Maailma

Kuusi kohtaa Trumpin veroista – Satojen miljoonien velat, 0 euron tuloverot monina vuosina, valtavia verovähennyksiä partureista

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi sunnuntaina New York Timesin hänestä julkaisemia verotietoja valeuutiseksi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on New York Timesin (NYT) haltuunsa saamien verotietojen perusteella vältellyt veroja vuosikymmenien ajan kyseenalaisilla järjestelyillä.

Osa Trumpin verotuksesta on ollut miltei vuosikymmenen verottajan selvitettävänä.

Vain viisi viikkoa ennen vaaleja julkaistut verotiedot saattavat heikentää entisestään Trumpin kannatusta, joka on tällä hetkellä gallupien mukaan selvästi vastaehdokas Joe Bideniä heikompaa.

Trump sanoo NYT:n esittämiä tietoja hänen verotuksestaan valeuutisiksi ja väittää maksaneensa "suuret määrät veroja".

Lännen Media koosti keskeisimmät kohdat Trumpin verotuksesta paljastuneista tiedoista.

1. 750 dollaria tuloveroa

Trumpin maksamat olemattoman pienet tuloverot poikkeavat täysin aiemmista Yhdysvaltain presidenteistä sekä muista rikkaista yhdysvaltalaisista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtenätoista vuotena viimeisistä 18 vuodesta Trump ei ole maksanut lainkaan liittovaltion tuloveroa.

Ensimmäisenä presidenttivuotenaan eli 2017 Trump maksoi tuloveroa 750 dollaria.

Ero edeltäjiin on valtaisa. Esimerkiksi edellinen presidentti Barack Obama ja häntä edeltänyt George W Bush maksoivat NYT:n mukaan vuosittain yli 100 000 dollaria veroja. Obama maksoi ensimmäisenä presidenttivuotenaan miltei 2 miljoonaa dollaria liittovaltion tuloveroa.

Trump on vuosikausien ajan esiintynyt upporikkaana liikemiehenä. Trumpin arvioiduilla tuloilla hän kuuluu NYT:n mukaan heittämällä yhdysvaltain rikkaimpaan prosenttiin, joka maksaa vuosittain liittovaltion tuloveroa kymmenien miljoonien dollarien edestä.

Kahden vuosikymmenen aikana Trump on maksanut NYT:n mukaan miltei 350 miljoonaa euroa vähemmän veroja kuin keskimääräinen, hänen tuloluokkaansa kuuluva amerikkalainen.

2. Verovähennyksiä partureista, lennoista ja yksilöimättömistä konsulttikuluista

Pääasiallinen keino Trumpin verojen välttämisessä on ollut liiketappioiden vähentäminen verotuksessa.

Verolait mahdollistavat Yhdysvalloissa sen, että Trump on voinut siirtää vanhoja tappioita aina uusille verovuosille.

Trump on vähentänyt 18 vuoden ajan verotuksessaan valtavia tappioita, joita hänelle koitui 90-luvun epäonnistuneissa liiketoimissa.

– Rakastan verovähennyksiä, Trump sanoi NYT:n mukaan vuonna 2016.

Trump on merkinnyt verotuksessaan liiketoimintakuluiksi lukuisia menoeriä, jotka eivät välttämättä todellisuudessa ole bisneskuluja.

Esimerkiksi lentomatkat Trumpin eri asuntojen välillä on merkitty liiketoimintakuluiksi.

Trumpin pojan kodiksi kutsuma jättihuvila taas on merkitty Trumpin verotuksessa investointikohteeksi eikä asuinrakennukseksi, minkä avulla on vältetty miljoonien edestä veroja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

NYT:n mukaan Trump on merkinnyt verovähennyksiin tv-ohjelma Diilin aikoina noin 60 000 euroa parturikuluja. Tytär Ivanka Trump on puolestaan vähentänyt verotuksessa yli 85 000 euroa meikki- ja kampaajakuluja.

Yksi Trumpin vakiokeino verojen välttämisessä on ollut yksilöimättömien konsulttikulujen vähentäminen verotuksessa. Esimerkiksi vuosien 2010 ja 2018 välillä Trump on NYT:n mukaan vähentänyt verotuksessa konsulttikuluina yli 20 miljoonaa euroa.

Trump on kirjannut konsulttikuluiksi NYT:n mukaan jatkuvasti noin viidenneksen eri hankkeiden voitoista.

Usein hän on nimennyt konsulteiksi perheenjäseniään, kuten tytär Ivanka Trumpin. Joissakin hotellihankkeissa Ivanka Trump on ollut sekä työntekijänä että kirjattuna konsultiksi.

Yhdessä hotellihankkeessa yksilöimätön konsulttikulu on merkitty noin 747 000 dollarin suuruiseksi. Tytär-Trump on saanut samana vuonna täsmälleen saman summan osittain omistamastaan konsulttiyhtiöstä.

3. Satoja miljoonia velkaa erääntyy tulevina vuosina

Trump on NYT:n mukaan henkilökohtaisesti vastuussa noin 360 miljoonan euron veloista, joista valtaosa erääntyy lähivuosina.

Velat kohdistuvat pääasiassa tappiollisiin hotelli- ja golfkenttähankkeisiin, mutta Trump vastaa suurimmasta osasta velkoja itse henkilökohtaisesti. Mikäli Trump valittaisiin uudelle kaudelle, velkojat joutuisivat mahdollisesti perimään saataviaan istuvalta presidentiltä.

Trump on sanonut NYT:n mukaan katuvansa 90-luvulla henkilökohtaisesti takaamiaan lainoja. Tuolloin vastaava henkilökohtainen satojen miljoonien dollarien lainojen takaus oli viedä Trumpin konkurssiin.

4. Bisnekset rajusti tappiollisia

Huomattava osa Trumpin liiketoimista on tappiollisia, selviää NYT:n saamista verotiedoista.

New Yorkissa sijaitsevasta hotelli- ja toimistorakennuksesta on kertynyt vuosittain yli 17 miljoonaa euroa voittoa, mutta muutoin Trumpin golfkenttä-, kiinteistö- ja hotellibisnekset ovat selvästi tappiollisia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Esimerkiksi koko 2000-luvun aikana pelkistä golfkentistä on kertynyt miltei 270 miljoonaa euroa tappiota. Vuonna 2016 Washingtoniin avattu Trump-hotelli on vuosittain tuonut yli 45 miljoonan euron tappiot.

NYT:n mukaan Trumpin presidentiksi nousu on tuonut Trumpin liiketoimille selvästi lisätuloja, kun esimerkiksi lobbareita, valtiovierailulla olevia ja poliitikkoja on yöpynyt Trumpin hotelleissa.

Osa vieraista on saattanut käyttää Trumpin hotelleja, jotta he pääsisivät helpommin presidentin juttusille.

Esimerkiksi Floridassa sijaitseva Trumpin kartano ja golfkeskus Mar-a-Lago on tuottanut vuodessa yli 4 miljoonaa euroa enemmän presidenttikaudella.

5. Trump tehnyt kaikkensa verotietojen salaamiseksi

Trump on tehnyt kaikkensa välttääkseen verotietojensa julkistamisen, vaikka hän lupasi julkistamista ensimmäistä kertaa jo vuonna 2014 julkistaa verotiedot, jos hän pyrkii presidentiksi.

Jokainen yhdysvaltain presidentti 1970-luvulta lähtien on julkistanut omansa.

Kun verotiedot tulivat nyt julki NYT:n sivuilla, Trump on turvautunut tavanomaiseen retoriikkaansa.

– Totaalinen valeuutinen, Trump kommentoi lehdistötilaisuudessa sunnuntai-iltana, jolloin hän sanoi myös, että on todellisuudessa maksanut suuren määrän veroja.

Maanantaina Trump toisti kommenttinsa kokonaan isoilla kirjaimilla kirjoitetussa Twitter-viestissä.

Sunnuntain lehdistötilaisuudessa Trump lupasi jälleen, että hänen verotietonsa kyllä saatetaan julkisuuteen, muttei sanonut mitään siitä, milloin julkistus tapahtuisi.

Vuoden 2016 vaalikampanjansa aikana tekemiään lupauksia verotietojen julkistuksesta Trump on väistellyt koko presidenttikautensa ajan erilaisilla tekosyillä. Hän esimerkiksi sanoi, että veroviraston tutkinta estää tietojen julkaisemisen, mutta verovirasto kumosi väitteen valheellisena.

Hän on pyrkinyt estämään verotietojensa julkaisun useasti myös oikeusteitse jopa silloin, kun verotietojen perässä ovat olleet kongressin selvitystä tekevät tai rikostutkijat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Trumpin olisi helppoa todistaa väitteensä NYT:n julkaisemien tietojen virheellisyydestä ja hänen maksamastaan ”suuresta veromäärästä” julkaisemalla verotiedot lupaustensa mukaisesti itse.

6. Verohallinto tutkii Trumpin verotusta

Yhdysvaltain veroviranomaiset ovat selvittäneet lähes kymmenen vuoden ajan Trumpin yli 60 miljoonan euron veronpalautuksen laillisuutta, minkä hän sai suuria tappioita kirjaamalla.

NYT:n mukaan selvitys ei yhä kesken tuntemattomista syistä, ja Trump voi joutua maksamaan verottajalle jopa jopa 100 miljoonaa euroa, jos verovirasto toteaa vähennykset laittomiksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Kunnon yrittäjä
Valittaisiin heti Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi, jos suostuisi ehdolle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Buster
Vast: Kunnon yrittäjä
Vuoden 2017 maksettujen verojen perusteella ja kun asumistukikin on varmaan 100% niin selvästi demari tai vihreä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jylppy
juu
Paljonkohan hakee vähennyksiä naamansa porkkanoinnista?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
Ei hämmästytä uutinen
Bisness - maailmassa on aivan omat säännöt ja verohelpotukset..., MUTTA Donald Trump on vielä tässäkin sarjassa aivan oma lukunsa!

Sebulon
Vast: Ei hämmästytä uutinen
Ei hämmästytä, USA:ssa on aina ollut maailman likaisimmat presidentinvaalikampanjat. Nyt demokraatit tekevät kaikkensa saadakseen mustamaalattua Trumpia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.