Maailma

Kaikki Yhdysvaltain presidentinvaaleista: Mitä ovat valitsijamiehet? Entä vaa'ankieliosavaltiot?

Äänestäjät jonottivat lumisateessa Massachusettsin osavaltiossa Bostonissa äänestyspaikalle Yhdysvaltain presidentinvaalissa 30. lokakuuta.
Äänestäjät jonottivat lumisateessa Massachusettsin osavaltiossa Bostonissa äänestyspaikalle Yhdysvaltain presidentinvaalissa 30. lokakuuta.

Mitä ovat valitsijamiehet ja vaa'ankieliosavaltiot?

Miten vaalit voi hävitä, vaikka saa valtakunnallisesti enemmän ääniä kuin toinen ehdokas?

Yhdysvaltain presidentinvaalit poikkeavat monin tavoin suomalaisista.

Tämän vuoden vaaleihin istuvan presidentin, republikaanien Donald Trumpin ja demokraattihaastaja Joe Bidenin välillä tuo erityispiirteitä koronaepidemia. Arviolta puolet äänistä annetaan postitse. Pahimmillaan lopullisessa ääntenlaskussa voi siksi kestää jopa viikkoja.

Vielä poikkeuksellisempaa on ollut Trumpin uhittelu siitä, ettei hän hyväksy vaalitulosta. Seurauksena saattaa olla esimerkiksi vakava perustuslaillinen kriisi tai kansalaisväkivaltaa.

Kokosimme vastaukset tärkeimpiin vaaleihin liittyviin kysymyksiin.

Miten voittaja määräytyy?

Presidenttiehdokkaat kilpailevat vaaleissa valitsijamiesten äänistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osavaltioilla on asukaslukunsa perusteella eri määrä valitsijamiehiä. Enemmän ääniä osavaltiossa saanut ehdokas saa (kahta osavaltiota lukuun ottamatta) kaikki osavaltion valitsijamiesäänet.

Vaalivoittaja on se, joka saa taakseen yli puolet valitsijamiehistä eli vähintään 270 kaikista 538:sta.

Yhdysvaltain järjestelmässä äänestäjät ratkaisevat siis kilvan osavaltion äänistä. Siksi ehdokas voi saada koko maassa kilpailijaansa enemmän ääniä, mutta hävitä vaalit vähäisemmän valitsijamiesten määrän vuoksi.

Osavaltioista saatavien äänien erot ovat suuria. Esimerkiksi Kalifornian voittanut ehdokas saa 55 valitsijamiesääntä mutta asukasluvultaan piskuisen Wyomingin voittaja vain kolme.

Demokraattisen puolueen presidenttiehdokas Joe Biden haastaa Donald Trumpin presidentinvaaleissa.
Demokraattisen puolueen presidenttiehdokas Joe Biden haastaa Donald Trumpin presidentinvaaleissa.

Mitä ovat vaa'ankieliosavaltiot?

Noin 40 Yhdysvaltain osavaltiota on niin sanottuja punaisia tai sinisiä osavaltioita, joissa enemmistön äänistä saa vaaleista toiseen aina sama puolue.

Esimerkiksi Wyomingin osavaltiossa republikaaniehdokas on voittanut yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki presidentinvaalit vuodesta 1952 lähtien. Massachusettsissa on puolestaan voittanut demokraattiehdokas vuoden 1960 jälkeen kaikissa paitsi kaksissa presidentinvaaleissa.

Presidenttikilpa ratkeaa lopuissa osavaltioissa, joita nimitetään vaa'ankieliosavaltioiksi, koska niissä voittavat suunnilleen yhtä usein demokraattien tai republikaanien ehdokkaat.

Vaa'ankieliosavaltioina pidetään tavallisesti noin kymmentä osavaltiota, kuten Michigania ja Ohiota. Tärkeimpiä ovat esimerkiksi Florida ja Pennsylvania, joista voittaja saa paljon valitsijamiesääniä osavaltioiden suuren asukasluvun vuoksi.

Vaa'ankieliosavaltioiden tärkeys näkyy ennen vaaleja siinä, että ehdokkaat keskittävät niihin suuren huomion kampanjoinnissaan.

Kuka saa äänestää?

Pääsääntö on, että kaikki vähintään 18-vuotiaat Yhdysvaltain kansalaiset saavat äänestää. Äänestäminen on kuitenkin vaikeampaa kuin valtaosassa länsimaisista demokratioista, koska äänestäjien on Yhdysvalloissa esimerkiksi rekisteröidyttävä äänestäjäksi ennakkoon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Äänioikeutta on rajattu osavaltiosta riippuen esimerkiksi vakavista rikoksista tuomituilta ihmisiltä ja henkilöiltä, jotka eivät ole oikeustoimikelpoisia.

Miten vaaleissa voi äänestää?

Vuoden 2020 vaaleissa äänestystavat ovat kiivaan keskustelun kohteena, koska ennätysmäärä ihmisiä on äänestänyt etukäteen postiäänestyksessä.

Trump on etukäteen hyökännyt voimakkaasti postiäänestystä vastaan väittämällä sen johtavan laajaan vaalivilppiin. Useiden tutkimusten mukaan postiäänestämisessä on erittäin vähäinen uhka vaalivilpistä.

Äänestyspaikoilla vaaleissa voi äänestää joko ennakkoon tai vaalipäivänä.

Lisäksi voi äänestää postitse tai "poissaolevana". Trump esittää nämä kaksi tapaa toisistaan poikkeavina, mutta käytännössä eroa ei juuri ole.

"Poissaolevana" äänestetään niin ikään postitse, mutta siihen on pyydettävä ennalta lupa. Postiäänestämisellä taas tarkoitetaan joidenkin osavaltioiden mahdollisuutta, jossa äänestäjät saavat automaattisesti kotiinsa lipukkeen, jolla voi äänestää postitse ilman erillistä lupaa.

Vuonna 2016 postitse äänesti miltei neljännes äänestäjistä.

Kuinka moni äänestää?

Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestysprosentti on vaaleista toiseen selvästi matalampi kuin keskimäärin läntisissä demokratioissa. Nyt into on nousussa, ja vilkkauden uskotaan paranevan viime vaaleista.

Aiemmin 2000-luvun viisissä presidentinvaaleissa äänestysprosentti on ollut keskimäärin hieman alle 55 prosenttia. Vuoden 2016 vaaleissa äänesti 55,5 prosenttia äänioikeutetuista, ennätysvuonna 2008 prosentti oli 57,1.

Esimerkiksi Suomen vuoden 2018 presidentinvaaleissa äänestysprosentti oli 69,9.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhdysvaltain istuva presidentti Donald Trump on uhitellut siitä, ettei hyväksy vaalitulosta, jos häviää vaalit.
Yhdysvaltain istuva presidentti Donald Trump on uhitellut siitä, ettei hyväksy vaalitulosta, jos häviää vaalit.

Mitä kaikkia vaaleja marraskuun kolmantena käydään?

Marraskuun 3. päivä valitaan presidentin lisäksi edustajainhuoneen kaikki 435 paikkaa sekä kolmasosa 100:sta senaatin paikasta.

Osavaltio- ja paikallistason vaaleissa valitaan muun muassa kuvernöörejä, alueparlamenttien edustajia ja tuomareja.

Senaatin ja edustajainhuoneen paikoilla on suuri merkitys siinä, minkälaista politiikkaa presidentti voi tehdä, koska lakimuutosten tekemiseen tarvitaan niiden tuki.

Milloin tulos on tiedossa?

Tavallisesti vaalitulos on tiedossa myöhään äänestyspäivänä paikallista aikaa. Marraskuussa 2016 uutismedia julisti Trumpin voittajaksi kello 9.30 Suomen aikaa (kello 2.30 Washingtonissa), mutta tulos oli alkanut hahmottua tunteja aikaisemmin.

Tänä vuonna tulosta saatetaan joutua odottamaan pidempään. Postiäänten laskemisessa on pelätty kuluvan päiviä tai jopa viikkoja.

Joulukuun 8. päivä on "turvasatamapäivä", johon mennessä viimeisetkin äänet on oltava laskettuna. Ääntenlaskua koskevat mahdolliset oikeusjutut täytyy olla ratkottuna samaan päivään mennessä.

Tulos voidaan saada selville jo vaalipäivänäkin, jos toinen ehdokkaista saa riittävän suuria voittoja osavaltioista, joista saa paljon valitsijamiesääniä. Silloin ehdokas voi saada niin paljon ääniä, ettei kilpailija voi teoreettisestikaan saavuttaa riittävää valitsijamiesten määrää, vaikka voittaisi kaikki vielä laskematta olevat äänet.

Miten ja milloin uusi kausi alkaa?

Vaalit käydään 3. marraskuuta. Tammikuun 20. päivä on presidentin virkaanastujaispäivä, jolloin nykyinen presidentinkausi päättyy.

Istuvan presidentin valtakausi jatkuu tammikuun 20. päivään asti, mutta mahdollisuus viime hetken lakimuutoksiin tai sopimusten solmimiseen on käytännössä rajallista, koska lakimuutosten voimaantulossa on 30 tai 60 päivän odotusvaatimus.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Edustajainhuoneen ja senaatin uusi kausi alkaa 3. tammikuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Yrittäjä-tj
ihanaa punavihreät
No niin nyt medioiden viisivuotinen trumpviha huipentuu ja toivottavasti ihmiset taas äänestävät väärin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aimäävai?
Vast: ihanaa punavihreät
Yrittää aina voi, kun on yrittäjä (ja vielä -tj), mutta ikuinen yrittäjyys sotkea "punavihreät" vaikkapa nyt aidanseipäästä kertovaan artikkeliin, kertoo sen, että joskus yrittäjänkin yritykset näyttäytyvät muuna kuin yrittäjyytenä, ja kenties kuuluvat enemminkin pakkomielteen tai psykopatologian kuin yrittäjyyden piiriin...

No, onnea yrittäjyyteen vaan!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.