Maailma

Pelosi pyysi armeijan johdolta keinoja pitää ydinasekoodit kaukana Trumpista – "Hän on niin epävakaa"

SHAWN THEW
Pelosin mukaan presidentti on vaarallinen ja poissa tolaltaan.

Edustajainhuoneen puhemies, demokraatti Nancy Pelosi puhui perjantaina Yhdysvaltain armeijan komentaja Mark Milleyn kanssa siitä, kuinka varmistaa, ettei väistyvä presidentti Donald Trump aloita aseellista konfliktia tai laukaise ydinasehyökkäystä viimeisinä virkapäivinään. Pelosi ilmaisi huolensa Trumpin epävakaudesta.

Asiasta kertovat muun muassa CNN ja The Washington Post.

Pelosin demokraattikollegoilleen julkaisemassa kirjeessä hän kertoo keskustelleensa muun muassa siitä, millä keinoin ydinasekoodit pidetään poissa Trumpin ulottuvilta.

– Tämän poissa tolaltaan olevan presidentin tilanne ei voisi olla vaarallisempi, ja meidän on tehtävä kaikkemme suojellaksemme amerikkalaisia hänen suhteettomalta hyökkäykseltään maatamme ja demokratiaamme kohtaan, Pelosi kirjoitti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Puhuttuaan Milleyn kanssa Pelosi kertoi myöhemmin edustajainryhmän kollegoilleen The Washington Postin lähteiden mukaan, että hän oli saanut vakuuksia varotoimista siltä varalta, että Trump haluaa laukaista ydinaseen.

– Minulla on vakavia huolia siitä, että hän (Trump) saattaa aloittaa vihamielisyydet tavalla tai toisella, hän on niin epävakaa, Pelosi sanoi The Washington Postin mukaan.

Virkasyytteen yksityiskohdat mahdollisesti julki jo maanantaina

Pelosi johtaa edustajainhuoneen demokraatteja tällä hetkellä Trumpin virkasyytteen nostamisen valmistelussa.

CNN:n julkaisema ote viimeisimmästä luonnoksesta pitää sisällään syytenimikkeen "kapinaan lietsominen".

Tarkemmat syytekohdat julkistetaan mahdollisesti jo maanantaina, uutiskanava CNN:n lähteet kertovat. Tuolloin edustajainhuoneen äänestys syytteen nostamisesta voitaisiin järjestää jo ensi viikolla.

Virkasyytteen nostamiselle näyttää olevan edustajainhuoneessa melko laaja tuki.

Pelosi kuitenkin aikoo keskustella presidentiksi nousevan demokraatti Joe Bidenin kanssa asiasta, The Washington Post kertoo. Lehden mukaan Bidenin mielipiteellä voi olla ratkaiseva merkitys siinä, kuinka Pelosi aikoo syytteen suhteen jatkaa.

Biden ei ole tähän mennessä suostunut kommentoimaan Trumpin mahdollista viraltapanoa, mutta eri medialähteet ovat antaneet ymmärtää, että Biden on virkasyytteen suhteen vastahakoinen.

Biden, joka piti perjantai-iltana Suomen aikaa tiedotustilaisuuden, sanoi asian olevan kongressin päätös.

– Se, mitä kongressi päättää tehdä, on heidän päätöksensä, Biden sanoi CNN:n mukaan.

Biden sanoi keskittyvänsä virkaanastujaisiinsa, mikä on hänen mukaansa myös nopein tapa saada Trump ulos Valkoisesta talosta.

– Jos siihen olisi kuusi kuukautta, meidän tulisi tehdä kaikkemme saadaksemme hänet ulos toimistosta, nostamalla virkasyyte uudestaan ja yrittäen vedota 25. lisäykseen, mitä ikinä vaatisikin saada hänet ulos toimistosta, Biden sanoi The Washington Postin mukaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jotta virkasyyte menisi läpi, kongressin ylähuoneen republikaanijohtoisen senaatin tulisi äänestää sen puolesta kahden kolmasosan enemmistöllä.

Virkasyytteen nostamisella olisi joka tapauksessa kiire, sillä Biden nousee presidentiksi 20. tammikuuta.

Senaatti on tauolla 19. tammikuuta asti. Vaikka syyte saataisiin ajoissa senaatin käsiteltäväksi, senaatin enemmistöjohtaja republikaani Mitch McConnell voi viivyttää äänestystä Bidenin virkaanastujaisiin asti, kertoo Hill-lehden lähde.

CNN:n lähteiden mukaan edustajainhuoneen demokraatit keskustelivat asiasta perjantain videopalaverissa tiedusteluvaliokunnan puheenjohtaja Adam Schiffin kanssa. CNN:n mukaan senaatin demokraatit voisivat pitää käsittelyn tammikuun 20. päivän jälkeen, jolloin puolue saa haltuunsa ylähuoneen enemmistön.

Virkasyytteen käsittely siinä vaiheessa olisi kiusallista Bidenin hallinolle, sillä tuleva presidentti on luvannut yhdistään kansan ja keskittyä koronapandemian hillitsemiseen, CNN kirjoittaa.

Trump ei osallistu virkaanastujaisiin – Biden: "Hyvä asia"

Trump myönsi torstaina ensimmäistä kertaa, että hän ei tule toimimaan presidenttinä toista kautta. Perjantaina hän tviittasi, ettei aio osallistua Bidenin virkaanastujaisiin.

CNN:n mukaan Trump on ensimmäinen presidentti 150 vuoteen, joka jättää välistä tulevan presidentin virkaanastujaiset.

Biden kommentoi CNN:n mukaan perjantaina sen olevan "hyvä asia".

– Yksi harvoista asioista, joista hän ja minä olemme koskaan olleet samaa mieltä. Se on hyvä asia, ettei hän ilmesty paikalle, Biden sanoi.

Päivitetty 8.1.2021 klo 22.16: Lisätty tiedot virkasyytteen valmistelusta.

Päivitetty 8.1.2021 klo 22.20: Lisätty Bidenin kommentti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Päivitetty 8.1.2021 klo 20.33: Lisätty tieto siitä, ettei Trump osallistu virkaanastujaisiin

Päivitetty 8.1.2021 klo 22.39: Lisätty tieto syytenimikkeestä luonnoksessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Joku©muu
No nyt on "drama queen" elkeet kohdillaan
"Trump haluaa laukaista ydinaseen"
"aloittaa vihamielisyydet tavalla tai toisella, hän on niin epävakaa"
Tarkoituksella on siteeraukset lyhyitä, kunnioittaakseni Pelosin valitsemaa retoriikkatyyliä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No nyt on "drama queen" elkeet kohdillaan
Nimimerkki 1350 tunnustaa: "Tarkoituksella on siteeraukset lyhyitä, kunnioittaakseni Pelosin valitsemaa retoriikkatyyliä."

Kaikkihan ovat jo tottuneet noihin nimimerkin 1350 lyhenneltyihin sitaatteihin. Nyt oli esimerkiksi tällainen lyhennelmä: "Trump haluaa laukaista ydinaseen"

Kokonaisuudessaan teksti oli tällainen: "Puhuttuaan Milleyn kanssa Pelosi kertoi myöhemmin edustajainryhmän kollegoilleen The Washington Postin lähteiden mukaan, että hän oli saanut vakuuksia varotoimista siltä varalta, että Trump haluaa laukaista ydinaseen."

Ja kuinkas kävikään. Asia kääntyikin päälaelleen. Pelosi ei ollutkaan sanonut Trumpin haluavan laukaista ydinaseen vaan jopa puolustusvoimien johdossa ollaan huolestuneita ja on ryhdytty varotoimiin.

Eli vanhan kaavan mukaan taas mentiin, kun 1350 esittää lyhenneltyjä sitaatteja niin tarkoituksena on maksimaalinen harhaanjohtaminen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Julle
Kosto elää!!
Demokraattien Kosto on ihanan suloista. Ei kukaan yksin paina ydinnappia, se on monimutkainen moneen kertaan varmistettu prosessi. Kun realiteetit otetaan pois Pelosin väitteestä jäljelle jää tyhjiö. Jäitä hattuun🥶
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Esko
Kaiken tämän jälkeen
Joku uskoo, että Trump voisi käskyttää laukaisemaan ydinaseen? Kai siellä armeijan puolella sentään on tolkun ihmisiä, vai ovatko laukaisunappien käskynantajat idiootteja?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Paavo Manninen
Epävakaat johtajat
Pelosin huoli on kyllä aiheellinen. Muistellaanpa vaikka erästä toista "epävakaata" johtajaa muutamia kymmeniä vuosia sitten. Hän halusi vetää koko kansan kurjuuteen mukanaan. Trump pystyisi moninkertaiseen tuhoon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Epävakaat johtajat
Mutta kun katsotaan nyt Trumpin kayútta taakseppäin niin USA on sekaantunut sotiin muualla vähemmän kuin kymmeniin vuosiin.Ja onnistui neuvottelemaan Israelin ja 3 arabivaltion völille raujhansopimukset ja diplomaattisuhteet.Kyllä nyt vaikuttaa että myös Pelosi on hieman epävakaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää