Maailma

Ruotsissa koronaa osassa minkkitarhoja – Suomen tutkitut näytteet ovat olleet negatiivisia

Suomessa oli viime vuonna vajaat 900 turkistarhaa, kun Ruotsissa minkkitarhoja on enää vain noin 40. Kuvituskuva.
Suomessa oli viime vuonna vajaat 900 turkistarhaa, kun Ruotsissa minkkitarhoja on enää vain noin 40. Kuvituskuva.

Minkkitarhoilla Suomessa ja Ruotsissa on viime viikkoina tehty koronatestauksia liittyen Tanskan laajoihin tartuntoihin ja siellä minkkien levittämiin mutaatioihin.

Suomessa minkeiltä ei ole löytynyt koronavirusta.

Ruokavirasto kertoi tällä viikolla tutkineensa tähän mennessä näytteet 15:stä eli puolesta otantaseurantaan valituista 30 minkkitarhasta. Kaikki tutkitut näytteet ovat olleet negatiivisia.

Testausta tehdään kymmenen kunnan alueella Pohjanmaan maakunnissa. Kuntien valinnassa on huomioitu alueellinen ihmisten koronaepidemian tilanne ja minkkien tuotantomäärät.

Näytteeksi otetaan itsestään kuolleita minkkejä, jotka kunnaneläinlääkäri toimittaa Ruokaviraston laboratorioon tutkittavaksi.

Nyt loppusuoralla olevien minkkitestausten tulosten perusteella suunnitellaan jatkoseuranta, jolloin otetaan näytteet kaikista Suomen minkki- ja suomensupitarhoista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomessa turkistarhoja oli viime vuonna runsaat 800.

Eläimissä ei havaittavissa taudin oireita

Ruotsin eläinlääketieteellisen instituutin tuoreimpien tietojen mukaan Ruotsissa testattiin viime viikolla runsaat 20 tarhaa, joista kolmesta löydettiin koronavirusta. 21 tarhalla virusta ei todettu.

Kaikkiaan koronavirusta on löytynyt 13 ruotsalaiselta minkkitarhalta.

Länsinaapurissamme on yhteensä noin 40 minkkitarhaa.

Ruotsalaisten eläinlääkintäviranomaisten mukaan niillä tiloilla, joista koronaa on havaittu, on tavallista enemmän eläinten kuolleisuutta, mutta muuten eläimillä ei ole havaittavissa taudin oireita.

Suurin osa virustartunnoista onkin tunnistettu kuolleista eläimistä tehdyn tautitarkkailun perusteella.

Ruotsissa minkkitarhat ja niiden koronatapaukset ovat keskittyneet Blekingen lääniin.

Mutaatiota jo monessa maassa

Tanskassa minkkitarhoilta löytyi nyt syksyllä minkeistä ihmisiin levinnyt versio koronaviruksesta. Minkeistä löytyneen koronavirusmutaation arvioidaan voivan uhata tulevan koronarokotteen toimivuutta.

Tanskan hallitus määräsi tämän vuoksi maan kaikki minkit lopetettaviksi. Päätöksestä syntyi sotku, koska se tehtiin ilman tarvittavaa toimivaltaa.

Tämän jälkeen maailman suurin minkinnahkojen tuottaja Tanska on päättänyt kieltää minkkitarhauksen vuoteen 2022 saakka ja minkkien lopettaminen on hyväksytty jälkikäteen.

The Guardian-lehti uutisoi keskiviikkona, että Tanskan lisäksi Hollanti, Etelä-Afrikka, Sveitsi, Färsaaret, Venäjä ja Yhdysvallat ovat kaikki ilmoittaneet minkkiin liittyvistä Sars-CoV-2-mutaatioista ihmisillä.

Ruotsin tarhoilta koronaviruksen muuntunutta versiota ei ole todettu.

Korona voi siirtyä ihmiseltä minkille ja minkiltä ihmiselle, joten turkistarhoilla on nyt erityisen tiukat suojautumistoimenpiteet.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.