Maailma

Vuoristo-Karabahissa taistellaan taas verisesti – lähistöllä kulkevien putkien kautta virtaa öljyä ja maakaasua maailmalle

Armenian puolustusministeriön välittämästä videosta otetussa kuvassa kerrotaan olevan azerbaidzhanilaisia panssarivaunuja vyöryneenä Vuoristo-Karabahin alueelle.
Armenian puolustusministeriön välittämästä videosta otetussa kuvassa kerrotaan olevan azerbaidzhanilaisia panssarivaunuja vyöryneenä Vuoristo-Karabahin alueelle.

Vuoristo-Karabahin levottomuudet Etelä-Kaukasiassa kärjistyivät viikonlopun aikana poikkeustilan julistukseen ja joukkojen taisteluvalmiuteen Armeniassa. Samanlainen julistus oli kuultu jo aiemmin separatistijohdolta Vuoristo-Karabahissa.

Konfliktin toisen osapuolen Azerbaidzhanin maaperällä on paikoin astunut voimaan ulkonaliikkumiskielto. Uutistoimisto Reutersin mukaan maan presidentin Ilham Alijevin on määrä vahvistaa poikkeustila koko maahan.

Alueella voidaan puhua sotatilasta jo tähän mennessä raportoitujen tuhojen perusteella. Kaikki tietoja ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä, mutta uutiset kertovat alasammutuista helikoptereista ja tuhotuista panssarivaunuista sekä kuolleista siviileistä.

Ihmishenkiä vaatineita yhteenottoja Armenian ja Azerbaidzhanin välillä oli jo heinäkuussa, jolloin osalliset ampuivat toisiaan tykistöillä ja kranaatinheittimillä. Tuolloin yhteenotot keskittyivät maiden välisen rajan pohjoisosaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Entisten neuvostotasavaltojen Azerbaidzhanin ja Armenian välit ovat olleet tulenarat jo pitkään. Kiistan kohteena on ollut etenkin Vuoristo-Karabahin hallinta.

Neuvostojohtaja Josif Stalin liitti alueen aikanaan Azerbaidzhaniin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Armenia hyökkäsi vuonna 1992 Vuoristo-Karabahiin ja siirsi sen takaisin itselleen.

Näin iso osa Vuoristo-Karabahissa asuneista azereista joutui pakolaisiksi. Monet heistä asettuivat asumaan aivan nykyisen rajaviivan tuntumaan.

1990-luvulla käydyssä sodassa kuoli noin 30 000 ihmistä.

Azerbaidzhan on vannonut useasti saavansa Vuoristo-Karabahin takaisin haltuunsa voimakeinoin, kun taas Armenia on sanonut puolustavansa aluetta.

Vuoristo-Karabah on julistautunut itsenäiseksi. Se on silti suurelta osin riippuvainen Armeniasta.

Kaspian öljyä ja maakaasua Azerbaidzhanista maailmalle kuljettavat putket kulkevat Vuoristo-Karabahin lähellä.

Armenia varoitti turvallisuusriskeistä Etelä-Kaukasuksella heinäkuussa, kun Azerbaidzhan uhkasi hyökätä Armenian ydinvoimalaan mahdollisena kostona.

Nyt käytävät yhteenotot ovat vakavimpia sitten vuoden 2016. Neuvottelut sovusta Vuoristo-Karabahissa ovat olleet jäissä vuonna 1994 laaditun tulitaukosopimuksen jälkeen.

Alueella on kerrottu asuvan noin 150 000 henkeä. Heidän valtauskontonsa on Armenian apostolinen eli ortodoksinen kirkko, kun Azerbaidzhanissa suurin osa asukkaista on muslimeja.

Lähistön mahtivaltioista Venäjä on vaatinut välitöntä tulitaukoa. Turkki on sanonut tukevansa Azerbaidzhania.

Armenian ja Turkin suhteiden taustalla väijyy ensimmäisen maailmansodan aikainen armenialaisten kansanmurha.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sebulon
EVVK
Nuo jaksavat sotia, joko naapurimaita vastaan tai sitten keskenään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.