Maailma

Taifuuni Haishen johtanut laajoihin evakuointeihin Japanissa – Viranomaiset varoittavat rankkasateista ja voimakkaasta tuulesta

Korkeat aallot iskivät Seogwipon kaupungin edustalle Etelä-Korean Jejun saarelle  sunnuntaina.
Korkeat aallot iskivät Seogwipon kaupungin edustalle Etelä-Korean Jejun saarelle sunnuntaina.

Taifuuni Haishen lähestyy parhaillaan eteläistä Japania. Viranomaiset ovat varoittaneen mahdollisista rankkasateista, voimakkaasta tuulesta ja nousuvedestä. Uutistoimisto Reutersin mukaan yli 100 000 kotitaloutta on määrätty evakuoitavaksi Okinawan, Kagoshiman, Kumamoton ja Nagasakin alueilla.

Taifuuni on katkaissut sähköt yli 3000 kodista Okinawalla ja yli 8000 kotitaloudesta Amamioshimassa, kertoo kansallinen mediayhtiö NHK. Lisäksi kaksi ihmistä on loukkaantunut. Lentoyhtiöt ovat peruuttaneet yli 500 Okinawasta ja Etelä-Japanista lähtevää lentoa.

Ennen Haishenia taifuuni Maysakia iski torstaina Korean niemimaalle, jossa ainakin kaksi ihmistä kuoli ja tuhansista talouksista katkesi sähköt.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Toyota on keskeyttänyt väliaikaisesti kolmen tehtaan toiminnan Kyushussa taifuunin takia. Canon ja Mitsubishi ovat suunnittelemassa vastaavia toimenpiteitä tehtailleen.

Yli 200 000 asukkaan Kyushin alueella on kehotettu hakeutumaan turvallisempaan paikkaan. Taifuunia on kuvailtu erittäin voimakkaaksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.