tekijät osoitetaan muuten varsin selvästi tällä Navalnyin videolla jossa todistusaineisto riippumattoman journalistiryhmä Bellingcatin keräämää.
https://www.youtube.com/watch?v=smhi6jts97I
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
1350
Mutta pakotteet itsessään eivät ole politiikkaa
Josep Borrell; "Mutta pakotteet itsessään eivät ole politiikkaa"
Katsos, joku fiksukin on joukkoon siis eksynyt. Nimenomaan diplomatialla nuo asiat tulisi hoitaa. Enkä tarkoita Twitteriä, jolla suomalaiset suurtet poliitikot "diplomatiaansa" hoitavat.
Kauppasaarroista ei pääsääntöisesti ole ikinä ollut kenellekään mitään hyötyä. Siitä kärsii kohteen lisäksi joskus enemmän itse saartajat. Esim. hyvinkö on toiminut Kuuban kauppasaarto?