Maailma

Analyysi: Trump niskan päällä ääntenlaskennassa – postiäänten laskeminen voi vielä nostaa Bidenin osakkeita viimeisissä osavaltioissa

Donald Trump ja Joe Biden ovat päässeet kisassaan ratkaisun hetkiin. Ääntenlasku on käynnissä kaikkialla Yhdysvalloissa.
Donald Trump ja Joe Biden ovat päässeet kisassaan ratkaisun hetkiin. Ääntenlasku on käynnissä kaikkialla Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltojen presidentinvaali on ratkeamassa trilleritunnelmissa. Toistaiseksi on mahdotonta sanoa varmasti, kumpi voittaa osavaltioiden tulosten tuottaman valitsijamiesyhtälön, republikaanien Donald Trump vai maan 46. presidentiksi mielivä demokraattipoliitikko Joe Biden.

Selvää on, että Trump uhmaa jälleen – kuten neljä vuotta sitten – gallupien ja asiantuntijoiden sanomaa yllättävän kovilla vaalipäivän äänilukemillaan. Ennen vaalipäivää mielipidemittaajat pitivät Bidenin voiton todennäköisyytenä jopa 90 prosenttia.

Tulosaamun valjettua Suomessa todennäköisimmältä näyttää Trumpin jatkokausi.

Peli voi kuitenkin vielä kääntyä, mikä johtaisi vääjäämättä Trumpin syytöksiin epämääräisyyksistä ääntenlaskussa, vaikka normaalistikin laskenta kestää aikansa. Tällä kertaa suuri osa äänistä on etukäteen annettuja postiääniä, mikä hidastaa tuloksen saamista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ehdokkaista Trump puhui kannattajilleen kello 9.20 Suomen aikaa kannattajilleen puhuen ilmiömäisestä voitosta. Trump sanoi, että vastenmieliset henkilöt pyrkivät pilaamaan odotetun voitonjuhlan. Aiemmin Biden oli puhunut sanoakseen, että uskoo voiton olevan tulossa hänelle. Biden kehotti kaikkia olemaan kärsivällisiä laskennan loppuun.

Bidenin yllätykset kuivuivat kokoon

Kello 9.30 suurin osa osavaltioista on jo merkitty jommallekummalle ehdokkaalle. Tuloksissa on kummallekin ehdokkaalle sekä voittoja että pettymyksiä. Enimmäkseen kumpikin on kuitenkin pitänyt itselleen "varmat" osavaltiot, eikä toiselta ole kyetty nappaamaan viimekertaisia valloituksia.

Demokraattien unelmista useimmat ovat jo sortuneet. Biden ei onnistu tavoitteessaan voittaa Trumpilta Florida, Pohjois-Carolina tai Texas, joiden mukana tulee suuri määrä valitsijamiehiä.

Aamuyön tunteina Bidenin yllätys kuivui kokoon Ohiossa, joka ensin näytti kääntyvän Trumpilta Bidenin taakse. Myös Georgia etelässä oli päätymässä Trumpille.

Viime kerran republikaaniosavaltioista Biden on nousemassa voittoon ainoastaan Arizonassa, mikä ei yksin hänelle riitä. Biden onnistui nappaamaan tuloslaskennan edetessä Virginian ja esimerkiksi Nevadan.

Avoimina ovat vielä lähinnä Michiganin, Pennsylvanian ja Wisconsinin tulokset niin sanotulla ruostevyöhykkeellä. Uutiskanava CNN arvioi, että laskematta saattaa olla suuri määrä ennakkoääniä alueilta, jotka todennäköisimmin ovat Biden-enemmistöisiä.

Näin jännitys ei vielä laukea. Todennäköisesti vaalituloksesta saadaan kuitenkin vielä tänään kohtalaisen hyvä selko. Etukäteen postiäänten laskemisen on epäilty kestävän päiviä tai jopa viikkoja.

Biden vei omansa, sitten alkoi vaikea osuus

Biden otti odotetusti voiton länsirannikon suurosavaltiosta Kaliforniasta sekä sen yläpuolella sijaitsevista Oregonista ja Washingtonissa. Sisämaassa kartta on tutusti republikaanien vallassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Trump hallitsee eteläistä aurinkovyöhykettä ja toistaiseksi myös teollistuneita osavaltioita, jotka Biden on luvannut kääntää "siniseksi seinäksi" eli demokraattienemmistöisiksi. Viimeksi Hillary Clinton hävisi ne Trumpille. Toistaiseksi merkkejä Bidenin voitosta Michiganissa, Pennsylvaniassa ja Wisconsinissa ei ole juurikaan näkyvissä. Päinvastoin, tuloksia hallitsee ainakin vielä Trump.

"Jos veikata pitäisi, gallupennustajien arvio Bidenin hyvistä voitonmahdollisuuksista on edelleen voimassa."

Matti Posio

Jonkun kolmesta ruostealueesta Biden ehdottomasti tarvitsee taakseen. Jos niin ei tapahdu, hän saa hyvästellä voitonmahdollisuutensa lopullisesti.

Republikaanien odotuksia nostattaa entisestään, että ennusteiden mukaan heille saattaa tulla presidentin lisäksi myös enemmistö kongressin alahuoneeseen. Se tarkoittaisi yhä kasvavaa konservatiivien valtaa politiikassa. Tämäkin tulos saattaa vielä muuttua.

Presidenttikisassa demokraattien toivomia yllätyksiä on ollut lopulta vähän. Esimerkiksi New Yorkin osavaltio menee tuttuun tapaan kirkkaasti Bidenille samoin kuin hänen kotiosavaltionsa Delaware, mutta Indiana ja Tennessee kuuluvat Trumpille.

Valitsijaäänissä Biden on Kalifornian ja muiden voittamiensa osavaltioiden valitsijoilla johdossa 220–213, mutta se ei merkitse mitään. Nyt hänen pitäisi voittaa edes jotakin viimekertaisilla Trumpin alueilla.

Voittaja tarvitsee vähintään 270 valitsijaa yhteensä 538:sta.

Trump voittaa tasaisen "mökkiosavaltionsa"

Biden lähti vaalipäivään gallupsuosikkina, mutta Trumpin kova loppukiri nolasi tulosennustajat neljä vuotta sitten ja jäljet pelottivat monia kommentoijia. Tälläkin kertaa Trump näyttää saaneen tukijansa lopussa uurnille kovalla työllä ja järjestämällä isoja kampanjajuhlia.

Viime päivinä Trump myös teki mikroskoopintarkkaa työtä tietyillä alueilla, jotka hän näyttääkin onnistuvan voittamaan.

Biden on kiertänyt maata pienimuotoisemmin, eikä hänen varapresidenttiehdokkaansa Kamala Harris näytä onnistuneen sytyttämään toivotusti nuoria, naisia, vähemmistöryhmiä ja muita tärkeitä kansanryhmiä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Presidentti Trump yritti saada puhumalla lisää galluptuloksiinsa vielä vaalipäivänä tavatessaan nuoria kampanjatyöntekijöitään Virginian Arlingtonissa. Faktat ovat väärässä, media tulkitsee lukuja toivomikseen, emme usko kyselyihin, olemme reilussa johdossa...

Trumpin kampanjan karheuttamasta äänestä puuttui tuttu uho ja voiton etukäteinen julistaminen, mutta gallupeista hän taisi olla oikeassa. Moni on alkanut kysyä, kannattaako Yhdysvalloissa enää lainkaan tehdä mielipidemittauksia ja tulosennusteita, kun Trumpin vaalitulos heittää ne häpeään jo toistamiseen.

Bidenin voitonjuhlien sijasta käynnissä on amerikkalaisittain ilmaistuna kynsiä pureksimaan laittava ääntenlasku.

Toistaiseksi on vaikea sanoa, ratkeaako lopullinen tulos tämän aamun aikana vai jääkö tilanteeseen pahoja aukkoja ennakkoäänien laskemiseen tarvittavan ajan takia. Trump ehti lausunnossaan kuitenkin jo ilmoittaa voittaneensa vaalit. Pitkittyvää ääntenlaskuaikaa hän väitti "isoksi petokseksi".

Äänestysinto oli tällä kertaa korkealla. Missourin Saint Louisissa äänestäjät jonottivat Trautweinin peruskouluun.
Äänestysinto oli tällä kertaa korkealla. Missourin Saint Louisissa äänestäjät jonottivat Trautweinin peruskouluun.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kiihkomormooni
Fake News
Älkää viitsikö
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Samppa
Jos Trump voittaa niin media häviää..
...ja päin vastoin. Demokratia on vain tatami, jolla vaikuttaminen on tapahtunut.

T.S.
Vast: Jos Trump voittaa niin media häviää..
Samppa: "Jos Trump voittaa niin media häviää.."

Ääntenlasku on kesken ja postiääniä lasketaan vielä pitkään.
Mutta kävi miten tahansa niin suurimmat häviäjät ovat mielipidetiedustelulaitokset.
George Horace Gallup oli sentään amerikkalainen, mutta nyt maan mielipidetiedustelulaitokset ovat rappiotilassa. Vaalitulos ei ole lähelläkään gallupien ennustuksia, siinä on tilastomatemaatikoilla vakavan itsetutkiskelun paikka.

Trump puhui juuri televisiossa. Vieläkään Trump ei ota koronaa vakavasti, sali täynnä ihmisiä ilman maskeja, turvaväleistä välittämättä.
Mutta suurin pointti Trumpin puheessa oli hänen lupauksensa viedä asia Korkeimpaan oikeuteen. Trump tuntui haluavan että peli vihellettäisiin poikki, jätettäisiin näitä postiääniä laskematta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Jos Trump voittaa niin media häviää..
T.S. "jätettäisiin näitä postiääniä laskematta"
No tuohan osittain varmaan toteutuukin, sillä
"Yhdysvalloissa on kateissa ainakin 300  000 postitse annettua ääntä, kertoo Washington Post"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Jos Trump voittaa niin media häviää..
Mikä on tämä 'media' joka häviää jos Trump voittaa? Onko joku oikeasti niin vähälahjainen että kuvittelee että vaaleissa vastakkain ovat Trump ja 'media'?

Eikä se korkein oikeus ole niin kaikkivoipa että voisi päättää että postiääniä ei lasketa koska äänioikeus on säädetty ihan perustuslaissa ja jos äänestystapa on sallittu ennen vaalipäivää, ei sitä laillisesti annettua ääntä voi minkään oikeuden päätöksellä myöskään poistaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samppa
Vast: Jos Trump voittaa niin media häviää..
Vähän vaikeatajuinen ilmaisu, myönnän. Media on tehnyt kaikkensa, jotta Trump ei tulisi menestymään näissä vaaleissa. Jos hän nyt sattuisikin voittamaan niin median työ menisi hukkaan. Demokraattien täytyy olla vastenmielinen vaihtoehto äänestäjille kun vaihtoehtona on median halveksima Trump, joka on hiuskarvan päässä voitosta.
Demokratia on mielenkiintoinen seuraleikki. Siinä kilvoittelun voittaa se, jolla on takanaan parhaat tarinankertojat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Jos Trump voittaa niin media häviää..
Samppa; "Jos hän nyt sattuisikin voittamaan niin median työ menisi hukkaan. Demokraattien täytyy olla vastenmielinen vaihtoehto äänestäjille kun vaihtoehtona on median halveksima Trump"
Tuo on kieltämättä huomiota herättävä asia, että median neljä vuotta kestäneestä väsymättömästä "vaalityöstä" huolimatta on noin nihkeää demokraattien äänestäminen. Toisaalta sen toki ymmärtää Obaman jälkeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aimäävai?
Vast: Jos Trump voittaa niin media häviää..
@ Samppa

" Media on tehnyt kaikkensa, jotta Trump ei tulisi menestymään näissä vaaleissa. "

No älä nyt koko kunniaa medialle anna, tiettävästi myös mr Trump on tällä saralla tehnyt hartiavoimin työtä, itseään tai twitter-tiliään säästämättä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.