Maailma

Venäjä-mielinen oppositio uhkaa syrjäyttää valtapuolue DPS:n Montenegrossa

Presidentti Milo Djukanovic vastasi toimittajien kysymyksiin Podgoricassa käytyään äänestämässä sunnuntaina.
Presidentti Milo Djukanovic vastasi toimittajien kysymyksiin Podgoricassa käytyään äänestämässä sunnuntaina.

Montenegrossa hallitseva valtapuolue DPS voitti sunnuntain vaalit saamalla 35 prosenttia äänistä. Voitto ei välttämättä riitä valta-aseman säilyttämiseen. Tulos on puolueen historian heikoin.

Presidentti Milo Djukanovicin sosiaalidemokraattinen, länsimielinen DPS-puolue on hallinnut maata 30 vuotta. Venäjä- ja Serbia-mielinen oppositio sai äänistä 32,5 prosenttia ja voi liittoutumalla toisten oppositiopuolueiden kanssa syrjäyttää DPS:n.

Sunnuntai-iltana vaalivoittajaksi julistautuivat sekä DPS että For the Future of Montenegro -niminen oppositiokoalitio, kertoi uutissivusto Balkan Insight. Kumpikaan ei saanut enemmistöä edustajanpaikoista, joita oli jaossa 81.

Tulos on paha takaisku DPS:lle ja 58-vuotiaalle Djukanovicille. Hän johti maata jo 1990-luvulla käytyjen Jugoslavian hajoamissotien aikaan ja 2006, kun maa julistautui itsenäiseksi ja jätti Serbian ja Montenegron muodostaman Jugoslavian liittovaltion.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Noin 630 000 asukkaan muodostama pikkuinen Montenegro liittyi sotilasliitto Natoon vuonna 2017 ja haluaa EU:n jäseneksi.

Kirkko sekaantui vaaleihin

Äänestysaktiivisuus oli korkea: yli 75 prosenttia äänioikeutetuista osallistui vaaleihin. Kiinnostusta vaaleihin lisäsi Serbian ortodoksikirkon kampanjointi.

Vaikutusvaltainen kirkko kehotti ihmisiä äänestämään DPS:ää vastaan. Kolmannes väestöstä pitää itseään serbeinä.

Kirkko sekaantui vaaleihin, koska Montenegro heikensi sen asemaa hyväksymällä viime joulukuussa kiistanalaisen omistajuutta säätelevän lain.

Sen mukaan uskonnollisten yhteisöjen on pystyttävä todistamaan omistajuutensa kirkkoihin ja muihin kiinteistöihin, jos ne on rakennettu ennen vuotta 1918, jolloin Montenegro menetti itsenäisyytensä.

Presidentti Djukanovic antautui vastakkainasetteluun kirkon kanssa, mikä tarjosi helppoja aseita oppositiolle.

Yli 70 prosenttia montenegrolaisista on ortodokseja. Kirkko on kahtiajakautunut, ja ortodokseista noin 70 prosenttia kuuluu Serbian ortodoksikirkkoon ja loput vuonna 1993 perustettuun Montenegron ortodoksikirkkoon.

Ei luokitella demokratiaksi

Maailman demokratiakehitystä seuraava yhdysvaltalaisjärjestö Freedom House pudotti tänä vuonna Montenegron pois demokraattisiksi luokiteltujen valtioiden joukosta.

Se luokitteli Montenegron "hybridivallaksi", kuten myös Unkarin. Määritelmän mukaan maan valtajärjestelmä on jotain demokratian ja itsevallan väliltä.

Oppositio on syyttänyt Djukanovicia ja tämän puoluetta yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekä kutsunut Djukanovicia itsevaltiaaksi.

Freedom Housen mukaan oppositiojohtajat joutuvat Montenegrossa häirinnän kohteiksi, ja korruptio on yleistä. Tutkivia journalisteja ja hallituksen kriitikoita painostetaan, kuten myös vapaaehtoisjärjestöissä toimivia ihmisiä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.