Maailma

Ruotsin öljyjätti Preem perääntyi Lysekilin jalostamon laajennussuunnitelmasta

Ympäristöjärjestö Greenpeacen Rainbow Warrior -alus kuvattiin vuonna 2018 Filippiineillä. Sama alus esti Ruotissa öljytankkerin liikkeet syyskuussa protestina jalostamon laajennussuunnitelmalle.

Ruotsin suurin öljy-yhtiö Preem ilmoitti luopuvansa Länsi-Ruotsissa sijaitsevan Lysekilin jalostamon laajentamissuunnitelmasta. Yhtiö kertoi asiasta maanantaina julkaistussa lehdistötiedotteessa, ja asiasta uutisoivat ruotsalaisviestimet.

Laajennusta vastustaneet ympäristöjärjestöt ja aktivistit pitivät päätöstä merkkinä siitä, että kuukausia jatkunut painostus ja kampanjointi toimi.

Lysekilin jalostamon laajentaminen on ollut tänä vuonna Ruotsin suurin ilmastokysymys. Yhtiön mukaan peruuttaminen johtui kaupallisista syistä eikä liittynyt politiikkaan. Sen mukaan covid-91-kriisi ja sen vaikutukset maailmantalouteen tekivät hankkeesta kannattamattoman.

– Päätös on tärkeä ja merkitsee sitä, että keskitymme nopeuttamaan siirtymistä uusiutuvaan energiantuotantoon. Tuntuu hyvältä kertoa tästä päätöksestä nyt, yhtiön toimitusjohtaja Magnus Heimburg sanoi Ruotsin yleisradion haastattelussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hillitön voitto ilmasto- ja ympäristöliikkeelle, kommentoi ilmastoaktivisti Greta Thunberg Twitterissä.

Suurin saastuttaja

Lysekilin jalostamo olisi valmistanut 1,5 miljardia euroa maksavan laajennuksen jälkeenkin bensaa ja dieseliä.

Lysekilin hiilidioksidipäästöt olisivat kasvaneet miljoonalla tonnilla vuodessa, mikä olisi tehnyt siitä Ruotsin suurimman yksittäisen saastuttajan.

Siksi Ruotsin hallitus otti päätösvallan luvan myöntämisestä viime vuoden syksyllä. Sen jälkeen Preem kutisti laajennussuunitelmaa viidenneksellä, mikä pienensi ennustetta hiilidioksidipäästöistä.

Ruotsin hallituksessa istuvat sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue, joka vastusti hanketta. Pääministeri Stefan Löfven on luvannut Ruotsin olevan ensimmäinen maa, joka katkaisee riippuvuuden fossiilisiin polttoaineisiin.

– Vihreä politiikka toimii suunnannäyttäjänä. Hyvä asia Ruotsille ja teollisuudelle, joka satsaa tulevaisuuteen, sanoi rahoitusmarkkinamisnisteri Per Bolund ympäristöpuolueesta Ruotsin yleisradiolle.

Lysekilin kaupunki ja ympäristölupia myöntävä maa- ja ympäristöoikeus puolsivat laajennuslupaa.

– Tämä on surullista Lysekilin ja ilmaston takia. Toivon, että näitä investointeja ei nyt tehdä jossain toisessa maassa siksi, että ne kohtasivat vastustusta Ruotsissa, Lysekilin kaupunginhallituksen jäsen Ulf Harstål kommentoi Aftonbladetille.

Aktivistien riemuvoitto

Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg muistutti Twitterissä, että laajennuksen toteutuessa Ruotsin olisi ollut mahdotonta pitäytyä Pariisin ilmastosopimuksessa.

– Mikä hillitön voitto ilmasto- ja ympäristöliikkeelle!, hän kirjoitti.

Greenpeace on kampanjoinut näkyvästi laajennusta vastaan. Kaksi viikkoa sitten järjestön alus Rainbow Warrior esti öljytankkerin pääsyn satamaan ja purkamaan lastia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mielenilmaus päättyi kuuden aktivistin pidätykseen, joista yksi oli suomalainen Sini Saarela.

– Me juhlimme nyt. Tämä (Preemin päätös) osoittaa, että myös suuriin ja tärkeisiin päätöksiin on mahdollista vaikuttaa, kun toiminne yhdessä ja näytämme mitä haluamme, sanoi Ruotsin Greenpeacen maajohtaja Isadora Wronski.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Ruotsin malliin
Tätä öljyjalostamoa hehkutettiin pari viikkoa sitten malliesimerkkinä, kun tuli uutiset Naantalin laitoksen alasajosta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
besserwisser
Ei löytynyt sitten hinaajaa
joka olisi nykäissyt ekoterroristien kanootin romuttamolle laivaliikennettä blokkaamasta? Koittakaapas vaikka panna Kustaanmiekka kiinni jollakin "laivalla" niin katsotaan kauanko kestää ennenkuin ollaan jonkun murtajan haarukassa matkalla jonnekin muualle... ja lasku tulee perästä.