Maailma

Presidentin lääkäri: Trumpilla ei ole ollut koronaoireita vuorokauteen

Ken Cedeno/Pool
Trump vilkutti kameroille palatessaan sairaalasta maanantaina. Sen jälkeen hän ei ole esiintynyt julkisuudessa.
Trump vilkutti kameroille palatessaan sairaalasta maanantaina. Sen jälkeen hän ei ole esiintynyt julkisuudessa.

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin lääkäri sanoi keskiviikkona, että presidentillä ei ole ollut covid-19-taudin oireita vuorokauteen, kertoi Reuters. Lääkäri Sean Conley on antanut aiemmin epäluotettavia lausuntoja Trumpin terveydentilasta.

Conleyn mukaan Trump on ollut kuumeeton yli neljä päivää eikä hänelle ole annettu lisähappea sen jälkeen, kun Trump joutui sairaalahoitoon viime perjantaina. Trumpille tehtyjen kokeiden ja testien mukaan presidentin terveydentila on vakaa, Conley sanoi.

Trumpin jatkokauden ratkaisevaan äänestyspäivään on aikaa neljä viikkoa. Trump teki maanantaina kameroiden edessä näyttävän paluun Valkoiseen taloon, mutta ei ole esiintynyt julkisuudessa sen jälkeen – ellei aktiivista Twitter-viestintää lasketa.

Tviiteissään Trump on hyökkäillyt vastustajiensa kimppuun ja vähätellyt koronapandemiaa, johon on kuollut Yhdysvalloissa yli 211 000 ihmistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kävi virkahuoneessa

Trump yrittää sairastumisestaan huolimatta jatkaa kampanjointia ja suunnata viestinsä erityisesti osavaltioihin, joissa hänen vastustajansa, demokraattien Joe Biden on kärjessä.

Trump on sanonut osallistuvansa presidenttiehdokkaiden seuraavaan televisioituun väittelyyn ensi viikolla 15. lokakuuta, muta Biden sanoi ettei osallistu, ellei Trump ole testien mukaan parantunut koronaviruksesta.

Valkoisen talon kansliapäällikön Mark Meadowsin mukaan Trump on käynyt virkahuoneessaan tiistaina.

– Hän halusi mennä sinne eilen. Jos hän päättää niin, me huolehdimme turvallisuudesta, Meadows sanoi.

Valkoisessa talossa Trumpin lähipiirissä on useita koronavirustartunnan saaneita. Tiistaina Trumpin puheita kirjoittanut Stephen Miller ilmoitti sairastumisestaan.

ABC Newsin laskujen mukaan sairastuneita on 23. Luvussa on mukana Trump ja hänen vaimonsa Melania Trump.

Trump on yrittänyt hyötyä sairastumisestaan esiintymällä koronavirusta vahvempana.

– Älkää pelätkö covidia. Älkää antako sen dominoida elämäänne, hän sanoi kameroiden edessä palattuaan sairaalasta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Littoisten_komendantti
Trump 2020
Toivokaamme kaikki neljää vuotta lisää.
Vain Trump kykenee pelastamaan maailman mahtavimman valtion. Biden olisi pelkästään marionetti nukke jota heiluttelee hyvin kyseenalaiset voimat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.