Yhdysvallat

Koronatukipaketti vaarassa jäädä Trumpin pöydälle – piti 600 dollarin sekkejä naurettavina

Presidentti Donald Trump kuvattiin viime viikolla Valkoisen talon pihalla matkalla helikopteriin.

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump uhkaa olla hyväksymättä kongressin hyväksymää 900 miljardin dollarin koronatukipakettia, kertoi Reuters. Hänen mukaansa kansalaisille osoitettujen suorien sekkien tulisi olla suurempia kuin kaavaillut 600 dollarin sekit.

– Laki, joka minun pitäisi allekirjoittaa, poikkeaa siitä mitä odotettiin. Se on häpeällinen, Trump sanoi Twitterissä julkaistussa videossa.

Tukipaketti on kytketty hallinnon ensi vuoden 1,4 biljoonan dollarin rahoituspakettiin. Sen jääminen Trumpin pöydälle voi johtaa hallinnon osittaiseen sulkuun.

Trumpin virkakautta on jäljellä alle kuukausi. Demokraatti- ja republikaanipuolueet pääsivät sunnuntaina kuukausien jälkeen sopuun koronatukipaketista, jota koronapandemian runtelemat kotitaloudet odottavat kipeästi.

Tukipaketti sai molemmilta puolueilta ylivoimaisen tuen edustajainhuoneen ja senaatin äänestyksissä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaati korottamista 2000 dollariin

Trump sanoi odottavansa, että kongressi nostaa tukisekkien summaa 2000 euroon ja että suunniteltu 600 dollarin suuruinen sekki on "naurettava summa".

Hän myös puuttui Smithsonian-instituutille ja kalankasvatukseen tarkoitettuihin varoihin valtion rahoituksessa. Smithsonian-instituutti on tutkimuslaitos, jolla on esimerkiksi oma museo.

– Vaadin kongressia hankkiutumaan välittömästi eroon tuhlaamisesta ja ei-välttämättömistä osioista rahoituksessa. -- Muussa tapauksessa koronatukipaketti jää seuraavalle hallinnolle, joka voikin olla minun hallintoni, sanoi Trump, joka kieltäytyy edelleen tunnustamasta marraskuun presidentinvaalien tappiotaan.

Vaalit voittaneen Joe Bidenin virkaanastujaiset ovat 20. tammikuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Julle
Järjen ääni
Järjen ääni!! Tuhlailu kuriin ja amerikkalaisten etu ensin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hit’n’run
Vast: Järjen ääni
Kumpi? Tosin tiedän jo vastauksen, joten ei tarvitse vaivautua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Järjen ääni
Julle: "Tuhlailu kuriin ja amerikkalaisten etu ensin."

Yle/STT kertoi aamulla näin Trumpin tuhlailusta:
"Trump haukkui paketin sisältöä "häpeälliseksi" ja vaati muun muassa, että yhdysvaltalaisille paketissa annettu 600 dollarin koronatuki kasvatettaisiin 2 000 dollariin per henkilö.

– Pyydän kongressia muuttamaan tätä aloitetta ja nostamaan naurettavan alhaisen 600 dollaria 2 000 dollariin tai 4 000 dollariin pariskunnalle, republikaanipresidentti sanoi."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pekka
Vast: Järjen ääni
Tosin republikaaninen puoluehan on ollut sitä mieltä, että tuo 600 dollariakin on aivan liikaa. Eli Trumpetti sooloilee taas tässäkin ja puolue saa harmaita hiuksia. :)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
Trump on talousmies
....jo siinäkin mielessä, että Trumpin dynastialla on ehkä yli miljardin dollari velat eikä niitäkään millään satalappusilla saa hoidettua!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Masa_Pasa
Naurettavioa ne onkin
Olen ihan samaa mieltä Trumpin kanssa, 600 dollarin sekit on naurettavia. Oikeastaan ihan kaikki sekit on naurettavia. Nyt olisi korkea aika astua nykypäivään, 1980-luku meni jo.