Maailma

Mikä teki Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyistä niin tärkeän, että hänet piti myrkyttää?

Aleksei Navalnyi kuvattiin Moskovassa tämän vuoden helmikuussa. Hän on sanonut palaavansa Venäjälle, jahka toipuu myrkytyksestä.
Aleksei Navalnyi kuvattiin Moskovassa tämän vuoden helmikuussa. Hän on sanonut palaavansa Venäjälle, jahka toipuu myrkytyksestä.

Hän on vakiinnuttanut Vladimir Putinin valtapuolue Yhtenäiselle Venäjälle kyseenalaisen lempinimen “Huijareiden ja varkaiden puolue”. Hän on saanut aikaan maanlaajuisia protesteja vallanpitäjiä vastaan. Hänet on haastettu oikeuteen mitä erilaisimmista asioista ja vankeudessa istuminen on tullut lähes yhtä tutuksi kuin vapaus.

Monen mielestä on ihmeellistä, ettei häntä ole passitettu pysyvästi vankilaan lukuisten näytösoikeudenkäyntien seurauksena. Häntä vastaan nostettuja syytteitä pidetään yleisesti poliittisesti motivoituneina.

Aleksei Navalnyi on herätetty koomasta berliiniläissairaalassa ja hän suunnittelee jo Venäjälle paluuta myrkytyksestä toivuttuaan.

Myrkytyksen Navalnyille aiheuttamat pitkäaikaiset terveysvaikutukset eivät ole vielä selvillä. Myrkytys teki joka tapauksessa Navalnyistä entistäkin merkittävämmän sekä Venäjällä että ulkomailla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myrkytys oli teko, joka ylitti tietyn rajan jopa monen hänen kanssaan eri mieltä olevan silmissä.

Aleksei Navalnyi julkaisi lauantaina päivällä Instagramissa kuvan toipumisestaan berliiniläissairaalassa. Edellisessä kuvassa hän oli vielä sairaalavuoteessa.
Aleksei Navalnyi julkaisi lauantaina päivällä Instagramissa kuvan toipumisestaan berliiniläissairaalassa. Edellisessä kuvassa hän oli vielä sairaalavuoteessa.

Monenlaista painostamista

Navalnyin myrkyttäminen myös osoitti, miten merkittävästä Kremlin vastustajasta on kyse.

Navalnyi on kasvattanut viime vuosina suosiotaan myös suurkaupunkien ulkopuolella. Hänestä on muodostunut maan johdolle vähitellen iso ongelma.

Tämän voi päätellä Venäjän johdon menneistä toimista ja reaktioista. Kreml on käyttänyt viime vuosina uskomattoman määrän hallinnollisia resursseja Navalnyin pysäyttämiseksi. Yritykset mustata hänen maineensa, usein toistuvat ratsiat, tekaistut syytteet, sakot ja vangitsemiset ovat olleet Navalnyin arkea.

Koetusta uhasta kertoo myös se, että häntä ei päästetty haastamaan presidentti Vladimir Putinia vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Navalnyin ehdokkuus hylättiin.

Toisaalta Kreml on yrittänyt samaan aikaan saada hänet näyttämään poliittisesti merkityksettömältä hahmolta. Tähän liittyen presidentti Putin ja hänen tiedottajansa Dmitri Peskov eivät tietoisesti ikinä mainitse häntä nimeltä.

Blogilla kuuluisaksi

Navalnyi aloitti poliittisen toimintansa jo toistakymmentä vuotta sitten. Hänestä tuli tunnettu Dmitri Medvedevin vuonna 2008 alkaneen nelivuotisen presidenttikauden aikana.

Navalnyi niitti aluksi mainetta etenkin suurten valtionyhtiöiden korruptiota paljastaneena bloggaajana. Hän muun muassa osti venäläisten suuryhtiöiden osakkeita ja pääsi siten penkomaan niiden kirjanpitoa.

Navalnyi on alusta asti suunnannut viestinsä etupäässä nuorelle, netissä viihtyvälle yleisölle. Hän ajaa tärkeinä pitämiään asioita etenkin sosiaalisen median kautta. Some sopii alustana Navalnyille, joka on karismaattinen ja älykäs. Hän tajuaa politiikan päälle ja esittää asiansa terävän humoristisesti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Venäläiset vaikuttajat pitävät yleensä perheensä visusti piilossa suojatakseen läheisiään. Navalnyin Darja-tytär, Zahar-poika ja etenkin vaimo Julia ovat aktiivisesti esillä myös Navalnyin somessa.

Myös Navalnyin perhe on laitettu kärsimään – muun muassa lähipiirin pankkitilejä on tyhjennetty. Navalneja myös pidetään jatkuvasti silmällä joka paikassa, jopa perhelomilla.

Arvostelua nationalismista

Navalnyin vastustajat ovat pitäneet jo vuosia korostetusti esillä hänen väitettyä äärikansallismielisyyttään. Navalnyi on luonnehtinut itseään kansallismieliseksi demokraatiksi.

Navalnyin menneisyydestä on loppujen lopuksi vaikea löytää mitään sellaista, mikä oikeasti pilaisi hänen maineensa.

Navalnyistä tekee Kremlille vaikean palan myös se, että häntä vaikuttaa olevan mahdoton saada luovuttamaan. Navalnyiä onkin luonnehdittu pitkäaikaiseksi piikiksi Kremlin lihassa.


Kuka?

Aleksei Navalnyi

Kotoisin Butynistä Moskovan alueelta.

Koulutukseltaan lakimies. 44-vuotias, naimisissa, kaksi lasta.

Tunnetaan korruptiota paljastavasta työstään, etenkin blogista ja videoista.

On tehnyt Venäjällä tunnetuksi niin sanottua taktista äänestämistä.

Taktisen äänestämisen tavoitteena on tiputtaa Yhtenäisen Venäjän edustajat.

Toipuu parhaillaan berliiniläissairaalassa myrkytysyrityksestä.

Epäillään, että Navalnyi yritettiin myrkyttää jo viime vuonna vankilassa.

Joutunut kaksi kertaa myös kemikaalihyökkäyksen kohteeksi.

Aikoo jatkaa valitsemallaan tiellä ja asua jatkossakin Venäjällä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
1350
Jokin erimielisyys avustajansa kanssa kuulema
Jokin erimielisyys avustajansa kanssa kuulema, jota epäillään myrkytetyn pulloveden suhteen. Vaikea arvailla oliko jokin henkilökohtainen draama vai organisaation sisäinen valtataistelu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Jokin erimielisyys avustajansa kanssa kuulema
Ei minulle ainakaan ole ollenkaan vaikea arvailla. Veikkaan, että moni veikkaa samaa kuin minä. Arvaus tosin ei ole todistettu totuus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1234
Vast: Jokin erimielisyys avustajansa kanssa kuulema
Mistä tämä avustaja olisi saanut hermomyrkky Novitshokia jolla Navalnyi myrkytettiin? Vaikka Venäjällä onkin vähän villimpi meno, tuskin siellä kemiallisia aseita myydään ruokakauppojen hyllyillä. Erimielisyys avustajan kanssa, joopajoo.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Jokin erimielisyys avustajansa kanssa kuulema
Sitähän on voinut kuka tahansa kotikemisti valmistaa sillä Vil Mirzayanov julkaisi kirjassaan reseptin. Amazon myy kirjaa edelleen. Toisaalta aineen saatavuuskin muutoinkin helpohko, ei nyt ihan ruokakaupoista saa, mutta ei sitä kaikkea valmistettua 40 000 tonnia ihan aikuisten oikeasti ikinä tuhottu. Neuvostoliiton hajottua jäivät monet laboratoriot ympäri maata ilman rahoitusta ja oman onnensa nojaan, Mm. palkanmaksu viivästyi tai jäi kokonaan suorittamatta. Laboratoriot porskuttivat kuitenkin eteenpäin. Mitäpä arvelette heidän myyneen toimintaansa rahoittaakseen. Ja tuskin on kyselty käyttötarkoitusten perään tai nirsoiltu ostajien suhteen. Kuulema murtautumisiakin laboratorioihin tapahtui.
Toki muitakin vaihtoehtoja syylle on. Eihän tuo avustajankaan rooli ole ihan takuu varma. Koko myrkytetyn vesipullon olemassaolokon on kyseenalainen. Voihan tämä toki olla Navalnyin itsensä kehittämä populistinen mediatemppu, jolla saada näkyvyyttä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Jokin erimielisyys avustajansa kanssa kuulema
Ja jokumuun mielipide taitaa olla Pietarin trollitehtaan itsensä kehittämä populistinen mediatemppu, jolla saada näkyvyyttä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Jokin erimielisyys avustajansa kanssa kuulema
Puhtaita arvailujahan nämä niin kauan ovat, ennen kuin mitään varteenotettavaa järkevää näyttöä/todisteita suuntaan tai toiseen ilmenee, Sitä epätietoisuutta otsikkokin tuo ilmi; "Mikä teki Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyistä niin tärkeän, että hänet piti myrkyttää?"
Voi myös olla ihan kauppapolitikointia ja tilattu lavastus, mutta kuka tilaajana?
Näinkin on kirjoiteltu; "Yhdysvaltojen mielestä Nord Stream 2 on vaaraksi Euroopan turvallisuudelle ja vahvistaa presidentti Vladimir Putinin asemaa. Saksa maksaa Venäjälle miljardeja kaasusta ja hyötyy samaan aikaan Yhdysvaltain suojelusta. Yhdysvallat kaupittelee venäläiskaasun tilalle mieluusti omaa nesteytettyä kaasuaan. Kaasuputkea on vastustettu laajalla rintamalla myös Euroopan sisällä, varsinkin Itä-Euroopan ja Baltian maissa."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.