Yhdysvallat

Kommentti: Puheet Yhdysvaltain jakautumisesta osoittautuivat liian laimeiksi – kyse on paljon pahemmasta

Poliisi korjaili mellakka-aitaa kongressirakennuksen luona Washingtonissa keskiviikkona.

Kommentti

jussi.orell@lannenmedia.fi

Kolme teemaa hallitsi keskustelua Yhdysvaltain presidentinvaaleissa marraskuussa: koronakriisi ja sen hoito, värillisten kansalaisoikeudet sekä yhteiskunnan yleinen jakautuminen.

Nämä aiheet nousivat esiin myös kadunmiesten ja - naisten kanssa käymissäni keskusteluissa pääkaupunki Washingtonissa vaaliviikolla.

Tunnelma kaupungissa oli pahaenteisen outo, sillä katutasolla sijaitsevien liikkeiden ja toimistojen ikkunat oli keskustassa peitetty vanerilevyillä mellakoiden pelossa. Poliisit kokosivat rivejään.

Väki, enimmäkseen demokraatti Joe Bidenin kannattajia, pakkautui ilta toisensa jälkeen Valkoisen talon välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle Black Lives Matter -aukiolle seuraamaan äänestyspäivän lähestymistä ja sen jälkeen kangerrellen edennyttä ääntenlaskua. Donald Trumpin kannattajia oli pääkaupungissa harvakseltaan, mutta muualla maassa sitäkin enemmän.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pahimmilta mellakoilta säästyttiin tuolloin, mutta keskiviikkona rysähti pahemmin kuin moni osasi lopulta edes pelätä. Vaaleissa hävinneen Trumpin kannattajat marssivat kongressitalon alueelle ja osa sisälle rakennukseen, jossa oli käynnissä istunto Bidenin presidenttivalinnan vahvistamiseksi.

Syntyneissä yhteenotoissa kuoli neljä ihmistä ja loukkaantui kymmeniä. Keskiviikon tapahtumien valossa näyttää siltä, että vaalien yhteydessä käytetyt ilmaukset kansakunnan jakautumisesta olivat kovasti laimeita. Kyse on rajusta repeämisestä, jolle Trumpin palopuheet vaalituloksen varastamisesta ovat olleet bensaa liekkeihin.

Joe Bidenin on määrä astua virkaansa 20. tammikuuta. Siitä alkaa nelivuotiskausi, jonka lähtökohdat eivät voisi olla huonommat. Biden on vakuuttanut vaalivoittonsa jälkeen haluaan yhdistää amerikkalaiset.

Keskiviikon perusteella takamatka nelivuotiskaudella on järkyttävän pitkä varsinkin, kun samalla pitäisi hoitaa kuntoon koronatilanne ja viruksen runtelema talous. Onnea matkaan.

Lue myös:

Tämä Washingtonin mellakoista tiedetään: Neljä ihmistä kuoli, kun Trumpin kannattajat rynnivät kongressitaloon

CNN: Molemmat Georgian senaattoripaikoista demokraateille

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Buster
Biden voitti..
mutta todellinen voittaja selviää vasta myöhemmin. Jos jollain on ylimääräistä rahaa, niin nyt kannattaa sijoitaa Kiinaan ja amerikan suuryhtiöihin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
MFGA
Vast: Biden voitti..
Buster; "todellinen voittaja selviää vasta myöhemmin"
Näin epäilen hieman itsekin. 2024 sen sitten näkee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Biden voitti..
Buster: "Jos jollain on ylimääräistä rahaa, niin nyt kannattaa sijoitaa Kiinaan ja amerikan suuryhtiöihin."

Viime lokakuussa sitten oli kovin mielenkiintoine. uutinen, selvisi että Trumpilla on jo vuosia ollut pankkitili Kiimassa.

Nimimerkki 1350 tähän liittyen kirjoitti: "Näin epäilen hieman itsekin. 2024 sen sitten näkee."

Mitähän nähdään 2024.
Trump ei siis ole senaattori, ei myöskään kongressiedustaja eikä hänellä ole mitään virallista asemaa republikaanipuolueessa.
Miten saa äänensä kuuluville, varsinkin kun twitter-tili suljettiin lopullisesti.
Sitten on raha-asiat. Trumpilla on valtaisa määrä velkoja erääntymässä, mutta rahat tiettävästi vähissä.
Ja nythän on jo kovalla vauhdilla etenemässä rikostutkimukset Washingtonin mellakoista. Mellakka kun käynnistettiin oltiin juuri tekemässä lopullista vaalituloksen vahvistamista. USA:n lain mukaan vaalimenettelyn häirinnästä saa jopa 20 vuoden vankeustuomion.
Viranomaisilta on suoraan kysytty että onko myös Trump tutkinnan kohteena. Vastaukset ovat sillä lailla vältteleviä että pistää miettimään.

Kävi miten kävi niin Trumpilla tulee pitämään kiirettä lähiaikoina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Timo Oivo
Luen myös USA:n lehtiä.
Biden ei onnistunut yhdistämään kansaa. Ja toinen lupauksena; sata miljoonaa rokotusta sadassa päivässä jää myöskin toteutumatta. Ura ei ala sen paremmin kuin Trumpillakaan, toivottavasti päättyy paremmin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
HANNU NIEMINEN
Yhdysvaltojen jakautuminen
Voisi tehdä jo pitkän listan, missä asioissa ihmiskunta jakaantuu vastakkaisiin mielipiteisiin ympäri maailman. Mistä tämä lisääntynyt ilmiö johtuu, on hyvä kysymys. Veikkaan että länsimaissa yksi syy on toisen maailmansodan tragedioitten unohtaminen, Jenkeissä vielä Vietnamin sodan aika ja edelleen kansalaisoikeudet rodun suhteen. Lisänsä varmaan antaa viestintä alustat, joissa köyhemmätkin pääsevät viisauksiaan jakamaan. Sitten ihan päivittäiset toiminnot jakavat kansan nykytekniikan käyttäjiin, ja vanhat jäärät sitä vastustaen ihan käytännön syistä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Yhdysvaltojen jakautuminen
Ai niin kuin että kaikkialla maailmassa ihmiset jakautuvat enemmän tai vähemmän vastakkaisiin leireihin lähinnä sen mukaan, miten he suhtautuvat II maailmansotaan ja Vietnamiin sekä nykytekniikkaan? Näkemys sekin. Itse katselen jotenkin ihan eri vinkkelistä.

Voisin kuvitella, että ihan koko maailmassa jakolinjoja muodostaa esim. varallisuus ja uskonto/uskonnottomus. Keskeistä on myös aika laajakin näkemys maailmasta, ihmisestä ja tulevaisuudesta, esim. näkemys ihmisen asemasta maailmassa, mahdollisesta maailmajärjestyksestä tai siitä, mihin suuntaan menemme ja mihin suuntaan pitäisi mennä. Juuri nyt suhtautuminen ilmastonmuutokseen ja muihin ympäristöasioihin on kehittyneissä maissa merkittävä mielipideasia. Jatko näyttää, haipuuko huoli vähitellen talouskasvuajattelun tieltä vai pysyykö yllä, vahvistuu ja leviää kaikkialle maailmaan.

Minun on vaikea uskoa, että suhtautuminen II maailmansotaan on tällaisten asioiden rinnalla mikään erityinen jakolinja. Ihmisten jakaminen nykytekniikan käyttäjiin/kannattajiin ja vastustajiin taas mielestäni antaa suhteettoman aseman tekniikalle, joka on vain väline. Tämä tuntuu usein unohtuvan, mutta oletan asian selkenevän ajan mittaan paremmin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.