Maailma

Analyysi: Ruotsin politiikka pysyy solmussa – oppositio uhkaa hallituksen kaatamisella, mutta uudet vaalit tekisivät elämästä valtiopäivillä vielä vaikeampaa

Pääministerin tehtävä on Stefan Löfvenin toisella kaudella ollut huomattavasti vaikeampi kuin ensimmäisellä.
Pääministerin tehtävä on Stefan Löfvenin toisella kaudella ollut huomattavasti vaikeampi kuin ensimmäisellä.

Ruotsin myrskyinen hallituskausi on edennyt kuukautta yli puolenvälin. Pääministeri Stefan Löfvenin paatti seilaa yhä pinnalla, vaikka hörppiikin vettä myrskyissä, joita tuntuu tulevan eteen vähintään kerran kuukaudessa, ellei jopa viikoittain.

Viimeksi hallitus joutui ongelmiin irtisanomisturvan kanssa. Työmarkkinajärjestöt eivät päässeet sopuun sen sisällöstä. Hallituksen esitys kelpaa tukipuolue keskustalle, mutta ei oppositiossa istuvalle vasemmistolle, jonka tuen hallitus tarvitsee.

Ongelmia tuottaa se, että perinteiset blokkirajat murtuivat viime vaalien jälkeen. Liberaareille ja keskustalle oli niin tärkeää pitää ruotsidemokraatit pois vallasta, että ne asettuivat tukemaan hallitusta, joka on varsin kaukana niiden ideologista.

Ne eivät huolineet kumppanikseen vasemmistoa, joka jätettiin oppositioon. Se kuitenkin tukee hallitusta pidättäytymällä äänestämästä sitä vastaan. Ympäristöpuolueen ja Löfvenin sosiaalidemokraattien vähemmistöhallitus tarvitsee sekä tukipuolueitaan että vasemmistoa pysyäkseen vallassa, ja kummankin miellyttäminen on vaikeaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ratkaisuksi on varsinkin oikeisto-oppositiosta tarjottu uusia vaaleja. Tällä viikolla julkaistut mielipidemittaukset viittaavat kuitenkin siihen, että tilanne länsinaapurissa saataisiin uurnille lähtemällä vielä nykyistäkin pahempaan solmuun.

Oppositio kyllä kasvattaisi paikkamäärää, mutta ei riittävästi, jotta maltillinen kokoomus, kristillisdemokraatit ja ruotsidemokraatit voisivat muodostaa hallituksen. Keskustan tuella se onnistuisi, mutta tukea ruotsidemokraateille tuskin on tulossa.

Vielä vähemmän syitä uusintavaaliin olisi hallituksella ja sen tukipuolueilla, jotka menettäisivät paikkoja. Lisäksi yksi tukipuolueista on vaarassa pullahtaa kokonaan ulos valtiopäiviltä.

Ympäristöpuolueen kannatus on pitkään ollut alle neljän prosentin äänikynnyksen, joka vaaditaan, jotta puolue ylipäänsä saa kansanedustajia.

Viimeisimmissä gallupeissa kynnyksen alle ja ulos parlamentista olisivat joutumassa liberaalit. Näin hallitukseen pitäisi saada joko vasemmisto tai keskusta, jotka eivät halua sinne toisiaan.

Tässä tilanteessa uusintavaaleissa ei olisi mitään järkeä.

Ruotsin politiikassa on eletty hankalia aikoja sen jälkeen, kun perinteisten blokkien enemmistöasema murtui ruotsidemokraattien jytkyn myötä vuoden 2014 vaaleissa.

Vuoden 2018 vaalien jälkeen valtiopäivät antoi epäluottamuksen Löfvenille. Hallituksen muodostamisessa meni silloin noin neljä kuukautta, eikä se tapahtunut ennen liberaalien ja keskustan loikkausta.

Mielipidemittaukset ovat tietysti vain mielipidemittauksia. Niissä on epätarkkuuksia, ja vaaleihin on vielä kaksi vuotta. Jos sitä ennen ei tapahdu mitään dramaattisesti voimasuhteisiin vaikuttavaa, uhkaa Ruotsin politiikan vaikeista vuosista tulla vaikea vuosikymmen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ari Hyvönen
Alkaako ruotsalaiset ajattelemaan?
Eikö Löfvenin uskottelut enää menekään täydesta? No ruotsidemokraateilla on selkeä linja ja selvä tarjous paremmasta Ruotsista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.