Maailma

Somessa levinnyt video lietsoi mellakoita Ruotsin Malmössä – "Tarkoituksena on kylvää vihaa yhteiskuntaan, ivata ja provosoida"

Malmössä Etelä-Ruotsissa on mellakoitu viikonvaihteen aikana. Mellakat saivat alkunsa, kun Koraanin polttovideo levisi somessa.

Malmö

Näennäinen rauha palasi Malmöön Etelä-Ruotsiin viikonlopun koittaessa. Useita poliiseja loukkaantui lievästi ja toistakymmentä ihmistä otettiin kiinni perjantai-illan ja lauantain vastaisen yön mellakoissa.

Noin 300 ihmistä mellakoi ja sytytti tuleen esimerkiksi autoja nopeasti leimahtaneissa protesteissa.

Koraanin polttaminen provosoi

Äärioikeistolaisen tanskalaisen Stram Kurs -puolueen edustajat sytyttivät Koraanin tuleen pyörätiellä Malmön Emilstorpin kaupunginosassa. Sitä seurasi luvaton mielenosoitus Stortorgetin torilla. Muslimien pyhää kirjaa Koraania potkittiin maassa halventamistarkoituksessa mielenosoituksen aikana.

Kolme miestä pidätettiin tapaukseen liittyen heti perjantaina kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kolme muuta henkilöä vietiin kuulusteltavaksi.

Muslimit tuomitsivat kaavaillun mielenosoituksen

Ruotsi määräsi aiemmin perjantaina tanskalaiselle äärioikeistopoliitikko Rasmus Paludanille kahden vuoden maahantulokiellon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruotsin ja Tanskan rajan tuntumassa pidätetty Paludan aikoi osallistua Malmössä muslimien vastaiseen mielenosoitukseen. Paludanin aikomuksena oli polttaa mielenosoituksen aikana pekoniin kääritty Koraani.

Hän on tehnyt saman useita kertoja Tanskassa. Paludanin muslimien vastaisia vihakampanjoita on nähty myös Norjassa.

Kaavailtu muslimien vastainen mielenosoitus herätti Ruotsissa vahvoja tunteita jo alkuviikosta.

Malmön muslimiyhteisö teki mielenosoituksen järjestäjästä rikosilmoituksen. Heidän mielestään kyse oli kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

– Tarkoituksena on kylvää vihaa yhteiskuntaan, ivata ja provosoida, 18 muslimiyhteisön toimijaa totesi poliisille toimittamassaan kirjeessä.

Somevideo sai muslimit kadulle

Protestit alkoivat sen jälkeen kun koraanin polttamisesta kuvattu video oli levinnyt sosiaalisessa mediassa. Videon tapahtumat raivostuttivat paikalliset muslimit ja saivat heidät nopeasti kadulle.

Tilanne kuumeni illan edetessä. Poliisia kohti heitettiin muun muassa palavia esineitä ja muuta romua, katukiviä ja kananmunia.

Mielenosoittajat sytyttivät useita tulipaloja, muun muassa autoja oli tulessa, ja laukaisivat ilotulitteita. Malmössä raportoitiin illan ja yön aikana jopa paristakymmenestä tulipalosta. Poliisi tutkii, kuinka moni niistä liittyy mellakoihin.

Väkivalta poliisia kohtaan puhuttaa

Vihamielisyyksien kohdistaminen poliisia kohtaan sai runsaasti huomiota viikonlopun edetessä.

– On valitettavaa, että viranomaiset joutuvat kiukun kohteeksi. Illan ja yön mellakoiden mukanaan tuoma tuho ja levottomuus koskettavat kaikkia Malmön asukkaita, Ruotsin poliisin komentopäällikkö Stefan Sintéus kommentoi poliisin verkkosivuillaan julkaisemassa tiedotteessa.

Sintéusin mukaan kaupunkilaisten turvallisuuden tunteen palauttaminen vaatii kovia ponnisteluja. Tilanteen rauhallisena säilyminen jatkossa vaatii hänen mukaansa mellakoihin liittyvien rikosten selvittämistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poliisi selvittää muun muassa väkivaltaista mellakointia, poliisiajoneuvojen vahingoittamista ja virkamiesten väkivaltaista vastustamista.

Ongelmalähiön rikollisia?

Malmön Rosengård on yksi Ruotsin poliisin "erityisen ongelmallisiksi asuinalueiksi” listaamista lähiöistä.

Ruotsissa on jo kauan kiinnitetty huomiota niin sanottuihin ongelmalähiöihin, sillä niiden tiedetään olevan tavallista alttiimpia monenlaisille ongelmille.

Etenkin Ruotsin muslimit ovat nyt huolissaan siitä, miten väkivaltaiset mellakat vaikuttavat valtaväestön käsityksiin muslimeista.

– Kyse on ihmisistä, joilla sattuu olemaan sama tausta tai uskonto mutta jotka ovat käytännössä rikollisia ja jengiläisiä, imaami Samir Muric kommentoi tapahtunutta Sydsvenskan-lehdessä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Koba
Vaikuttaako mielikuviin?
Hedelmistään puu tunnetaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Einari
Rauhan uskonto?
Jos Koraanin häpäisy saa muslimit kaduille mellakoimaan ja aiheuttamaan vahinkoa, niin onko se rauhaa rakastava uskonto? Poliisin pitää selvittää kuka loukkasi muslimeja, ja tuomita heidät. Ja tiedotaa muslimeille selvästi että tälaista ei sallita, ja syylliset joutuvat vastuuseen. Silloin heidän ei tarvitsisi lähteä oman uskonnon vastaisesti kivittämään ja tuhoamaan? Saman voin kirjoittaa kaikkien muidenkin maailman uskontokuntien puolesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ado Atero
Vast: Rauhan uskonto?
"Jos Koraanin häpäisy saa muslimit kaduille mellakoimaan ja aiheuttamaan vahinkoa, niin onko se rauhaa rakastava uskonto?"

"Rauhaa rakastava uskonto" kuulostaa minusta vähän oudosti sanotulta. Uskonto ei ole ihminen, joten se ei rakasta tai ole rakastamatta mitään. Joka tapauksessa, jos uskonnot luokiteltaisiin sen mukaan, mitä jotkut niiden äärimmäisistä kannattajista ovat tehneet, niin melkein kaikki uskonnot ovat hirveitä. Sama pätee erilaisiin oppeihin ja yhteiskuntajärjestelmiin, demokratia mukaan lukien. Edellä sanottu ei ole minulta kannanotto islaminuskon puolesta, vaan vain yleinen huomio.

Muuten olen kommenttisi kanssa paljolti samaa mieltä. Voisi kyllä kysyä, että kuinka paljon on mieltä suuttua väkivaltaan asti jostain niin lapsellisesta ja typerästä kuin pekoniin käärityn kirjan polttamisesta, oli kirja mikä tahansa. Kuka myöskään voi uskoa jumalaan, joka on henkisesti niin heikko ja haavoittuva, että sellainen teko häntä hetkauttaa? Jos asia taas ei hetkauta jumalaa, niin miksi sen pitäisi saada seuraajat ryhtymään väkivaltaan? Monet heistä tietysti kokevat asian inhimillisesti loukkaavana, mutta se ei vähimmässäkään määrin oikeuta ryhtymään väkivaltaan tekijöitä, saati sivullisia tai heidän omaisuuttaan kohtaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
äksä
Kumpi?
Kumpi hyökkäsi poliisia vastaan, äärioikeisto vai muslimit?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JokuRoti
Mittasuhteet sekaisin
Jutun pointti tuntuu olevan siinä, että koraani poltettiin - vaikka äkkipäätä voisi kuvitella että Malmön tuhotyöt, vandalismi ja poliisien vahingoittaminen olisi jutun juuri. Tarkoitus on ilmeisesti yrittää kitkeä rasismia sillä, että juttu keskittyy siihen miksi huligaaniparat joutuivat mellakoimaan.
Sama suunta tuntuu olevan kaikessa muussakin - syyllinen on puukkoseppä, jos hänen puukollaan tapetaan.
Jos koraanin polttaminen on laissa kielletty, annettakoon siitä tuomio. Mutta mellakoijat tuskin saavat tuomiota, koska heitä provosoitiin.

Vastaavaa tapahtui Saksassa -30 luvulla, jolloin Hitlerin Sturmabteilung joukot pahoinpitelivät juutalaisia ja tuhosivat heidän omaisuuttaan, mutta eivät saaneet tuomioita. Koska SA joukkkoja provosoitiin.