Maailma

Jännitteet itäisellä Välimerellä lisääntyvät entisestään Turkin aloitettua sotaharjoitukset

Kreikan ja USA:n asevoimat ovat viikon aikana harjoitelleet yhdessä Välimerellä. Kreikan puolustusministeriön välittämässä kuvassa joukot harjoittelivat Kreetan eteläpuolella.
Kreikan ja USA:n asevoimat ovat viikon aikana harjoitelleet yhdessä Välimerellä. Kreikan puolustusministeriön välittämässä kuvassa joukot harjoittelivat Kreetan eteläpuolella.

Kreikan ja Turkin suhteiden pelätään huonontuvan entisestään Turkin aloitettua lauantaina sotaharjoitukset itäisellä Välimerellä. Turkki ilmoitti uutistoimisto Reutersin mukaan pitävänsä sotaharjoitukset, koska jännitteet sen ja Kreikan välillä ovat kasvaneet.

Myös Kreikan asevoimat ovat viime aikoina harjoitelleet alueella, minkä lisäksi Kreikka on syyttänyt turkkilaisten hävittäjien syyllistyneen aluerajaloukkaukseen.

Sekä Kreikka että Turkki ovat puolustusliitto Naton jäseniä. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kertoi perjantaina keskustelleensa Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin kanssa Välimeren tilanteesta. Erdogan sanoi vakuuttaneensa, että Turkki puolustaa asemaansa ja etujaan alueella jatkossakin. Stoltenberg toivoi tilanteen kärjistämisen sijaan vuoropuhelua konfliktin ratkaisemiseksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Euroopan unioni on väläyttänyt mahdollisuutta lisäpakotteisiin Turkkia vastaan. Niistä on määrä keskustella syyskuun aikana pidettävässä kokouksessa. EU:n mahdollisuuksia puuttua tilanteeseen voi tosin heikentää Turkin kanssa solmittu pakolaissopimus. Sen mukaan Turkki on lupautunut olemaan päästämättä alueensa kautta kulkevia turvapaikanhakijoita Eurooppaan. Maa saa vastineeksi taloudellista tukea sotaa pakenevien asuttamiseen. Turkki on ollut tyytymätön sopimuksen toimimiseen käytännössä ja on väläyttänyt turvapaikanhakijoiden päästämistä Euroopan puolelle.

Kiistaa öljy- ja kaasuesiintymistä

Turkin ja Kreikan jännitteillä on pitkä historia. Tilanne on viime aikoina kärjistynyt öljy- ja kaasuesiintymiin liittyvien kiistojen vuoksi Turkin lähetettyä sotalaivojen saattaman tutkimusaluksen Kreikalle kuuluvan Kastellórizon saaren edustalle. Maat ovat erimielisiä siitä, kummalle kyseinen merialue ja siellä olevat esiintymät kuuluvat.

Saksan ulkoministeri Haiko Maas on yrittänyt rakentaa neuvotteluyhteyttä maiden välille.

– Nyt leikitään tulella ja vaarana on katastrofi, Maas on kuvaillut.

Kiista merialueista Turkin ja Kreikan välillä on vanhaa perua. Osaltaan se juontaa juurensa vuoteen 2004, jolloin YK:n silloisen pääsihteerin Kofi Annanin nimeä kantanut Kyproksen turkkilaisen ja kreikkalaisen osan yhdistämiseen tähdännyt sopimusesitys kaatui äänestyksessä.

Osaltaan merialueiden omistuksen epäselvyydet alkavat vielä kauempaa eli vuonna 1923 solmitusta Lausannen rauhansopimuksesta. Siinä määritettiin nykyisten Kreikan ja Turkin rajat. Maat ovat aika ajoin syyttäneet toisiaan sopimuksen rikkomisesta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Timo Oivo
No oikeasti
Suomi on pumpannut Kreikkaan rahaa, jota on käytetty Kreikan armeijan hankintoihin. Takaisin niitä varoja ei koskaan saada.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ado Atero
Vast: No oikeasti
"Suomi on pumpannut Kreikkaan rahaa, jota on käytetty Kreikan armeijan hankintoihin."

Löytyisikö luotettavaa lähdettä tuolle väitteellesi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: No oikeasti
No nättyttää siltä että tällä kertaa on rahat mennyt tarpeesee,jos puolustusta on saatu vahvistettua.Tarvetta on kun Erogan haluaa laajentaa kalifaattiaan myös euroopan suuntaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: No oikeasti
Suomi on pumpannut Kreikkaan rahaa. Kreikka on tehnyt rahalla hankintoja armeijalle. Se, mille momentille on maksettu ja miltä momentilta on maksettu, on lähinnä hienosäätöä.

Varteenotettava seikka on kyllä tuo mistä Koba puhuu: on hyvä, jos EU:lla on puolustuskykyä Turkin suuntaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.