Maailma

Thaimaan pääministeri uhkasi koventaa otteita mielenosoittajia vastaan – protestoijat vaativat pääministerin eroa ja muutoksia monarkiaan

Mielenosoittajat kävelivät keskiviikkona maaleilla sotketun Bangkokin poliisiaseman ohi.
Mielenosoittajat kävelivät keskiviikkona maaleilla sotketun Bangkokin poliisiaseman ohi.

Thaimaan pääministeri Prayuth Chan-ocha uhkasi torstaina koventaa otteita mielenosoittajia vastaan.

– Hallitus aikoo tehostaan otteitaan ja käyttää kaikkia lakeja ja pykäliä lakia rikkovia mielenosoittajia vastaan, Prayuth sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Prayuth ei kertonut tarkemmin, onko hän käyttämässä lakipykälää 112, joka kieltää Thaimaan monarkian loukkaamisen. Lain rikkomisesta voi seurata jopa 15 vuoden vankeusrangaistus.

Pääministeri kertoi aikaisemmin, että kyseistä lakipykälää ei ole käytetty tänä vuonna kuninkaan toiveesta.

Thaimaassa on osoitettu mieltä heinäkuusta lähtien. Mielenosoittajat ovat vaatineet muutoksia maan perustuslakiin, pääministerin eroa ja muutoksia monarkiaan.

"Prayuth on julistanut taistelun kansaa vastaan"

Mielenosoittajat ovat huolissaan, että Prayuthin uhkaus saattaa tarkoittaa sitä, että heitä vastaan voidaan käyttää monarkian loukkaamista koskevaa lakia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Prayuth on julistanut taistelun kansaa vastaan, protestien johtaja Arnon Nampa sanoi.

Aiemmin tällä viikolla tuhannet mielenosoittajat sotkivat Bangkokin poliisilaitoksen värikkäillä maaleilla. Se oli protestoijien mukaan vastaus poliisin koviin otteisiin. Tiistain mielenosoituksessa poliisi käytti protestoijia vastaan vesitykkejä ja kyynelkaasua.

Poliisin nimettömän lähteen mukaan virkavalta on kerännyt todisteita lakipykälän 112 rikkomisesta mutta ei ole edennyt sen käyttämisessä, Reuters kertoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.