Brexit

Brexit-kauppaneuvottelujen takarajat on ylitetty monta kertaa – Nämä kolme asiaa hiertää EU:n ja Britannian välillä

Boris Johnson, silloinen parlamenttiedustaja ja nykyinen pääministeri, kampanjoi EU-eron puolesta kesällä 2016. Kalastus kuului kampanjan tärkeimpiin nostoihin.
Boris Johnson, silloinen parlamenttiedustaja ja nykyinen pääministeri, kampanjoi EU-eron puolesta kesällä 2016. Kalastus kuului kampanjan tärkeimpiin nostoihin.

Brexit-kauppaneuvottelut toistavat aiemmista brexit-neuvotteluista tuttua kaavaa: takarajat venyvät ja paukkuvat.

Yksi määräaika loppui sunnuntaina: Euroopan parlamentti vaati, että sopu saadaan tuohon mennessä, jotta parlamentti ehtii kokoontua hyväksymään sen ennen vuoden loppua.

Yhdentoista kuukauden siirtymäaika loppuu 31. joulukuuta. Britannia erosi EU:sta 31. tammikuuta 2020. Britannian hallituksen lähde kertoi BBC:lle, että sopimusta ei synny, ellei EU muuta kantaansa "merkittävästi".

Maanantaina Britannian pääministeri Boris Johnson kertoi toimittajille, että osapuolten välillä on edelleen ongelmia. Johnson totesi, että Britannia menestyy myös ilman kauppasopimusta.

Erimielisyyttä on erityisesti tasapuolisista toimintaedellytyksistä ja kalastuksesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pääministeri korosti, että Britannia haluaa, ettei EU puutu sen lakeihin. Saarivaltio haluaa kontrolloida myös itse omia kalavesiään.

Ennen joulua on määrä kuitenkin sopia ainakin siitä, syntyykö sopimus vai ei ennen vuoden loppua. Jos sopimusta ei saada aikaan, uutena vuotena Maailman kauppajärjestön WTO:n määräykset tuonnista ja viennistä astuvat voimaan.

– Kyse ei ole siitä, ettemmekö haluaisi sopimusta, mutta WTO:n ehdot olisivat täysin tyydyttävät, Johnson sanoi maanantaina.

Valtaosa uudesta kauppasopimuksesta on saatu sovittua, mutta usea asia on yhä vielä auki.

1. Kalastus

Kalastus on saanut suuren painoarvon, vaikka se muodostaa hyvin pienen osan molempien osapuolten talouksista.

Pääministeri Johnson lupasi Britannian aluevesille suvereniteettia brexitin jälkeen. Sitä Johnson nyt vaatii EU:lta neuvotteluissa. Kalastus oli myös keskeinen osa brexitiä tavoittelevien kampanjaa ennen kansanäänestystä vuonna 2016.

EU puolestaan vaatii, että jäsenmaiden kalastusalukset saisivat yhä pyytää saalista Britannian vesillä. Asia on tärkeä muun muassa Ranskalle.

Unioni on myös uhannut, että ilman sopua tässä asiassa koko kauppasopimus jää tekemättä.

BBC:n mukaan EU-alukset saavat vuosittain arviolta 600 miljoonan punnan (653 miljoonan euron) arvosta kalaa Britannian vesillä. Britannia haluaa aiempaa suuremman osan näistä tuotoista itselleen.

Kyse on aluevesien ohella myös siitä, mitä saalista saadaan.

Britannialla ja EU:lla on erimielisyyttä myös siitä, milloin uudet määräykset astuvat voimaan.

BBC:n mukaan EU haluaa ne voimaan kahdeksan vuoden päästä, Britannia kolmen vuoden päästä.

Jos kalastusvesistä ei päästä sopuun, Britannia ei pysty myymään kalansaaliita EU-markkinoilla ilman tariffeja tai veroja. Viime vuonna kolme neljäsosaa Britannian viemästä kalasta meni EU:hun.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2. Tasapuoliset toimintaedellytykset

Useimmissa vapaakauppasopimuksissa pyritään varmistamaan, että kummankaan osapuolen yrityksillä ei ole epäreilua kilpailuasemaa.

EU on huolissaan, että tavaroiden tuottamisesta tulee Britanniassa aiempaa halvempaa ja yrityksistä kilpailukykyisempiä, kun Britannia purkaa sääntelyä.

Siksi EU haluaa, että Britannia ei lähde muuttamaan olennaisesti määräyksiä esimerkiksi työntekijöiden oikeuksissa, ympäristössä ja yritysten valtionavussa.

Britannia puolestaan on sillä kannalla, että EU-eron tarkoitus oli vapautua EU-määräyksistä.

3. Kiistojen ratkaisu

Tässä on kyse siitä, kuinka tulevaa kauppasopimusta sovelletaan ja mitä tapahtuu sitten, jos toinen osapuoli rikkoo sitä.

EU haluaa kaiken varalta vahvan ja itsenäisen sovittelumekanismin. Se haluaisi oikeuden rangaista sääntöjä rikkovaa Britanniaa esimerkiksi lätkäisemällä tariffeja niihin tuotteisiin, joissa vahinko Britannialle olisi tuntuva.

Sopimuksessa tulisi päättää myös, millä taholla olisi tuomiovalta kiistoissa ja olisiko Euroopan unionin tuomioistuimesta siihen.


Fakta

Brexit

Britannia erosi EU:sta 31. tammikuuta 2020.

Brexitistä päätettiin kesäkuun 2016 kansanäänestyksessä.

Kauppasopimus oli määrä neuvotella yhdentoista kuukauden siirtymäajan aikana.

Siirtymäaika päättyy 31.12.2020.

Neuvotteluissa ei ole kyse ainoastaan kaupasta, vaan myös tulevasta yhteistyöstä esimerkiksi poliisien ja turvallisuuspalveluiden kesken.

Osapuolet saivat sovittua esimerkiksi siitä, kuinka Pohjois-Irlannin raja pysyy auki.

Jos sopimusta ei synny, Britannian ja EU:n rajoilla alkavat rajatarkastukset ja tavaroiden verotus.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Perusturkulainen
Itsenäinen valtio
EU:ta ei asiassa hierrä todellisuudessa mikään muu kuin se, että joku ei haluakaan nöyrästi totella EU-byrokratian demokratianvastaista koneistoa, vaan tuo joku haluaa ajatella itsenäisesti ja tehdä omat päätöksensä oman tulevaisuuden suhteen ja olla oikeasti itsenäinen
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Itsenäinen valtio
Kyllä britit saa ajatella itsenäisesti ja tehdä omat päätöksensä, mutta miksi meidän pitäisi sallia, että britit päättävät tehdä itselleen edullisia ja EU:n kauppalakien vastaisia etuja yrityksilleen ja kilpailla EU:n sisämarkkinoilla näiden itseään hyödyttävien yritystukien kanssa. Joko samat säännöt molempiin suuntiin, tai tullit väliin WTO:n sääntöjen mukaisesti, ei ole muuta vaihtoehtoa. Jos britit haluaa käydä kauppaa tullittomana EU:n sisämarkkinoilla, sääntöjen on oltava samat myös toiseen suuntaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.