Yhdysvallat

Ainakin yhtä ammuttu kongressirakennuksessa – Biden: Ennennäkemätön hyökkäys

JIM LO SCALZO
Trumpin kannattajat tunkeutuivat sisään kongressirakennukseen.
Trumpin kannattajat tunkeutuivat sisään kongressirakennukseen.

Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden on ottanut kantaa Yhdysvaltain pääkaupungin mielenosoituksiin.

– Demokratiamme on ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena. Se, mitä me näemme, on pieni määrä laittomuuteen omistautuneita ekstremistejä. Haluan sanoa selvästi, ettei tilanne Capitolissa heijasta todellista Amerikkaa. Tämä ei ole erimielisyyttä, tämä on kaaosta ja sen on loputtava nyt, Biden kirjoitti Twitterissä.

Biden myös vaati presidentti Donald Trumpia esiintymään televisiossa ja "täyttämään valansa ja puolustamaan perustuslakia vaatimalla tämän piirityksen päättymistä".

Mielenosoittajat tunkeutuivat keskiviikkoiltana kongressiin, kun Bidenin presidentinvaalien voitto piti vahvistaa.

Tilanne kuitenkin keskeytyi ja päätyi kaaokseen ja kongressiedustajat ja senaattorit evakuoitiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Noin yhdeltätoista illalla myös Yhdysvaltain kansalliskaarti määrättiin auttamaan levottomuuksien lopettamiseksi Washingtonissa.

Mediatietojen mukaan mielenosoituksissa on ammuttu ainakin yhtä ihmistä. CNN:n tietojen mukaan ampumisvälikohtauksessa haavoittui nainen, jonka tila on kriittinen.

Maan pääkaupunkiin Washingtoniin on kokoontunut runsaasti presidentti Trumpin kannattajia.

New York Timesin mukaan republikaanien puoluetoimiston luota Washingtonissa on löytynyt räjähdelaite.

Lisäksi demokraattinen puoluetoimisto on jouduttu evakuoimaan epäilyttävän paketin vuoksi.

Paikallisten viranomaisten mukaan republikaanien puoluetoimiston luota löydetty räjähde on tuhottu, mutta demokraattien puoluetoimistosta löytynyttä pakettia ei ole vielä selvitetty.

Trumpin kannattajat kokoontuivat Valkoisen talon edustalle, kun Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone ja senaatti kokoontuivat keskiviikkona julkistamaan ja lopullisesti vahvistamaan presidentinvaalin tulokset. Kyseessä on viimeinen demokraatti Joe Bidenin presidenttiyden vahvistava etappi.

KEVIN DIETSCH
Poliisi yritti taltuttaa kongressirakennukseen tunkeutuvia mielenosoittajia pippurisumutteella.
Poliisi yritti taltuttaa kongressirakennukseen tunkeutuvia mielenosoittajia pippurisumutteella.

Trump on julkaissut Twitterissä vetoomuksia, joissa hän kehottaa Yhdysvaltain kongressin rakennukseen tunkeutuneita mielenosoittajia rauhoittumaan.

Mellakka alkoi, kun Trump oli puhunut mielenosoittajille ja vaatinut presidentinvaalien tuloksen mitätöimistä.

JIM LO SCALZO
Trumpin kannattajia Capitolin Rotunda-salissa.
Trumpin kannattajia Capitolin Rotunda-salissa.

Trump, joka ei edelleenkään myönnä häviötään, on kehottanut kannattajiaan osallistumaan mielenosoituksiin Washingtonissa. Ellipse-puistoon kerääntyneiden tuhansien mielenosoittajien joukossa oli Reutersin mukaan myös äärioikeistolaisia ryhmittymiä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Trump ilmestyi yleisön eteen puolilta päivin paikallista aikaa ja aloitti puheensa väittämällä, että hän voitti vaalit, ja että vaalit "varastettiin" häneltä.

– Me emme ikinä luovuta, me emme ikinä tee myönnytystä, Trump sanoi puheessaan yleisölle.

Trump myös sanoi toivovansa, että varapresidentti Mike Pence "tekee oikein", eli puuttuisi vaalitulokseen. Pence johti kongressin keskiviikkoiltaista istuntoa.

Trumpin poika Eric Trump oli paikalla jo aiemmin.

– Onko täällä ketään, joka todella uskoo Joe Bidenin voittaneen nämä vaalit, Trump kysyi yleisöltä.

Myöhemmin sadat tunkeutuivat kongressirakennusta ympäröivien aitojen läpi, The Washington Post kertoo.

Washingtonin pormestari Muriel Bowser julisti kaupunkiin iltakuudelta paikallista aikaa alkavan ulkonaliikkumiskiellon. Kielto jatkuu aamukuuteen asti.

Capitolin tilaisuudessa oli määrä käydä käytännössä läpi 14. joulukuuta pidetyn valitsijaäänestyksen tulokset.

Normaalisti tilaisuus on lähinnä muodollisuus.

Ennen kokouksen alkua Pence julkaisi lausunnon, jossa kertoi, ettei hänellä ole valtuuksia estää Bidenin vaalivoiton vahvistamista.

– On harkittu johtopäätökseni, että valani tukea ja puolustaa perustuslakia estää minua ottamasta itselleni yksipuolista auktoriteettia päättää, mitkä valitsijaäänet tulisi laskea ja mitä ei, Pence kirjoitti.

– Jumala minua siis auttakoon, hän päätti lausuntonsa.

Vastalauseiden läpimenoa on pidetty alusta asti tuomittuina epäonnistumaan, sillä edustajainhuoneessa on demokraattienemmistö ja suurin osa senaatin republikaaneista on tunnustanut Bidenin tulevaksi presidentiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Senaatin enemmistöjohtaja, vaikutusvaltainen republikaani Mitch McConnell tunnusti Bidenin vaalivoiton 15. joulukuuta ja vetosi puoluetovereihinsa, jotta nämä eivät esittäisi vastalauseita keskiviikkona. Bidenin virkaanastujaiset ovat 20. tammikuuta Washingtonissa.

Päivitetty klo 24 kauttaaltaan.

JIM LO SCALZO
Capitol-rakennukseen tunkeutuneet Trump-kannattajat pääsivät liikkumaan ympäriinsä tiloissa.
Capitol-rakennukseen tunkeutuneet Trump-kannattajat pääsivät liikkumaan ympäriinsä tiloissa.
MICHAEL REYNOLDS
Donald Trumpia tukevia mielenosoittajia on kokoontunut Kongressin edustalle.
Donald Trumpia tukevia mielenosoittajia on kokoontunut Kongressin edustalle.
Greg Nash / POOL
Yhdysvaltain kongressi kiistelee siitä, julistetaanko Joe Bidenin presidentiksi.
Yhdysvaltain kongressi kiistelee siitä, julistetaanko Joe Bidenin presidentiksi.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
T.S.
Vallankaappausyritys?
Olen tässä seuraillut CNN:n suoraa lähetystä jossa Trumpia tukeva kapinallisjoukko yrittää vallata kongressin.
Kapinallisia kiipeilee pitkin seiniä, rikkoo ikkunoita ja tunkeutuu sisään. Juuri näytettiin. kuinka yksi hyökkääjä oli päässyt puhemies Pelosin toimistoon asti.

Vähän tulee mieleen ne kovasti kohutut kuokka- tai kiakkovieraat mellakat joissa jopa näyteikkunoita rikottiin. Mutta Suomessa sentään virkavalta toimi kuten pitääkin.

Toisin näyttää olevan Washingtonissa. Poliisi tuntuu olevan helisemässä. Ja mitä tekee Trump? Sen sijaan että osoittaisi johtajuutta hän kuulemmma vain istuu Valkoisessa Talossa; ja tekee samaa kuin minäkin; katsoo tv:stä suoraa lähetystä.

Biden puhuu juuri ja vaatii Trumpia esiintymään valtakunnallisilla kanavilla ja vaatimaan kapinallisia vetäytymään.

Kansalliskaarti on tiettävästi jo tulossa. Mutta kenen käskystä; onko Trump jo kenties syrjäytetty?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
MFGA
Meno on kuin Valko-Venäjän mielenosoituksissa
Meno on kuin Valko-Venäjän mielenosoituksissa. Kuinkakohan puidaan tämän tiimoilta poliisiväkivaltaa, jää nähtäväksi.

Vast: Meno on kuin Valko-Venäjän mielenosoituksissa
Nimimerkki 1350: "Meno on kuin Valko-Venäjän mielenosoituksissa."
On kuitenkin huikea ero. Valko-Venäjällä osoitetaan mieltä presidenttiä vastaan. USA:ssa taas presidentti itse yllyttää ihmisiä mielenosoituksiin, ja kuten huimattiin niin roskaväki riehaantui.

1350: "Kuinkakohan puidaan tämän tiimoilta poliisiväkivaltaa, jää nähtäväksi."

CNN esitti vertailun vuoksi vanhan videon siitä miten Trump mielellään komensi kaikki mahdolliset poliisivoimat taltuttamaan BLM mielenosoituksia.
Nyt meni täysin päinvastoin. Roskaväki tunkeutui vallan ytimeen ja maan demokratia oli uhattuna. Trump kieltäytyi pyytämästä kansalliskaartia turvaamaan maan hallintoa. Varapresidentti Pence sitten ohitti Trumpin ja saatiin apuvoimia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Meno on kuin Valko-Venäjän mielenosoituksissa
Vaan kummassakin on syy sama eli väitetty vaalivilppi,
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Meno on kuin Valko-Venäjän mielenosoituksissa
Koba: "Vaan kummassakin on syy sama eli väitetty vaalivilppi,"

Tässäkin on kuitenkin huikea ero.
Valko-Venäjän suhteen asia on kutakuinkin selvä, millään mittareilla mitaten heidän vaalinsa eivät ole vapaita ja rehellisiä.
USA:ssa puolestaan on jo käyty kymmeniä oikeudenkäyntejä eikä mitään systemaattista ja merkityksellistä vilppiä ole löytynyt. Esimerkiksi Georgiassa Trumpin organisaatio väitti 5000 kuolleen äänestäneen. Äänet on moneen kertaan tarkastettu ja laskettu uusiksi. Löytyi kaksi kuollutta äänestäjää, sitä ei ilmoitettu että kumpaa äänestivät.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
MFGA
Vast: Meno on kuin Valko-Venäjän mielenosoituksissa
T.S. "millään mittareilla mitaten"
Kaipa ne nyt "jollain" mittarilla ovat olleet kelvolliset kun toistaiseksi vain ainoastaan epäilty tuloksia manipuloiduiksi ja sekin pitkälti "objektiivisen" median masinoimana.
Noudattaen omia neuvojasi; epäillään, syytetään ja vasta sitten tuomitaan. Eipä ole epäilyjä pidemmälle edennyt tuo huutelu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.