Kiina

Aggressiivista propagandaa koronasta julkaiseva Kiina tuomitsi koronasta raportoineen naisen vankeuteen

Mielenosoittajat vaativat koronasta raportoineen kansalaisjournalisti Zhang Zhanin vapauttamista Hongkongissa. 37-vuotias juristi Zhang on ollut kuukausien ajan syömälakossa.

Kiinan toimet koronatietojen salaamiseksi saivat jälleen jatkoa, kun koronaepidemian alkuvaiheista Kiinan Wuhanissa raportoinut toimittaja tuomittiin neljän vuoden vankeuteen.

Kiina on systemaattisesti peitellyt maan koronaepidemian todellista tilannetta, rankaissut koronasta julkisesti puhuneita ja valehdellut kansainväliselle yhteisölle.

Kuukausien ajan syömälakossa asianajajiensa mukaan ollut kansalaisjournalisti Zhang Zhan tuomittiin maanantaina ”riidan haastamisesta ja ongelmien aiheuttamisesta”.

Ympäripyöreää riidanhaastosyytettä on käytetty Kiinassa usein hallitusta kritisoineiden henkilöiden tuomitsemiseen.

Alle kolmen tunnin oikeudenkäynti

Zhangin oikeudenkäynti kesti alle kolme tuntia, ja hänet piti kuljettaa oikeuteen asianajajien mukaan pyörätuolissa, koska hänen terveytensä on romahtanut pitkän syömälakon seurauksena.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Zhang uskoo, että häntä vainotaan, koska hän käyttää sananvapauttaan, hänen asianajajansa Ren Quanniu sanoi Reutersille.

Oikeudenkäyntiä seurannut Zhangin äiti Shao Wenxia sanoi Reutersille, että hänen tyttärensä on ainoastaan kertonut totuuden Kiinan tilanteesta.

– Se riitti neljän vuoden tuomion antamiseen.

Useita toimittajia pidätetty

Shanghailainen 37-vuotias Zhang matkusti helmikuussa keskisessä Kiinassa sijaitsevaan Wuhaniin, jossa koronavirus levisi ensimmäisenä.

Viruksen uskotaan tarttuneen ihmiseen ensi kertaa wuhanisella torilla, jossa myytiin eläviä eläimiä.

Aiemmin juristina työskennellyt Zhang kirjoitti Wuhanin tilanteesta lukuisia tekstejä ja kuvasi videoita, joissa näkyi täysinäisiä sairaaloita ja huonokuntoisia potilaita.

Hän kritisoi julkaisuissaan Kiinan hallitusta koronatoimien epäonnistumisista ja propagandakampanjoista, joissa hallitus esitti hoitaneensa koronaa erinomaisesti ja yritti peitellä aiempaa koronaan liittyvää salailuaan.

Zhangin julkaisuja jaettiin laajasti sosiaalisessa mediassa. Kiinan valtion hallussa tiukasti oleva media kertoi maan koronatilanteesta samaan aikaan voimakkaasti kaunisteltuja versioita ja väitti muun muassa, ettei virus olisi peräisin Kiinasta.

Aluksi viranomaiset uhkailivat Zhangia hänen raporteistaan ja toukokuussa hänet pidätettiin. Zhangin videoissa ja teksteissä näkyi myös muiden koronasta kertoneiden kansalaisjournalistien pidätyksiä.

– Hallitus on hoitanut Wuhanin tilannetta pelkillä uhkauksilla ja pelottelulla, Zhang sanoi viimeiseksi jääneessä videossaan New York Timesin mukaan.

Marraskuussa Zhangia vastaan nostettiin syyte, ja tuomio tuli maanantaina "valheellisen informaation levittämisestä".

Propagandaa ulkomaille ja Kiinan sisällä

Kiina on vääristellyt maan koronatilannetta alusta asti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Esimerkiksi Hubein maakunnassa, jossa Wuhan sijaitsee, viranomaiset kertoivat epidemian alussa julkisuuteen CNN:n mukaan alle puolet todellisista tartuntamääristä ja kuolintapauksista.

Jo joulukuussa uuden taudin leviämisestä kollegoitaan varoittanut lääkäri puolestaan hiljennettiin poliisien toimesta.

Kun tutkijat pitivät epidemian alkamista jo erittäin todennäköisenä, viranomaiset pimittivät yhä tietoa kansalaisilta useiden päivien ajan.

Myöhemmin keväällä Kiinan viranomaiset muun muassa uhkailivat koronaan kuolleiden omaisia, jotka vaativat viranomaisilta tietoa epidemiasta ja omaistensa saamasta hoidosta. New York Timesin mukaan asianajajia varoiteltiin ja uhkailtiin, jotta nämä eivät lähtisi ajamaan omaisten oikeusjuttuja.

Eurooppaan ja muualle ulkomaihin Kiina on puolestaan levittänyt suuret määrät korona-aiheista propagandaa.

Maailman terveysjärjestö WHO sai joulukuun puolivälissä vasta kuukausien neuvotteluiden jälkeen luvan lähettää kansainvälisen tiederyhmän selvittämään epidemian alkamista Wuhanissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Nimimerkki
Kiina boikottiin
Kiina tulisi välittömästi asettaa länsimaiden muodostamaan kauppasaartoon ja raskaat taloudelliset sanktiot. Käytännössä Kiina on vaarantanut koko maailman väestön omilla ideologisilla toimillaan ja valheillaan. Mutta näinhän ei tapahdu, koska raha puhuu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Paavo Manninen
Vast: Kiina boikottiin
Sitä kauppasaartoa odotellessa jokainen länsimainen ihminen voi ruveta henkilökohtaiseen boikottiin ja lopettaa kiinalaisten tuotteiden ostamisen ja tilaamisen. "Mutta näinhän ei tapahdu, koska raha puhuu."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pasi Lehmuspelto
diktatuurien pahin vihollinen
Kaikki diktatuurit kokevat rehellisen tiedotuksen vaarallisimmaksi vihollisekseen, suhtautuminen vapaaseen tiedotukseen on paras mittari yhteiskunnan kehitysvaiheesta. Valtion koko ei suoranaisesti vaikuta poliittisen järjestelmän demokratia-asteeseen, mutta suurimmat maat tuntuvat herkimmin joutuvan ristiriitoihin demokraattisen kehityksen kanssa ja niinpä demokraattisissa järjestelmissä asuvien ihmisten osuus on pienentymässä.