Maailma

Kova taistelu Yhdysvaltain senaatin hallinnasta – edustajainhuone säilynee demokraateilla

Senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell valittiin uudelleen senaattiin. Vierellä hänen vaimonsa Elaine Chao.
Senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell valittiin uudelleen senaattiin. Vierellä hänen vaimonsa Elaine Chao.

Republikaaneilla näytti keskiviikkona illalla olevan mahdollisuus säilyttää enemmistönsä satapaikkaisessa Yhdysvaltain kongressin senaatissa.

Demokraatit voittivat senaattiin paikkoja Coloradosta ja Arizonasta, republikaanit taas esimerkiksi Alabamasta. Georgiassa republikaanien tähän asti pitämä paikka oli menossa toiselle kierrokselle tammikuulle.

Senaatin paikoista oli nyt auki noin kolmannes. Demokraatit olivat voittamassa 12 paikkaa, kun heidän pitäisi voittaa enemmistön saadakseen ainakin 16 paikkaa.

Tilanne on vielä edelleen kesken keskiviikkona illalla Suomen aikaa. Näillä tiedoilla demokraateilla olisi senaatissa 47 paikkaa, republikaaneilla 48 ja viisi paikkaa olisi vielä epävarmoja.

Republikaaneilla on nykyisessä senaatissa 53 paikkaa. Demokraattien tulisi voittaa neljä paikkaa saadakseen enemmistön. Tai jos Joe Biden pääsee Valkoiseen taloon, demokraatit tarvitsisivat vain kolmen paikan voiton, sillä varapresidentti Kamala Harrisilla olisi senaatissa ratkaiseva ääni.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Demokraattien voitto johtaisi uuteen aikakauteen Yhdysvaltain politiikassa, mikäli he voittaisivat myös Valkoisen talon ja pitäisivät edelleen enemmistön edustajainhuoneessa.

Arizonassa entinen astronautti, demokraatti Mark Kelly voitti senaatin paikan entiseltä hävittäjälentäjältä, republikaani Martha McSallyltä.

Toisaalta senaatin republikaanien enemmistöjohtaja Mitch McConnell ja Trumpin liittolainen Lindsey Graham säilyttivät paikkansa Kentuckyssä ja Etelä-Carolinassa.

Alabamassa republikaani Tommy Tuberville vei paikan demokraattien Doug Jonesilta. Senaattiin olivat ehdolla myös muun muassa pappi, rekkakuski ja jalkapallovalmentaja.

Edustajainhuoneen enemmistö näytti säilyvän demokraateilla. Keskiviikkoiltana demokraateilla oli 201 paikkaa, republikaaneilla 185, ja 48 paikkaa on vielä jakamatta.

Sinne valittiin ensimmäisinä mustina homoseksuaaleina New Yorkista demokraatit Richie Torres ja Mondaire Jones.

Samaan paikkaan valittiin uudestaan demokraattien Alexandria Ocasio-Cortez, joka oli vuonna 2018 nuorin edustajainhuoneeseen valittu nainen.

Edustajainhuoneeseen valittiin myös republikaani Marjorie Taylor Greene Georgiasta. Hänet tunnetaan äärioikeistolaisen QAnon-salaliittoteorian ajajana. Presidentti Donald Trump nimitti häntä aiemmin tänä vuonna "tulevaisuuden republikaanitähdeksi".

Demokraatit kampanjoivat pääosin koronavirusteemalla, republikaanit taas keskittyivät talousasioihin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.