Yhdysvallat

Joe Bidenin niskassa isot odotukset – näin amerikkalaiset suhtautuvat vallanvaihtoon

Dosentti Terry Kramer opettaa liiketaloutta UCLA:n yliopistossa Los Angelesissa.
Dosentti Terry Kramer opettaa liiketaloutta UCLA:n yliopistossa Los Angelesissa.

Los Angeles

Joseph Robinette Biden Jr:sta tulee tammikuun 20. päivänä Yhdysvaltain 46. presidentti, kun hän vannoo virkavalansa Washington DC:ssä.

Eläkkeellä oleva suomalaistaustainen yliopisto-opettaja ja terapeutti Ellie Larmouth, 73, näki painajaisia seuratessaan väistyvän presidentin tekemisiä.

– Aina kun luulin, ettei Donald Trump voisi enää tehdä mitään kauheampaa, hän teki sen. Mies on henkisesti tasapainoton, suuruudenhullu eikä kykene kontrolloimaan tunteitaan. Amerikkalainen painajainen, Larmouth latelee.

Larmouthilla on pitkä työkokemus mielenterveydenhoidon alalta. Hän asuu miehensä ja kultaisennoutajansa Sophien kanssa Towerin kylässä Minnesotassa, nauttii saunassa käymisestä ja järvessä uimisesta. Enää presidentin tekemiset eivät valvota häntä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Nyt kun Biden ja Kamala Harris ovat astumassa valtaan, tunnen toivoa. Päätökset tulevat perustumaan faktoihin. Bidenin virkanimityksissä on eri alojen asiantuntijoita, Ellie summaa.

Eläkeläinen Ellie Larmouth Sophie-koiransa kanssa. Larmouthin kaikki isovanhemmat olivat Suomesta.
Eläkeläinen Ellie Larmouth Sophie-koiransa kanssa. Larmouthin kaikki isovanhemmat olivat Suomesta.

Riitta Kivi, 52, on asunut leijonanosan elämästään Yhdysvalloissa. Hän toimi sisustusarkkitehtinä, kunnes terveyssyyt pakottivat hänet alalta. Nykyään Seattlessa asuva nainen valokuvaa työkseen.

Bidenin kannattaja ei saanut äänestää, koska ei ole USA:n kansalainen.

– Uskon, että Amerikka palaa siihen, että täällä kunnioitetaan tiedettä, asiantuntijoita ja suojellaan ympäristöä. Toivon toimia kansan yhdistämiseksi. Asioita, kuten covid-19-tautia, ei saa politisoida, Kivi paaluttaa.

Valokuvaaja näkee Trumpissa myös jotain myönteistä.

– Hän suosi yksityisyrittäjiä. Biden tukee ammattiliittoja, joihin en kuulu. Pienenä pelkona on työnkuvan muuttuminen uusien lakien vuoksi, Kivi ruotii.

Valokuvaaja Riitta Kivi Benji-koiransa kanssa kotona Seattlessa.
Valokuvaaja Riitta Kivi Benji-koiransa kanssa kotona Seattlessa.

Eileen Hale, 60, asuu trailerissa Baltimoren esikaupungissa Marylandissa miehensä Josephin ja pitbullinsa Bunkiksen kanssa.

Tunnelma pariskunnan kotona on alakuloinen. He kokevat väitteet vilpillisistä vaaleista tosiksi.

– Olen aina ollut republikaani. Tämä oli vasta toinen kerta kun äänestin. Ensimmäisellä kerralla Bushia ja nyt Trumpia toiselle kaudelle, Hale kertoo.

Aviomies Joseph on työkoneiden ajaja. Eileen työskenteli ruokakaupassa, kunnes loukkasi selkänsä ja on nyt sairaseläkkeellä. Selkää on leikattu seitsemään otteeseen. Myös diabetes vaivaa. Nainen nauttii valtion medicare-sairausvakuutusta.

– Se voidaan ottaa meiltä pois, aviomies Joseph pelkää.

Biden haluaa kehittää Obamacare-sairausvakuutusta, joka on tuonut 20 miljoonaa amerikkalaista vakuutuksen piiriin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Abortin vastaisuus, verot, bensan hinta, Eileen luettelee hänelle tärkeitä asioita.

– Pelkään, että Amerikasta tulee sosialistinen. Biden tulee purkamaan kaiken, minkä Trump teki. Työttömyys lisääntyy ja verot nousevat, rouva kauhistelee.

Biden on sanonut korottavansa veroja, mutta vain yli 400 000 dollaria (n. 330 000 euroa) vuodessa tienaavilta.

Covid-pandemiaan pari suhtautuu vakavasti ja aikoo ottaa rokotteen heti, kun mahdollista.

Joseph ja Eileen Hale Bunkis-koiransa kanssa kotonaan Marylandin Brooklyn Parkissa.
Joseph ja Eileen Hale Bunkis-koiransa kanssa kotonaan Marylandin Brooklyn Parkissa.

Teknologianhallinnan dosentti Terry Kramer, 60, UCLA Andersonin bisneskoulusta on tehnyt yhteistyötä suomalaisyritysten kanssa yliopistonsa GAP-ohjelmassa.

Siihen osallistuu vuosittain yrityksiä eri puolilta maailmaa saamaan oppia liiketoimintansa laajentamiseen.

Miehellä on myös pitkä kansainvälinen ura it-alalla ja Yhdysvaltain ulkoministeriössä.

– Covidin voittaminen on avainasia. Sen jälkeen Bidenin painopisteenä tulee olemaan maan avaaminen ulkomaailmalle. Suhteet Eurooppaan tulevat kehittymään parempaan suuntaan. Ne tahriintuivat syyttä suotta eniten, Kramer harmittelee.

Bidenin kausi merkitsee käännettä nykyhallinnon USA ensin -politiikalle.

– Trump on ollut dramaattinen esimerkki kansallismielisestä populistista. Opetamme bisneskoulussa, että parhaat liikesuhteet ovat sellaisia, joista molemmat hyötyvät, Kramer toteaa.

Varsinkin maan keskiosassa yleiset palvelu- ja teollisuuden alan työpaikat ovat vaakalaudalla.

– USA:ssa on kolme miljoonaa rekkakuskia, jotka ovat vaarassa menettää työnsä itse ajavien autojen tullessa markkinoille. Työttömyys tulee lisääntymään, dosentti laskee.

– Voidaanko yrityksiä kannustaa luomaan työpaikkoja maan keskiosaan? Voidaanko ihmisiä uudelleenkouluttaa? Tehtävissä on paljon sen sijaan, että annettaisiin tilanteen pahentua ja syytetään siitä ulkomaalaisia, Kramer sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Fakta

Bidenin painopisteet

Koronapandemian voittaminen.

Ympäristönsuojelu, kuten paluu Pariisin ilmastosopimukseen.

Kansainväliset suhteet, kuten Iranin ydinsopimuksen uudelleenneuvottelu.

Valmistavan teollisuuden tukeminen.

Verotuksen korottaminen varakkaimmilta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
yxxy
Hakoteillä...sanoisi
On valitettava episodi kun kansanjohtaja on vallanhimoinen narsisti. Iso valtio ei voi kestää valheitten kyllästämää teatterinomaista johtajuutta, valtion hallinto kun edellyttää tasapuolista demokratiaa - myöskin Yhdysvalloissa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.